Narvi peittosi Läspän keihäsmiesten kovatasoisessa taistossa – Parviainen hätyytteli ennätystään

Kankaanpään Seudun Leiskun Teemu Narvi heitti Vaasassa 22-vuotiaiden miesten Suomen mestaruuden uransa toiseksi parhaalla keihästuloksella 79,73. Sillä hän nousee Suomen miesten vuositilaston kuudenneksi.

Läpi kauden olkapäävaivojen kanssa tuskaillut heittäjä löysi kauden parhaan vireen kilpailun viimeisen heittoon, jolla hän nousi ohi Oulun Pyrinnön Janne Läspän, joka oli toinen tuloksella 78,96.

– Otin ensimmäistä kertaa koko kesänä täyden vauhdinjuoksun ja sattui heitto osumaan, Narvi kertaili voittopiiskaisuaan.

Heitto on Narvin pisin sitten viime vuoden kesäkuun, jolloin hän heitti ennätyksensä 79,77.

– Ajattelin, että nyt on pakko yrittää, kun olen viimeisen kerran näissä karkeloissa ja näytti olevan menossa mafian nuoriso-osastolle mestaruus, Narvi sanoi ja viittasi Läspän ja muiden Kuortaneella harjoittelevien käyttämään Kuortaneen keihäsmafia -lempinimeen, joka on myös Youtube-kanavan nimi.

Narville Vaasan kilpailu oli kauden päätös.

– Kyllä tämä kesä oli tässä. Nyt pitää laittaa olkapää kuntoon ja katsoa, mitä tuleman pitää. Nyt on helpottunut olo, saa ottaa pienen paussin kipulääkkeistä, Narvi sanoi.

Läspäkin onnistui viimeisellään: ”En vaan halunnut hävitä”

Läspä löysi niin ikään loistovireen viimeiselle kierrokselle. Hän johti kilpailua 76,22 kantaneella heitolla ennen kuudetta kierrosta ja vastasi viimeisellä heitollaan väkevästi Narville tuloksella 78,96, vaikkei kyennyt nousemaan ohi.

– Kisan alku meni siinä, kun tiesin, ettei kisan taso ollut kova. Ei tehnyt mieli repiä ihan täysillä. Sitten en vaan halunnut hävitä, vaikka sitten lopulta hävisin, Läspä setvi kuinka Narvin heitto sytytti hänet taistelemaan.

Viime vuonna alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden voittanut Läspä on tällä kaudella korjannut ennätyksensä viime vuoden reilusta 77 metristä lukemiin 79,07.

Alajärven Ankkurien Aleksi Yli-Mannila oli kolmas heitettyään 73,33.

Parviainen hätyytteli ennätystään: ”Tehoja olisi ollut 75-metriseen”

Tuupovaaran Urheilijoiden Aku Parviainen uusi 19-vuotiaiden miesten keihäänheiton mestaruutensa. Hän heitti yli kuuden viikon kilpailutauon päätteeksi kesän parhaansa 70,69, joka jäi 26 senttiä viime vuonna syntyneestä ennätyksestä.

– Kun en ole puoleentoista kuukauteen kisaillut, oli mukava heittää. Tehoja olisi ollut varmaan 75-metriseen, muttei napsahtanut heitto kohdalleen. Kisatauko vähän näkyi, Parviainen kertaili.

Parviaisen heitoista paistoi myös pitkän kilpailutauon tuoma into, joka karkasi ehkä rahtusen yliyrittämiseksi.

– Valmentaja sanoi jo toisella kierroksella, ettei ehkä ihan vielä olisi täysillä kannattanut juosta, Parviainen tuumi.

Kilpailutauko Parviaiselle tuli, kun hän ei päässyt junioreiden MM-kilpailuihin Kolumbiaan.

– Kun siihen aikaan ei ollut oikein järkeviä kisoja, pidettiin treenitauko, Parviainen kertaili.

Parviainen, 19, heitti Vaasassa kesän viisi pisintä heittoaan, jotka kaikki kantoivat vähintään 68,59. Aatoksissa on vielä jahdata ennätystä syksyn mittaan, jos sopiva kilpailu löytyy.

