Naisten 4 x 100 metrin viestimaajoukkue juoksi voiton Brysselissä Belgiassa lauantaina mainiolla ajalla 44,01. Joukkue onnistui vaihdoissa ja juoksi kokoonpanossa Saara Keskitalo, Emma Tainio, Tessa Moisio ja Aino Pulkkinen.
– Jos he pystyvät parantamaan tuosta neljä sekunnin sadasosaa sunnuntain kilpailussa, he nousevat Birminghamin EM-kisojen rankingissa 15:nneksi, viestimaajoukkueen valmentaja Petteri Jouste laski.
Brysselissä juostu aika on Suomen maajoukkueiden kaikkien aikojen tilastossa viidenneksi paras. SE-tulos on 43,37.
Elokuisiin Birminghamin EM-kisoihin pääsee 4 x 100 metrillä 16 maajoukkuetta. Ranking perustuu maajoukkueiden kahden parhaan juoksun yhteenlaskettuun aikaan.
Miesten pikaviestijoukkue oli omassa kilpailussaan toinen ajalla 39,75. Joukkue juoksi ryhmityksellä Topi Huttunen, Riku Illukka, Valtteri Louko ja Eino Vuori.
Varamiehenä mukana ollut Vuori paikkasi ankkurina Samuel Purolaa, joka jätti viestin varotoimena väliin.
– Samuelilla kiristeli sen verran, että päätettiin, että Eino juoksee nyt. Samuel yrittää juosta sunnuntaina. Nyt ajassa näkyi sekin, että ensimmäinen ja viimeinen vaihto eivät onnistuneet, Jouste sanoi.
Miesten viestin voitti Norja ajalla 39,60.
Priscilla Boateng 11,82, Huttunen 10,71
Naisten 100 metrillä Priscilla Boateng juoksi kolmoserässä neljänneksi kevään kotimaisella kärkiajalla 11,83. Tulos jää viisi sekunnin sadasosaa Boatengin ennätyksestä. Kokonaistuloksissa hän oli 18:s.
Tessa Moisio juoksi Boatengin kanssa samassa erässä ja oli 7:s ajalla 11,84. Moision ennätys on 11,75. Emma Tainio oli kakkoserässä seitsemäs ajalla 11,88.
Naisten 100 metrilä kärkiajan teki Hollannin Isabel van den Berg, joka voitti ykköserän ajalla 11,41.
Miesten 100 metrillä Eino Vuori ja Topi Huttunen oli erissään seitsemäs ja kuudes ajoin 10,72 ja 10,71. Miesten nopein oli Hollannin Nsikak Ekpo ajalla 10,16.
Chydeniukselle 23. sija Eurooppa Cupin 10 000 metrillä
Nina Chydenius sijoittui 23:nneksi Euroopan Cupin 10000 metrin kilpailussa Italian La Speziassa. Chydeniuksen aika 33.28,19 on hänen uransa neljänneksi paras. Ennätyksensä 32.16,85 hän juoksi kaksi vuotta sitten Rooman EM-kisoissa, jossa sijoitus oli hienosti kahdeksas.
Chydenius oli Suomen ainoa edustaja Eurooppa Cupissa. Tämän kesän Birminghamin EM-kisojen suora tulosraja on 32.00,00, ja rankingiin Suomen Urheiluliitto on asettanut minimirajaksi ajan 32.45,00.
Naisten 10 000 metrin juoksun paras oli Puolan Glinka Elzbieta ajalla 31.45,36.
Bryssel, Belgia:
IFAM:
Miehet, 100 m, Erä 1 (+0,7): 1) Nsikak Ekpo Hollanti 10,16,…7) Eino Vuori Suomi 10,72
Erä 2 (-0,5): 1) Craig Duffy Irlanti 10,40,…6) Topi Huttunen Suomi 10,71.
Miehet, 4 x 100 m: 1) Norja 39,60, 2) Suomi 39,75 (Topi Huttunen, Riku Illukka, Valtteri Louko, Eino Vuori), 3) Skotlanti 40,27.
Naiset, 100 m, Erä 1 (0,0 m/s): 1) Isabel va den Berg Hollanti 11,41.
Erä 2 (-0,3 m/s): 1) Malin Furuhaug Norja 11,58,…7) Emma Tainio Suomi 11,88.
Erä 3 (+0.2 m/s): 1) Amelia Gittens Britannia 11,67,…4) Priscilla Boateng Suomi 11,83 (kkk),..7) Tessa Moisio 11,84.
Naiset 4 x 100 m: 1) Suomi 44,01 (Saara Keskitalo, Emma Tainio, Tessa Moisio, Aino Pulkkinen), 2) Belgia 44,21, 3) Skotlanti 44,60.
La Spezia, Italia:
Euroopan 10 000 m Cup:
Naiset,
10000 m: 1) Glinka Elzbieta Puola 31.45,36, 2) Alessia Zarbo Ranska 31.56,18, 3) Elisa Palmero Italia 31.59,49, 4) Jennifer Gulikers 32.01,57, 5) Mariana Machado Portugali 32.11,96, 6) Niamh Allen Irlanti 32.15,79, … 23) Nina Chydenius Suomi 33.28,19.
B-erä: 1) Cordula Lassacher Itävalta 33.22,44, 2) Greta Settino Italia 33.31,10, 3) Ineke Van Koldam Hollanti 33.36,47.



