Neuvonen mestariksi, Kivimäki alitti nuorten MM-rajan

Neuvonen mestariksi

Lappeenrannan Urheilu-Miesten Elisa Neuvonen vei Espoossa naisten maantiekävelyn 20 kilometrin voiton ajalla 1.38.31. EM-kisojen 50 kilometrille valmistautuva Neuvosen seuratoveri Tiia Kuikka oli toinen ajalla 1.39.56.

– Minulla oli rasitusosteopatiaa pari kuukautta talvella ja jouduin tekemään korvaavia harjoituksia. Sillä harjoitustaustalla ja tässä hellekelissä ei ollut realistista tavoitella ennätyksiä, Neuvonen sanoi.

– Tunnelma oli hyvä, mutta lämpö vaikutti loppuaikaan. Kävelin alkumatkasta nuorten sarjojen poikien kanssa, mentiin vuorovedolla, mutta jäin sitten siitä porukasta.

Kuikka ei ollut tyytyväinen aikaansa. Vauhtia söi kisaa edeltäneen ajan sairastelu.

– Minulla on ollut kaksi viikkoa keuhkoputkentulehdus, eikä minun alunperin pitänyt kävellä tätä kisaa ollenkaan. Lopussa tuli vielä vatsaväänteitä, Kuikka kertaili.

Kivimäki löysi ennätysvauhdin

Lapuan Virkiän Anniina Kivimäki voitti naisten 19-vuotiaiden sarjan ennätyksellään 50.46, joka alittaa alle 20-vuotiaiden MM-kisojen 51 minuutin tulosrajan. Kivimäelle ennätyskävely maistui, sillä hän yritti rikkoa MM-tulosrajaa jo kolmatta kertaa kevään ja kevätkesän aikana.

– Keväällä oli kaksi epäonnistunutta yritystä. Sen edellisen yrityksen jälkeen oli kuukauden harjoitusjakso. Sen aikana kävin urheilupsykologilla ja tein kaikkeni, että saisin kävelyn onnistumaan, Kivimäki sanoi.

– Nyt jaoin matkan mielessäni osiin, ja kun yleensä olen pyrkinyt tasaiseen vauhdinjakoon, aloitin rauhassa ja kiristin lopussa, koska minulla on yleensä hyvä kiri. Se onnistui.

Kivimäen entinen ennätys oli 51.16.

Espoo, Leppävaara:

Maantiekävelyn SM-kilpailut:

Miehet, 30 km: 1) Veli-Matti Partanen LappUM 2.07.03 (SE, kkk), 2) Jarkko Kinnunen JalasJa 2.13.26, 3) Aleksi Ojala UrjU 2.14.20, 4) Elmo Koivunen Esbo IF 2.35.15.

19-v. 20 km: 1) Joni Hava KU-58 1.37.45, 2) Jaakko Määttänen KeskiUYU 1.38.00.

17-v. 10 km: 1) Jerry Jokinen NaantLöy 47.55. 2) Lauri Joukas YlänKiri 50.18, 3) Lauri Tossavainen SavonlRie 53.50.

Naiset, 20 km: 1) Elisa Neuvonen LappUM 1.38.31 (kkk), 2) Tiia Kuikka LappUM 1.39.56, 3) Hele Haapaniemi EspTa 1.42.51, 4) Venla Laiho LaitJy 1.50.38.

22-v. 20 km: 1) Enni Nurmi EsTa 1.44.59, 2) Elina Heikkinen OulPy 1.52,27.

19-v. 10 km: 1) Anniina Kivimäki Lapuan Virkiä 50.46. (rikkoo alle 20-v. MM-tulosrajan)

17-v. 10 km: Heta Veikkola LapVi 54.57, 2) Venla-Nora Nirkkonen TurWei 1.02.12, 3) Inka Sakkara ElimVau 1.03.26, 4) Maria Antola LaitJy 1.04.17, 5) Hilda Oila EspTa 1.0.33.

tuloksia


kivimaki_sm-maantie_.jpg

Anniina Kivimäki alitti 19-vuotiaiden MM-rajan 10 kilometrillä. Jerry Jokinen voitti 17-vuotiaiden sarjan ajalla 47.55, mutta ikäluokan EM-kisojen 47 minuutin tulosraja jäi rikkomatta.