Neea Käyhkö, Leo Rautiainen, Vilma Itälinna ja Mila Heikkonen ottelivat SM-kultaa Lahdessa

Savonlinnan Riennon Neea Käyhkö voitti ylivoimaisesti 22-vuotiaiden naisten seitsenottelun Suomen mestaruuden pistein 5418 viikonloppuna Lahdessa. Käyhkön ennätys on Kalevan kisoissa hopeaa tuonut 5600 pistettä.

Hopealle otteli Toholammin Urheilijain Mimosa Wirkkala pistein 4853 ja pronssille Lappeenrannan Urheilu-Miesten Minttu Mattinen pistein 4744.  Hyvät pisteet 4634 otteli myös neljänneksi sijoittunut Sanni Säntti Ilmajoen Kisailijoista.

Ensimmäisenä päivänä Käyhkö juoksi 100 metrin aidoissa ennätyksensä 14,16, hyppäsi korkeutta176, työnsi kuulaa 10,20 ja juoksi 200 metriä ennätyksensä tuntumaan 25,67.

– Aitajuoksun aika oli tosi positiivinen juttu. Olen todella tyytyväinen myös 200 metriin. Korkeus ja kuula menivät alakanttiin, Käyhkö kertoi.

Toisena päivänä Käyhkö voitti pituushypyn tuloksella 574, sijoittui keihäänheitossa kolmanneksi ennätyksellään 39,92 ja 800 metrillä toiseksi ajalla 2.27,20. Pituudessa Käyhkön ennätys on komea 631.

– Pituudessa jokainen hyppy lähti kaukaa lankun takaa. Nappiponnistuksella olisi mennyt yli kuusi metriä. Keihäässä tuli ennätys ja siinä harmittaa vain se, etten ihan rikkonut 40 metrin rajaa. 800 metrillä juoksu tuntui hyvältä, Käyhkö sanoi.

Keihään ykkönen oli Hyvinkään Seudun Urheilijoiden Nelli Talvitie tuloksella 44,86 ja 800 metrin nopein oli Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Siiri Rainio ajalla 2.13,96.

Joni Jäntin valmentaman Käyhkön kauden kohokohtia olivat seitsenottelun hopea Kalevan kisoissa, korkeushypyn nuorten Suomen mestaruus ennätyksellä 188 ja korkeushypyn nuorten Pohjoismaiden mestaruus.

– Kausi oli tosi positiivinen, Käyhkö iloitsi.

Rautiaisella neljän lajin loppukiri

19-vuotiaiden miesten kymmenottelun mestariksi urakoi vantaalaisen Kenttäurheilijat-58:n Leo Rautiainen pistein 6879. Hopeaa sai Alavieskan Virin Eetu Jokela pistein 6475 ja pronssia Tampereen Pyrinnön Jaakko Linnus pistein 5922. Linnus juoksi tänä kesänä hopeaa Kalevan kisojen 400 metrin aidoissa.

Jokela johti vielä kuuden lajin jälkeen 149 pisteen erolla Rautiaiseen. Neljässä viimeisessä lajissa Rautiainen oli hurjassa vireessä. Hän kukisti Jokelan kiekonheitossa lähes kolmella metrillä, seiväshypyssä puolella metrillä, keihäänheitossa kuudella metrillä ja 1500 metrin juoksussa peräti 47 sekunnilla.

– Voitto ei ole koskaan itsestäänselvyys. Esimerkiksi tänään moni kilpailija jäi seipäässä ilman tulosta. Minulla on ollut viime vuosina vaikeuksia terveysongelmien takia. Juuri täällä Lahdessa kaksi vuotta sitten repesi etureisi. Kestävyys ja heittolajit ovat kehittyneet, mutta nopeudessa ja hyppylajeissa on vielä tekemistä, Rautiainen kertoi.

Ensimmäisenä päivänä Rautiainen juoksi 100 metriä 11,81, hyppäsi pituutta 635, työnsi kuuden kilon kuulaa ennätyksensä 14,30, hyppäsi korkeutta 178 ja juoksi 400 metriä 51,34.