– Se oli ylivoimaisesti minun elämäni paras kilpailu. Mutta kun ennätys on viime vuodelta, niin tässä iässä ei oikein haluaisi vuosia, jolloin ei kehity, Parviainen sanoi.

Treeniheittojen puute kiusasi Ruokangasta

Viime vuoden junioreiden EM-kakkonen Onni Ruokangas Janakkalan Janasta oli Parviaisien jälkeen toinen tuloksella 69,03.

– Huono kisa, kun heinäkuussa ei tullut heittoja oikeastaan ollenkaan. Ei ole päässyt heittorytmiin ja täysivauhti ei vaan onnistu, Ruokangas sanoi.

Limingan Niittomiesten Jaakko Honka oli kolmas ennätyksellään 65,64. Ennätyksiään kohensivat myös seuraaville sijoille yltäneet Kannuksen Uran Lenni Yli-Kotila ja Pyhäselän Urheilijoiden Juha Karjunen tuloksin 65,62 ja  64,54.

Kankaanpää ja Lampinen kiekkomestareiksi

Rami Kankaanpää Ilmajoen Kisailijoista ja Antti Pränni Pudasjärven Urheilijoista ottivat kärkisijat 22-vuotiaiden miesten kiekonheitossa tuloksin 53,44 ja 53,38.

Moukarinheiton Vaasassa aiemmin voittanut Kenttäurheilijat-58:n Max Lampinen voitti 19-vuotiaiden miesten kiekonheiton parannettuaan ennätystään yli kolme metriä tulokseen 50,25.

– Täytyy sitä välillä vähän kiekkoakin heitellä, kesällä moukarinheitossa junioreiden MM-mitalin voittanut Lampinen veisteli.

Kiekonheittoa Lampisen harjoitusohjelmassa ei juuri ole.

– Nuorten MM-kisojen jälkeen olen kiekkoa heittänyt sellaisen 30 heittoa treeneissä eli aika vähän. Tämä kisa oli nyt samaa tasoa, mitä olen treeneissä heittänyt, Lampinen sanoi.

Piikkiön Kehityksen Juho Suomisen viimeinen heitto kaarsi viiden sentin päähän Lampisesta. Kolmas oli Kankaanpään seudun Leiskun Kosti Saine tuloksella 48,91.

Anderssoneille mestaruudet 19- ja 22-vuotiaiden seiväshypyssä

Esbo IF:n seiväshyppääjäsisarukset Saga ja Silja Andersson voittivat 22- ja 19-vuotiaiden naisten seiväshypyn mestaruudet ylivoimaisesti. Molemmat aloittivat kilpailunsa kanssakilpailijoiden jo lopetettua.

Saga Andersson ylitti 22-vuotiaiden kilpailussa pudotuksitta 390 ja 410 pudottaen kolmesti 420:stä ja voitti kahdeksannen nuorten mestaruutensa. Hän on tänä kesänä hypännyt ennätyksensä 445 ja osoittanut suoritusvarmuutta ylittämällä kaikissa 15 kilpailussaan vähintään 408 jäämättä kertaakaan ilman tulosta.

Toinen oli Karhulan Katajaisten Vilma Hannula tuloksella 370 ja kolmas Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Tuuli Kujala tuloksella 360.

Silja Anderssonille yksi hyppy korkeudesta 375 riitti 19-vuotiaiden mestaruuden uusimiseen. Korkeudesta 385 hän pudotti kolmesti.

– Nuorten MM-reissun jälkeen on ollut väsymystä. En tiedä, liittyykö se Caliin vai johonkin ihan muuhun. Yritin verryttelyhypyissä mennä 16 askeleella, mutta päätin sitten hypätä 12 askeleella. Se vaikutti siihen, ettei ollut niitä oikeita seipäitä ja seiväs meni löysäksi. 375 riitti voittoon, mikä oli se tärkein asia, vaikka olisin tietysti halunnut hypätä korkeamalta, Andersson sanoi.

