Neziri ja Hurske hurjana myötätuulessa: 12,84 ja 12,86, Latvala 11,38, Lakka 13,49

Nooralotta Neziri ja Reetta Hurske juoksivat myötätuuleen 100 metrin aidat huippuaikoihin 12,84 ja 12,86 Sveitsissä, La Chaux de Fondsissa. Lisäksi Elmo Lakka juoksi miesten 110 metrin aitajuoksun finaalissa kolmanneksi ennätyksellään 13,49, joka jää vain kolme sadasosaa Dohan MM-rajasta.

Neziri oli naisten aitajuoksussa neljäs ja Hurske viides. Kilpailun voitti italialainen Luminosa Bogliolo ajalla 12,76.

Nezirin aika jäi kaksi sadasosaa Suomen ennätyksestä ja Hurske sivusi uransa parasta myötätuuliaikaansa, jonka hän juoksi aiemmin tällä kaudella. Kaksikon tulokset syntyivät kuitenkin 3,1 metriä sekunnissa puhaltaneeseen myötätuuleen, joten ne eivät ole ennätyskelpoisia.

– Alkuerä oli tosi hyvä juoksu, vaikka se ei tuntunut siltä, kun oli vielä aamu. Finaalissa sain tosi hyvän alun, mutta kuudennella aidalla kolhaisin polvea. Se harmitti, mutta olisi harmittanut enemmän jos se kisa olisi juostu sallitussa tuulessa, Neziri sanoi.

– Täytyy olla tyytyväinen, kun ajat ovat hyviä koko ajan. Nyt haluan lisää kisoja, kun tuntuu, että joskus alku ja joskus loppu on hyvä, mutta aina sattuu jotakin,

Hurske: Tämä alkaa olla jo huvittavaa

Hurske juoksi alkuerissä ennätyksensä 12,99, joka jää yhden sadasosan Dohan MM-rajasta.  

– Tämä alkaa olla jo huvittavaa tämän MM-rajan kanssa, mutta ehkä sitä osaa arvostaa, kun se tulee. Finaalissa olin ehkä vähän unessa lähdössä. Se ainakin tuntui raskaammalta kuin alkuerä, enkä päässyt heti rytmiin, Hurske sanoi.

Lakka: Tiesin jo alkuerän jälkeen, että nyt voi napsahtaa kova aika

Miesten 110 metrin aitajuoksun finaalissa myötätuulta oli vain 0,7 metriä sekunnissa. Lakka löi finaalissa mm. ranskalaisen hallitsevan Euroopan mestarin Dimitri Bascoun, joka oli neljäs.

Lakan uusi ennätys 13,49 nosti hänet kotimaan kaikkien aikojen tilastossa kolmanneksi. Hänen aiempi ennätyksensä oli 13,59, joka syntyi juhannuksena. Alkuerissä Lakka juoksi 13,71.

– Se oli hyvä tasainen juoksu. Kun juoksin 13,71 alkuerässä puolentoista sekuntimetrin vastatuuleen, tiesin että finaalissa voi napsahtaa kova aika.

Hanna-Maari Latvala juoksi napakassa myötätuulessa 100 metriä 11,48 ja oli eränsä neljäs. Tuulta juoksussa oli 2,8 metriä sekunnissa. Erän voitti Etelä-Afrikan Teboho Mamatu ajalla 11,21. Latvalan kesän paras tulos on 11,45.

Latvala ja Mörö kärkiaikohin, Latvalalle paras aika viiteen vuoteen

Hanna-Maari Latvala ja Oskari Mörö pinkoivat kauden kärkiajat. Latvala juoksi 100 metriä 11,38, joka on hänen paras aikansa viiteen vuoteen ja Oskari Mörö pudotti 400 metrin aitajuoksussa kauden kärkiajan 50,24:ään.

Latvala urakoi Sveitsissä kolme juoksua. 100 metrin alkuerissä kulki 11,48 ja B-finaalissa 11,38, joka riitti kakkossijaan ja kokonaiskilpailun kahdeksanteen tilaan.

Latvala päätti päivän juoksemalla 200 metriä yhden sekuntimetrin vastatuuleen 23,65. Sekin on kauden kotimainen kärkiaika ja toi B-erässä neljännen sijan. Latvala hävisi myötätuuleen juostun A-erän voittajalle vain 0,30 sekuntia.

– 100 metriä oli omasta mielestäni hyvä juoksu teknisesti ja muutenkin rento. Ei mikään yliyrittämisjuoksu, Latvala sanoi.

– Tuntuu siltä, että palaset alkavat loksahdella kohdalleen. Ei se juoksu vielä mitenkään täydellinen ollut. Paljon on vielä parannettavaa. Tuntuu, että 100 metriä pitäisi liikkua vielä paremmin, Latvala sanoi.

– 200 metriä oli nyt vähän väsynyt juoksu, varsinkin kun kilpailun aikataulukin venyi aika paljon.