– Satasen juoksin varman päälle submaksimaalisena, ettei tapahdu heti suurta vahinkoa. Myös pituudessa säästelin ja hyppäsin vain kaksi kertaa. Kuula (6 kg) lensi yllättävän hyvin, samoille lukemille kuin aikanaan viiden kilon kuula. Korkeudessa hypyt olivat kuin treenisuorituksia. 400 metrillä alkuvauhti oli liian hidas, Rautiainen summasi.

Toisena päivänä Rautiainen juoksi 110 metrin aidat 15,45, sinkautti 1,75 kilon kiekkoa 44,35, sivusi seiväshypyssä ennätystään 380, heitti keihästä 49,44 ja rutisti rankkasateessa 1500 metrillä ennätyksensä 4.33,09. Helsingin Kisa-Veikkojen Johannes Mäkelä kiritti Rautiaista juoksemalla 4.39,63. Keihäänheiton voitti Kalannin Vankan Otto Hiivola tuloksella 56,39.

– Aitajuoksussa en kolhinut, mutta jäin liikaa leijumaan aitojen päälle. Kiekossa sain perusvarman tuloksen. Seivästulos oli mukava yllätys, kun en ollut hypännyt seivästä kuukauteen. Keihästulos oli ok. 1500 metrillä tavoitteeni oli alittaa valmentajani Harri Laihon valmentajan (Asko Härkönen) ennätys 4.36 ja se onnistui, Rautiainen iloitsi.

Itälinna ennätykseen seitsenottelussa ja 800 metrillä

Tampereen Pyrinnön Vilma Itälinna voitti 19-vuotiaiden naisten seitsenottelun ennätyksellään 5311 pistettä. Hän paransi ennätystään 35 pisteellä. Hopealle otteli Turun Urheiluliiton Emmi Valtonen pistein 4959 ja pronssille IF Raseborgin Saimi Lupala pistein 4797.

Ensimmäisenä päivänä Itälinna juoksi 100 metrin aidat 14,10, hyppäsi korkeutta 164, pukkasi kuulaa 10,79 ja juoksi 200 metrillä ennätyksensä 24,33. Toisena päivänä hän leiskautti pituushypyn ykköseksi tuloksella 583 (ennätys 609), heitti keihästä 28,50 ja juoksi 800 metrillä toiseksi ennätyksellään 2.22,64. Keihään paras oli Riihimäen Kiskon Emmi Hietanen tuloksella 39,47 ja 800 metrin nopein Lupala ajalla 2.22,58.

– Pituustulos oli ihan ok. Pituus on ollut minulle yleensä otteluissa vaikea laji. Tänään ensimmäinen hyppy oli yliastuttu ja sen jälkeen piti keskittyä enimmäkseen askelmerkkiin. Keihäässä olin hukassa. Ei ollut tehoja ja tekniikassakin oli ongelmia. 800 metriä meni hyvin. Päätin, että kauden viimeisessä kisassa pitää juosta kunnolla, Itälinna kertoi.

Matti Liimataisen valmentama Itälinna juoksi tänä kesänä Kolumbiassa alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa 100 metrin aitojen välierissä. Samoissa kisoissa samassa lajissa kilpaili myös Itälinnan seurakaveri, 19-vuotiaiden seitsenottelun Pohjoismaiden mestari Vilma Väliharju.

– MM-kisoissa olisin ollut mieluummin seitsenottelussa kuin aitajuoksussa, mutten saavuttanut seitsenottelun tulosrajaa, Itälinna sanoi.

Heikkonen 17-vuotiaiden tyttöjen vahvin

Helsingin IFK:n Mila Heikkonen voitti 17-vuotiaiden tyttöjen SM-kullan uransa ensimmäisessä loppuun asti suorittamassaan seitsenottelussa. Heikkosen voittopisteet olivat 5093.