Toiseksi sijoittui 365 ylittänyt Turun Urheiluliiton Emma Rovasalo ja kolmas oli Karijoen Tapparan 360 ylittänyt Miisa Koskiaho.

Eemil Porvari voitti kolmiloikan ennätyksellään

Hartolan Voiman moniottelija Eemil Porvari voitti 19-vuotiaiden miesten kolmiloikan ennätyksellään 14,72. Porvari ei tänä vuonna ole pystynyt ottelemaan eikä heittämään keihästä. Niinpä hän Vaasassa kilpaili kolmiloikan lisäksi pituushypyssä ja 400 metrillä.

– Keväällä oli kyynärpääleikkaus ennen kisakautta ja talvella välilevyn pullistuma alaselässä, joten oli vähän huonot lähtökohdat kaudelle. Kun ei ole pystynyt tekemään kymmenottelua, olen tehnyt vähän mitä pystyy, Porvari kertaili.

– Nyt sain tultua lankulle kunnon kovalla vauhdilla ja hypyt jatkuivat paremmin eteenpäin kuin muissa kisoissa. Eipä se hirveästi muusta ole ollut kiinni, että menisi vähän pidemmälle, Porvari sanoi.

Sami Bärlund Tapanilan Erästä ja Mikael Lähteenmäki Kankaanpään seudun Leiskusta olivat toinen ja kolmas tasatuloksella 14,37. Lähteenmäki paransi ennätystään kaikilla kuudella hypyllään yhteensä 69 senttiä.

Ruohola kimmahteli ylivoimaisen mestaruuden

Turun Urheiluliiton Ilona Ruohola voitti 19-vuotiaiden naisten kolmiloikan myötätuulituloksella 12,55. Myös hänen tilastokelpoiset hyppynsä 12,48 ja 12,44 olisivat oikeuttaneet mestaruuteen. Ruohola voitti eri ikäluokkien mestaruuden jo viidentenä peräkkäisenä vuotena.

Korkeushypyn perjantaina voittanut JKU:n Johanna Nieminen lähti kolmiloikan finaaliin ennätyksenään vain 11,92, mutta loikki toiseksi puoli metriä tätä paremmalla tuloksella 12,42. Hypyn aikana oli myötätuulta 2,1 metriä sekunnissa. Tervolan Terävän Saana Peura nousi kolmanneksi viimeisen kierroksen hypyllään 12,28.

Tulostason laajuus naisten kolmiloikassa on hyvänlainen. Kahdessa eri ikäluokassa yhteensä kymmenen nuorta naista hyppäsi 12 metriä.

Aapo Karvinen ja Janita Leppäranta loikkivat 22-vuotiaiden mestareiksi

Vammalan seudun Voiman Aapo Karvinen voitti 22-vuotiaiden miesten kolmiloikan ainoalla hyväksytyllä hypyllään 15,14 ja toinen oli Vaasan Vasaman Oliver Kärki hänkin ainoalla hyväksytyllä hypyllään 14,46. Kolmas oli Tampereen Pyrinnön korkeushyppääjä Daniel Kosonen, jonka tulos oli 13,99.

Karvinen on viiden viime vuoden SM-kilpailuissa voittanut kaksi kultaista ja kolme hopeista mitalia. Heinäkuussa hän voitti alle 23-vuotiaiden Pohjolan ja Baltian mestaruuden ennätyksellään 15,70, millä hän sijoittuu miesten vuositilastossa kolmanneksi.

Kristiinan Urheilijoiden Janita Leppäranta voitti 22-vuotiaiden naisten kolmiloikan ennätyksellään 12,68. Leppäranta on aiemmin voittanut 15-vuotiaiden mestaruuden korkeushypyssä ja eri ikäluokkien eri hyppylajeista yhteensä viisi hopeista mitalia.

JKU:n Laura Koivisto oli toinen tuloksella 12,49. Hänen kaikki neljä mitattua hyppyään mahtuivat 11 sentin sisään. Kolmas oli Tampereen Pyrinnön Emilia Heino, joka paransi ennätyksensä 12,38:aan. Mestaruutta puolustanut Heinon seuratoveri Hanna Peltola jäi nyt neljänneksi.