Neziri päätti kautensa komeasti Brysselissä – "Näitä kisoja minä tarvitsen"

Neziri rikkoi EM-rajan: Loppu tuli hyvin

Pika-aituri Nooralotta Neziri päätti kautensa komeasti Brysselin Timanttiliigassa perjantaina.

Kaksissa kesän arvokisoissa välieriin juossut Neziri alitti 13 sekunnin rajan jo seitsemännen kerran tällä kaudella ja ylsi tasaisen kilpailu viidenneksi ajalla 12,94.

– Tosi perusjuoksu. Vähän jäin taas lähdössä. Se on ollut loppukaudesta ongelma, että tehot jäävät johonkin, Neziri kertoi.

– Pidän tätä kuitenkin ihan onnistuneena kisana. Jäi sellaisiakin aitureita taakse, joille vaikka Riossa hävisin. Ei voi olla pettynyt.

Lähes nollatuuleen juostun kilpailun ykköseksi ylsi USA:n Jasmin Stowers ajalla 12,78. Belgian Anne Zagre oli toinen (12,82) sadasosan erolla kolmanneksi sijoittuneeseen Saksan Nadine Hildebrandiin.

Viikko sitten Ruotsi-ottelussa Nezirin kukistanut Ruotsin Susanna Kallur jäi seitsemänneksi ajallaan 13,02.

Neziri iloitsi päätöksestään lähteä päättämään kausi Brysseliin, sen sijaan että olisi päättänyt sen viikko sitten Ruotsi-otteluun.

– Tämä oli tosi tärkeä kilpailu. Näitä kisoja minä tarvitsen. Toivottavasti pääsisin tällaisiin kisoihin ensi kaudella jo alkukaudesta. Tekisi tosi hyvää ennen arvokisoja, Neziri toivoi.

Tulostaso putosi alle 13 sekunnin

Kausi jätti Nezirille käteen Suomen ennätyksen 12,81 ja tulostason siirtymisen 13 sekunnin alapuolelle.

– Kausi oli tosi onnistunut, lähes kaikki juoksut edelliskautta parempia. Ainoa iso miinus oli Amsterdam. Siitä oli pitkän aikaa huono fiilis.

Erityisen tärkeää Nezirille itselleen oli 13 sekunnin rajan puhkominen säännöllisesti.

– Nyt voi hyvillä mielin lähteä tiputtamaan aikoja ensi vuoteen. Toivottavasti näm ajat ovat niitä huonoja juoksuja ensi kaudella ja hyvät ajat jotain ihan muuta.

Tuleva kauden suunnitelmat ja tavoitteet lyödään lukkoon vasta myöhemmin, mutta yksi asia Nezirillä on päällimmäisenä mielessä.

– Pitää pysyä taas vuosi ehjänä. Tämä vuosi oli siitä poikkeuksellinen, ettei mitään suurempia ongelmia ollut. Se on se ensimmäinen asia, hän totesi.

– Tähtään talvella todennäköisesti ainakin EM-halleihin Serbiassa, mutta panostus hallikaudelle ei varmaan ensi kaudellakaan ole kovinsuuri.

Morris ylitti viisi metriä

Brysselin illan yhdestä sykähdyttävimmästä suorituksesta vastasi USA:n Sandy Morris, joka hyppäsi kauden kärkituloksen ja maansa ennätyksen 500 toisella yrityksellään.

Seuraava ennätysyritys 507 jäi sen sijaan vielä haaveeksi kaikilla kolmella yrityksellä.

Elaine Thompsonin ja Dafne Schippersin kohtaaminen sadalla metrillä päättyi Thompsonin ylivoimaiseen voittoon ajalla 10,72. Hollantilainen Schippers ylsi toiseksi ajallaan 10,97.

– Nyt on helppoa hymyillä, sillä kausi on ollut hieno. Sanalla sanoen ihmeellinen, kauden toiseksi parhaan aikansa juossut Thompson iloitsi.

Schippers puolestaan jäi harmittelemaan pieniä vaivojaan.

– Lähtö oli ihan hyvä, mutta kiihdytyksessä oli pieniä ongelmia hamstring-lihasten kanssa. Täytyy olla tyytyväinen, että kisa meni näinkin hyvin kauden lopussa, Schippers totesi.

Etiopialainen Almaz Ayana ei aivan yltänyt kesäkuiseen vauhtiinsa 5000 metrillä, mutta voitti silti ylivoimaisesti ajalla 14.18,89.