Hopealle otteli Tampereen Pyrinnön Iida Kujanpää pistein 4882 ja pronssille Sauvon Urheilijoiden Saima Kossa tuloksella 4789. Neljäs oli 17-vuotiaiden EM-kilpailuissa otellut Joensuun Katajan Sara-Sofia Hyvönen 4703 pisteellä.

– Mestaruus oli aika odotettu, vaikka en ollut aikaisemmin tehnyt seitsenottelua. Yksittäiset lajit ovat sujuneet viime aikoina kuitenkin hyvin, totesi Heikkonen, jota ovat valmentaneet Matilda Bogdanoff ja Anne Suoranta.

Ensimmäisenä päivänä Heikkonen juoksi 100 metrin aidat 13,78, hyppäsi korkeutta 158, työnsi kolmen kilon kuulaa ennätyksensä 9,57 ja viiletti 200 metriä 25,49.

– Aitajuoksun aika oli hyvä ja juoksu teknisesti puhdas. Korkeudessa ylitys 155:stä oli teknisesti tosi hyvä. Kuulan verryttelyssä tuntui siltä, että kilpailusta tulee katastrofi, mutta se menikin hyvin ja syntyi ennätys. 200 metriä oli tasapainoinen juoksu, Heikkonen kertoi.

Toisena päivänä Heikkonen voitti pituushypyn tuloksella 555, heitti 500 gramman keihästä 30,67 ja voitti 800 metriä ajalla 2.19,97.

– Pituudessa hyppäsin tasaisen sarjan (555, 543 ja 551), mutten saanut kurotettua jalkoja kunnolla eteen. Keihäs ei oikein lentänyt, mutta 800 metrin aika oli tosi hyvä, Heikkonen summasi.

Keihäänheiton ykkönen oli Vehmaisten Urheilijoiden Aino Aalto tuloksella 39,46.

Halonen 17-vuotiaiden poikien mestari – Järvinen joutui keskeyttämään

17-vuotiaiden poikien kymmenottelu ratkesi seiväshypyssä. Hyvinkään Seudun Urheilijoiden Olavi Halonen ylitti 430, jolla päihitti kovimman kilpakumppaninsa Nivalan Urheilijoiden Valentino Bertuccin peräti metrillä ja 30 sentillä. Piste-eroa kertyi seiväshypyssä 345 pistettä ja lopullinen piste-ero oli 300 pistettä. Halosen voittopisteet olivat 6472 ja Berutuccin hopeapisteet 6172.

Porvoon Akilleen Thomas Isaksson sai pronssia pistein 5350. IF Raseborgin Simon Ekholm ei aivan onnistunut jättämään Isakssonia riittävästi 1500 metrin juoksussa ja jäi neljänneksi pistein 5339. Ylivoimaisena ennakkosuosikkina kilpailuun lähtenyt Suomen ennätyksen haltija Tomas Järvinen joutui keskeyttämään ensimmäisen päivän jälkeen johtoasemasta nilkkavamman takia.

– Tomaksen valitettava keskeyttäminen antoi minulle realistiset mahdollisuudet mestaruuteen. Tiesin, että minulla on hyvät mahdollisuudet, kun olin vain 50 pistettä Valentinoa jäljessä, Halonen sanoi.

Ensimmäisenä päivänä Halonen juoksi 100 metriä 11,83, hyppäsi pituutta 621, työnsi viisikiloista kuulaa 13,16, hyppäsi korkeutta 173 ja juoksi 400 metriä 53,70.

– Satanen kulki hyvin. Pituudessa sain hyvän tuloksen heti ensimmäisellä kierroksella. Kuulassa jäin perusvarmalla suorituksella ennätyksestä vain 16 senttiä. Korkeutta hyppäsin aikaisempaa lyhyemmällä vauhdilla ja jäin ennätyksestä vain sentin. 400 metriä oli päivän paras suoritus. Paransin ennätystäni kahdella sekunnilla!

