Neziri kiiti voittoon Karlsruhessa SE:llä 7,92: ”En ajatellut, että pystyn juoksemaan noin kovaa”

Nooralotta Neziri voitti 60 metrin aitajuoksun Suomen ennätyksellä 7,92 Kansainvälisen yleisurheiluliiton mailmankiertueen osakilpailussa Karlsruhessa, Saksassa.

Neziri paransi hienolla juoksullaan SE:tä viidellä sekunnin sadasosalla ja jätti taakseen ison tukun kansainvälisiä huippuja.

– On tämä todella hieno juttu. Sain viimeinkin sen 7,97 rikottua, Neziri viittasi edellisen Suomen ennätykseen, jonka hän ehti juosta kolmesti ja jakoi ennätyksen Reetta Hurskeen kanssa.

Hallikauden Neziri avasi juoksemalla Karlsruhessa alkuerässään kolmanneksi ja menemällä finaaliin aikavertailusta ajalla 8,01. Finaaliin hän lähti voittamaan juoksua.

– Ajattelin, että yritän voittaa tuon kilpailun, mutta yllätyin ajasta. En ajatellut, että pystyisin juoksemaan noin kovaa aikaa, Neziri sanoi.

– Finaalissa oli lähtö parempi kuin alkuerässä, jossa se oli vähän löysä. Tiesin, että paremmalla startilla on finaalissa otettavissa sadasosia. Mutten odottanut, että aika paranisi ihan noin paljon. Tärkeintä oli kuitenkin kova kisa ja voitto, Neziri sanoi.

Finaalissa toiseksi sijoittui nigerialainen vuoden 2018 Dohan MM-kilpailuiden nelonen Tobi Abusan ajalla 7,94 ja kolmanneksi hollantilainen 60 metrin aitajuoksun hallitseva Euroopan mestari Nadine Visser ajalla 7,96.

Hurske: ”8,04 tyydyttää”

Neziri tuli kilpailuun luottavaisena. Takana on hyvä syksyn ja sydäntalven harjoitusjakso.

– Treenit ovat menneet tosi hyvin, vaikka viimeinen viikko ei ollutkaan ihan niin onnistunut. Se varmaan johtui siitä, että paineet alkoivat nousta, kun alkaa odottaa itseltään enemmän kisojen lähestyessä ja tulee yliyrittämistä.

Reetta Hurske oli finaalin kuudes ajalla 8,08 ja löi mm. valkovenäläisen entisen Euroopan mestarin Alina Talain.

Alkuerässään Hurske oli kolmas ja meni aikavertailusta finaaliin ajalla 8,04.

– Olen ihan tyytyväinen tuohon 8,04:ään. Tässä on ollut rankka syksy ja tammikuu, mutta murheet ovat olleet enemmän henkisiä, Hurske sanoi.

 

KARLSRUHE (GER) 29.1.2021 Maailman hallikiertue 2/25

Miehet,

800 m: 1) Elliot Giles Britannia 1.45,5 (kk), 2) Benjamin Robert Ranska 1.46,3, 3) Pierre-Ambroise Bosse Ranska 1.46,4 … 5) Andreas Kramer Ruotsi 1.46,8.

3000 m: 1) Bethwell Birgen Kenia 7.34,12 (kk), 2) Mohamed Katir Espanja (ex-Marokko) 7.35,29, 3) Jimmy Gressier Ranska 7.39,70, 4) Andrew Butchart Britannia 7.40,85.

60 m aj: 1) Wilhem Belocian Ranska 7,49 (ae. 7,48), 2) Aaron Mallett Yhdysvallat 7,59, 3) Aurel Manga Ranska 7,64 … Pascal Martinot-Lagarde Ranska karsiutui alkuerissä (7,86).

Seiväs: 1) Renaud Lavillenie Ranska 595 (kk), 2) Matt Ludwig Yhdysvallat 580 … 8-9) Piotr Lisek Puola 547 (5 MM-mitalia 2014-2019).

Pituus: 1) Juan Miguel Echevarría Kuuba 818 (kk), 2) Maykel Masso Kuuba 808, 3) Miltiádis Tentóglou Kreikka 800, 4) Thobias Montler Ruotsi 791.

Naiset,

60 m: 1) Dina Asher-Smith Britannia 7,08 (kk), 2) Orlann Ombissa-Dzangue Ranska 7,16, 3) Ajla del Ponte Sveitsi 7,17.

1500 m: 1) Katharina Trost Saksa 4.12,02 (kk), 2) Winnie Nanyondo Uganda 4.12,36.

3000 m: 1) Beatrice Chepkoech Kenia 8.41,98 (kk), 2) Fantu Worku Etiopia 8.42,22, 3) Melissa Courtney-Bryant Britannia 8.42,41.

60 m aj: 1) Nooralotta Neziri Suomi 7,92 (SE, ent. 7,97 Neziri 2015 & Hurske 2019), (ae. 8,01), 2) Tobi Amusan Nigeria 7,94, 3) Nadine Visser Hollanti 7,96. 4) Elvira Herman Valko-Venäjä 7,99, 5) Luminosa Bogliolo Italia 8,05, 6) Reetta Hurske Suomi 8,08 (ae. 8,04), 7) Alina Talai Valko-Venäjä 8,09 (ae. 8,02), 8) Cyrena Samba-Mayela Ranska 8,31 (ae. 8,00).

3-loikka: 1) Liadagmis Povea Kuuba 14,64 (kk), 2) Kristiina Mäkelä Suomi 14,13 (kkk), 3) Vijaleta Skvartsova Valko-Venäjä 14,10 … 8) Paraskeví Papahrístou Kreikka 13,73 (EM 2018). – Mäkelä (13,87, x, 14,13, x, x, x).

Kuula: 1) Auriol Dongmo Portugali (ex-Kamerun) 19,65 (kk), 2) Fanny Roos Ruotsi 18,64 … 5) Christine Schwanitz Saksa 18,27 (MM 2015).