Neziri sivusi SE:tä: ”Sain henkisen kantin pitämään” – Hurske 7,99 – Mäki alitti kirkkaasti SE:n – Duplantis taivutti ME:n (video)

Nooralotta Neziri sivusi 60 metrin aitajuoksun Suomen ennätystä 7,97 ja juoksi neljänneksi Puolassa Toruńin kansainvälisissä hallikilpailuissa. Reetta Hurske oli kuudes kauden parhaalla ajallaan 7,99. Voittoon kiiti Valko-Venäjän Alina Talai ajalla 7,87.

– Osasin luottaa siihen, että aika paranee alkuerän jälkeen. Alkuerässä pistoolin ääni oli yksi pihaus. Kun Düsseldorfissa lähtöni oli aivan surkea, jännitin lähtöä nyt tosin paljon, Neziri kertoi.

Neziri oli alkuerässään toinen ja pääsi suoraan finaaliin ajalla 8,08. Finaalissa Nezirin lähtö toimi ja juoksu kulki muutenkin.

– Finaalissa olin kahden kovan lähtijän välissä. Ajattelin, ettei nyt ole mitään hävittävää ja toisen heistä voitinkin, Neziri viittasi Alina Talaihin ja Isabelle Pederseniin, joka jäi kahdeksanneksi.

Nezirin mukaan Suomen ennätyksen sivuaminen ja neljäs sija huippujoukossa oli ennen muuta henkinen voitto.

– Sain henkisen kantin pitämään hyvin, vaikka kroppa ei ollut mitenkään täydellinen, koska olen ollut jo aika pitkään reissussa, Neziri sanoi.

Myös Hurske alitti 8 sekuntia

Neziri juoksi Suomen ennätyksen 7,97 ensi kerran Prahassa vuonna 2015 ja sivusi sitä viime vuonna Suomen hallimestaruuskilpailuissa Kuopiossa. Tulos vie hänet tämän talven Euroopan tilastossa kolmanneksi ja Hurske on nyt neljäntenä ajallaan 7,99.

– Finaali oli juoksuna ihan ok tuon alkuerän jälkeen. Finaalista jäi silti huonompi maku juoksuna kuin alkuerästä. Nyt tuntui pitkästä aikaa, että pysyin aktiivisena viisi aitaa, mutta loppu sakkaa. Ei vaan saa ehjää juoksua, Hurske arvioi urakkaansa.

Hurske oli alkuerässään kolmas ajalla 8,10 ja meni jatkoon aikavertailusta.

– Finaalissa aika oli jo hyvä, mutta parempaan on tarkoitus pystyä, Hurske kertoi.

Hurskeen kausi jatkuu Suomen hallimestaruuskilpailuissa Tampereella.

– Nyt kotiin ja siellä tehdään pari treeniä ennen kuin mennään kotiyleisön eteen, Hurske sanoi.

 

Lakka: Lähtö oli vähän pehmeä

Elmo Lakka oli miesten 60 metrin aitajuoksun alkuerässään viides ajalla 7,83, joka ei kantanut loppukilpailuun. Lakka ei onnistunut startissa, joka näkyi loppuajassa.

– Lähtö oli vähän pehmeä, Lakka harmitteli

Kahdesta alkuerästä meni jatkoon alkuerien kaksi parasta ja neljä aikavertailusta. Alkuerät voittivat britti Andrew Pozzi ja Lakan erässä parasta vauhtia pitänyt Yhdysvalain Jarret Eaton ajalla 7,63. Finaalin vaadittiin aikavertailusta 7,77.

 

Mäki alitti kirkkaasti SE:n, mutta SE:tä ei voida vahvistaa

Kristiina Mäki juoksi naisten 1500 metrillä seitsemänneksi omalla halliennätyksellään 4.09,82. Mäen aiempi ennätys oli neljä vuotta sitten juostu 4.11,28.

Mäen aika on kauden kärkitulos Suomessa ja kaikkien aikojen kotimaan hallitilaston kärkiaika, muttei Suomen ennätys. Mäki on Tshekin ja Suomen kaksoiskansalainen, joka edustaa kansainvälisissä kisoissa Tshekkiä, joten hän ei voi tehdä Suomen ennätystä.

SE:n voivat tehdä vain Suomea kansainvälisesti edustavat urheilijat. Halliratojen 1500 metrin Suomen ennätys on Sandra Erikssonin 4.11,89. Mäki edustaa kuitenkin Suomessa kilpaillessaan Lahden Ahkeraa.

Naisten 1500 metriä voitti Etiopian Gudaf Tsegay maailman tämän kauden kärkituloksella ja omalla ennätyksellään 4.00,09.

Duplantis taivutti ME:n

Illan hahmo Torunissa oli Ruotsin Armand Duplantisin seiväshypyn ME-tulos. Hän ylitti 617, jota hän kokeili jo hiljattain Düsseldorfissa. ME-tulos meni toisella yrityksellä. Matkalla ME-tulokseen Duplantis ylitti 552, 572, 592 ja 601 kaikki ensimmäisellään.

– Tämä on jotakin, jota olen halunnut kolmivuotiaasta lähtien. Tämä on tärkeä vuosi, mutta tämä on hyvä tapa aloittaa se, Duplantissa viittasi Tokion olympialaisiin.

Muissa lajeissa naisten 400 metrin hallitseva Euroopan mestari Justyna Święty-Ersetic voitti varttimailin Puolan halliennätyksellä 51,37.  Marina Beh-Romantshuk voitti pituushypyn ponnistettuaan kauden kärkituloksen 696. Tshekki Tomas Stanek vei kuulantyönnön 21,86 kantaneella työnnöllä ennen Puolan Michael Haratykiä, joka työnsi 21,50.

Slovakian Jan Volko ja Yhdysvaltain Shania Collins voittivat miesten ja naisten 60 metriä ajoin 6,58 ja 7,24. Miesten 800 metrillä Kenian Collins Kipruto piti rajusti lopussa kirineen Puolan Adam Kszczotin takanaan ajoin 1.45,86-1.46,01.

tulokset