Toisena päivänä Halonen juoksi 110 metrin aidat 15,36, heitti puolentoista kilon kiekkoa 41,62, hyppäsi seivästä 430, heitti 700 gramman keihästä 44,82 ja jolkutteli 1500 metriä 5.03,74.

– Aitajuoksu sujui kaikin puolin hyvin. Myös kiekko lensi hyvin. Seipäässä testattiin isompia seipäitä jo ensi kautta varten. Tulos (430) oli ottelusarjaan oikein hyvä. Keihästä heitin lyhyellä vauhdilla parhaan tuloksen viimeisellä kierroksella. 1500 metriä oli hyvä juoksu ja siinä oli jo 6500 kokonaispisteissä harmittavan lähellä, Halonen kertoi.

Mestari Halosta valmentavat Saana Pasma ja Pietari Outinen.

Erkkilä 22-vuotiaiden mestari – Savolainen jalkavaivaisena hopealle

22-vuotiaiden miesten kymmenottelun mestaruuden otti Lohtajan Veikkojen Juuso Erkkilä pistein 4889. Hänen tuloksena olivat: 100 metriä 12,48, pituus 581, kuula 9,62, korkeus 169, 400 m 59,43, 110 metrin aidat17,68, kiekko 29,85, seiväs 400, keihäs 37,79 ja 1500 metriä 5.49,61.

Tampereen Pyrinnön Aleksi Savolainen sai kahdeksasta lajista kasaan 4449 pistettä, jolla irtosi hopea. Hänen ennätyksensä on 6731. Ensimmäisen päivän jälkeen roimasti 700 pisteen erolla johtanut Savolainen säästeli kipeää jalkaansa keskeyttämällä 110 metrin aitajuoksun ja 1500 metriä heti lähtölaukauksen jälkeen. Lähtemällä jokaiseen lajiin hän varmisti itselleen lopputuloksen ja mitalin. Savolainen heitti kiekkoa ja keihästä ilman vauhtia sekä hyppäsi seivästä vain yhden kerran ylittäen 320.

(Jyrki Repola.)

 

LAHTI 18.9.2022 Moniotteluiden nuorten SM-kilpailut, 2. päivä

Miehet,

M22 10-ottelu (100 m, pituus, kuula, korkeus, 400 m, 110 m aj, kiekko, seiväs, keihäs, 1500 m): 1) Juuso Erkkilä LohtVe 4889 (12,48, 581, 9,62, 169, 59,43, 17,68, 29,85, 400, 37,79, 5.49,61), 2) Aleksi Savolainen TP 4449 (11,77, 622, 12,76, 178, 53,50, keskeytti, 26,78, 320, 36,13, keskeytti).

M19 10-ottelu (6 kg kuula, 99,1 cm aidat, 1,75 kg kiekko): 1) Leo Rautiainen KU-58 6879 (11,81, 635, 14,30, 178, 51,34, 15,45, 44,35, 380, 49.44, 4.33,09), 2) Eetu Jokela AlavVi 6475 (11,18, 701, 12,00, 175, 51,38, 15,17, 41,60, 330, 43,44, 5.20,79), 3) Jaakko Linnus TP 5922 (400 m 50,63, 110 m aj 15,57), 4) Aku Kulju JKU 5559, 5) Johannes Mäkelä HKV 4599, 6) Eetu Paasikivi JoKa 4543. – Otto Hiivola KalannVa & Väinö Vähä-Kouvola VehmKi & Joonas Lapinkero JKU (11,29, 630, 12,74) keskeyttivät.

M17 10-ottelu (5 kg kuula, 91,4 cm aidat, 1,5 kg kiekko, 700 g keihäs): 1) Olavi Halonen HyvinkSU 6472 (11,83, 621, 13,16, 173, 53,70, 15,36, 41,62, 430, 44,82, 5.03,74), 2) Valentino Bertucci NivalU 6172 (11,80, 667, 11,06, 179, 53,27, 15,03, 40,67, 300, 37,80, 4,50,50), 3) Thomas Isaksson BorgåAk 5350, 4) Simon Ekholm IFRaseb 5339, 5) Atte Kuusela TammRy 5244, 6) Eelis Kuusjärvi LempKi 4741, 7) Jusa Niemi RiihimKi 4538. – Tomas Järvinen HKV (11,29, 675, 12,67, 194, 61,39) keskeytti johtoasemassa.