”Aika olisi alkanut nelosella ulommalta radalta”

Oskari Mörö oli koko lailla tyytyväinen aikaansa, joka syntyi kuusirataisen kentän tiukkakaarteiselta ykkösradalta,

– Nyt oli kevyt jalka, mutta en päässyt siinä ykkösradalla juoksun alussa käyttämään 13 askeleen rytmiä. Menin 14 askeleella, mutta loppu tuli hyvin ja se on hyvä asia, Mörö sanoi.

– Uskon, että aika olisi alkanut nelosella, jos olisin päässyt juoksemaan neljättä tai viidettä rataa, mutta tuleehan tässä hyvää kokemusta ykkösradasta, jos sellainen tulee joskus eteen arvokisoissa.

 

La CHAUX de FONDS (SUI) 30.6.2019 Kv. kilpailut

Miehet,

100 m (0,1 m/s): 1) Cejhae Green Antigua & Barbuda 10,07 (ae. 9,94, 3,5 m/s), 2) Alex Wilson Sveitsi 10,08, 3) Taymir Burnet Hollanti 10,12 (ae. 9,98, 3,5), 4) Harry Aikines-Aryeetey Britannia 10,13 (ae. 10,00, 3,5), 5) Xu Zhouzheng Kiina 10,14 (ae. 10,12 , 0,7).

200 m (1,5): 1) Alex Wilson Sveitsi 19,98, 2) Sydney Siame Sambia 20,16, 3) Jeffrey John Ranska 20,24 (B-erän voittaja, 2,7), 4) Eseosa Desalu Italia 20,26, 5) Marcus Lawler Irlanti 20,33 (B-erä).

400 m: 1) Anthony Zambrano Kolumbia 44,68, 2) Davide Re Italia 44,77, 3) Terrence Agard Hollanti 45,61 (B-erän voittaja), 4) Dwayne Cowan Britannia 45,77 (B-erä), 5) Liemarvin Bonevacia Hollanti 45,79.

110 m aj (0,7 m/s): 1) Eduardo de Deus Santos Brasilia 13,30, 2) Lorenzo Perini Italia 13,47, 3) Elmo Lakka Suomi (JKU) 13,49 (kkk & ka-3), 4) Dimitri Bascou Ranska 13,50 (EM 2016), 5) Jonathas Felipe da Silva Brito Brasilia 13,50. – Alkuerissä: Lakka 13,71 (-1,4).

400 m aj: 1) Alison Santos Brasilia 49,27, 2) Joshua Abuaku Saksa 49,49, 3) Luke Campbell Saksa 49,56, 4) Kariem Hussein Sveitsi 49,74 (EM 2014), 5) Mamadou Kasse Hann Ranska 49,79 … 9) (B-erän 3:s) Oskari Mörö Suomi (LUU) 50,24 (kkk).

Pituus: 1) Zhang Yaoguang Kiina 825, 2) Gao Xinglong Kiina 823, 3) Wang Jianan Kiina 818, 4) Darcy Roper Australia 812.

3-loikka: 1) Zhu Yaming Kiina 17,40, 2) Wu Ruiting Kiina 17,40, 3) Almir dos Santos Brasilia 17,15, 4) Latario Collie-Minns Bahama 16,90.

Naiset,

100 m (1,9): 1) Tebogo Mamathu Etelä-Afrikka 11,04, 2) Wei Yongli Kiina 11,04, 3) Imani Lansiquot Britannia 11,09, 4) Salomé Kora Sveitsi 11,13, 5) Marije van Hunnstijn Hollanti … 8) (B-finaalin 2:nen) Hanna-Maari Latvala Suomi (JKU) 11,38 (1,3). – Alkuerissä: Latvala 11,48 (2,8).

200 m (1,4): 1) Lieke Klaver Hollanti 23,35, 2) Emily Diamond Britannia 23,40, 3) Cornelia Halbheer Sveitsi 23,41 (B-erän voittaja, -1,0), 4-5) Kong Lingwei Kiina & Nicky van Leuveren Hollanti 23,44 (C-erän voittaja, 2,1) … 11) (B-finaalin 4:s) Hanna-Maari Latvala Suomi (JKU) 23,65 (kkk, -1,0 m/s).

400 m: 1) Jodie Williams Britannia 51,22.

100 m aj (3,1): 1) Luminosa Bogliolo Italia 12,76, 2) Britany Anderson Jamaika 12,77, 3) Anne Zagré Belgia 12,80, 4) Nooralotta Neziri Suomi (JKU) 12,84, 5) Reetta Hurske Suomi (TP) 12,85  – Alkuerissä: Neziri 12,96 (1,2), Hurske 12,99 (1,2).

400 m aj: 1) Nikita Tracey Jamaika 54,90, 2) Sara Slott Petersen Tanska 55,45 (B-erän voittaja), 3) Joanna Linkiewicz Puola 55,73, 4) Léa Sprunger Sveitsi 55,74, 5) Linda Olivieri Italia 55,97 (C-erän voittaja).

Korkeus: 1) Salome Lang Sveitsi 189.

Seiväs: 1) Nicole Büchler Sveitsi 441.

Pituus: 1) Eliane Martins Brasilia 662.

LIVE-Tulospalvelu: http://www.sep-olympic.ch/index.php/live-startlist-and-results