Naiset,

N22 7-ottelu (100 m aj, korkeus, kuula, 200 m, pituus, keihäs, 800 m): 1) Neea Käyhkö SavRi 5418 (14,16, 176, 10,20, 25,67, 574, 39,92, 2.27,20), 2) Mimosa Wirkkala ToholU 4853 (14,88, 158, 11,44, 26,73, 535, 37,75, 2.34,00), 3) Minttu Mattinen LUM 4744 (15,17, 161, 11,40, 26,68, 513, 33,73, 2.31,37), 4) Sanni Säntti IlmajKi 4634 (15,17, 155, 10,37, 26,31, 519, 30,23, 2.27,89), 5) Ronja Koivisto TP 4381 (keihäs 40,17), 6) Ida Ounaslehto EsboIF 4332 (100 m aj 14,90), 7) Siiri Rainio JKU 4143 (800 m 2.13,96), 8) Valentina Lemettinen SeinäjSU 4098, 9) Nelli Talvitie HyvinkSU 3841, 10) Siiri Lithovius LimingNM 3555, 11) Roosa Rissanen SavRi 3201. – Laura Lepistö PoYU (15,46, 149, 12,36, 26,72, 492, 35,91) keskeytti.

N19 7-ottelu: 1) Vilma Itälinna TP 5311 (14,10, 164, 10,79, 24,33, 583, 28,50, 2.22,64), 2) Emmi Valtonen TuUL 4959 (14,33, 158, 11,48, 25,01, 547, 30,07, 2.34,86), 3) Saimi Lupala IFRaseb 4797 (15,24, 158, 10,56, 25,59, 492, 33,83, 2.22,58), 4) Emmi Hietanen RiihimKi 4375, 5) Aada Puosi EurajVe 4195, 6) Vanessa Lindberg RiihimKi 4165, 7) Minea Vertala JKU 3974, 8) Petra Väkeväinen LappajVe 3626, 9) Ella Soinilehto OP 3289, Eveliina Lehtola OP keskeytti.

N17 7-ottelu (76,2 cm aidat, 3 kg kuula, 500 g keihäs): 1) Mila Heikkonen HIFK 5093 (13,78, 158, 9,57, 25,49, 555, 30,67, 2.19,97), 2) Iida Kujanpää TP 4882 (14,64, 146, 12,45, 26,19, 528, 35,13, 2.26,90), 3) Saima Kossa SauvU 4789 (14,89, 158, 11,88, 26,81, 525, 37,60, 2.38,43), 4) Sara-Sofia Hyvönen JoKa 4703 (14,76, 158, 12,37, 26,83, 519, 34,69, 2.44,07), 5) Helena Koivu TuTo 4317, 6) Aino Aalto VehmaistU 4131 (korkeus 167), 7) Evita Santala HKV 4110, 8) Elizabeth Fogde MalaxIF 4081, 9) Malin Cederholm IFNykarl 3812, 10) Olivia Veneskoski OP 3800, 11) Siiri-Sofia Kihlman JKU 3787, 12) Elli Rantala EspTa 3764, 13) Anni Kantola TP 3759, 14) Sofia Kokko MiKV 3757, 15) Aada Haavisto TuUL 3741, 16) Essi Nurmela SavRi 3557, 17) Saga Koppeli JKU 3428, 18) Oona Lento TP 3428, 19) Emilin Ayelbassa TuUL 3350 , 20) Oona Immonen SavRi 3248, 21) Heidi Vakkilainen VantSa 3089, 22) Linda Van Leeuwen JKU 2901, 23) Eevi Ylitalo JKU 2900, Olivia Siitarinen EspTa keskeytti.

LIVE-Tulospalvelu: