Mustosen hypyt nousussa, Järvenpään mielessä veteraanien MM-kilpailut

Suurta tulosherkuttelua ei koettu Tampereen mestaruuskilpailuissa, mutta saatiin sentään pientä sytykettä tulevaan.

Lempäälän Kisa Yleisurheilun Matias Mustosen, 25, hyppy on ollut hukanteillä, mutta nyt Ratinan hyppypaikalla oli napsun verran tyytyväisempi korkeushyppääjä. Voittotulos 209 ei toki aiheuttanut kiljahduksia. Enemmän suupielet nousivat 214 yrityksistä. Varsinkin ensimmäinen oli millistä kiinni.

Pelkästään torstain perusteella Mustonen voi kesän edistyessä nousta 220 mieheksi. Tavoite ei ole aivan puuteria, sillä miehen ennätykseen se tietäisi vain kolmen sentin petrausta.

Valmentaja Pekka Koskinen uskoo täysin valmennettavansa kehitykseen.

– Harmillisesti juuri pahaan aikaan eli huhtikuulla tuli harjoitteluun kolmisen viikon katkos. Silloin pohdittiin, miten tauko pitää paikata ilman kuoppaa.

– Hieman olimme jo huolissamme, mutta hukkunut tekniikka palasi harhalenkiltään. Ensin neljän askeleen vauhdilla, sitten pari askelta lisää ja saatiin hyppy taas kuntoon.

Mustonen ei ole aivan tavallinen tallaaja. Harjoittelun vastapainona opiskelut ovat hoituneet mallikkaasti. 25-vuotias lempääläläinen valmistuu diplomi-insinööriksi syksyllä, jolloin on aika miettiä myös siviilitöitä.

– Opiskelu on tukenut harjoittelua tai päinvastoin. En ole asiaa oikein analysoinut, Mustonen miettii.

– Harjoituksien lomassa olemme keskustelleet mm. suhteellisuusteoriasta, valmentaja kevensi.

Järvenpää toivoo MM-kisoihin kiriratkaisuja

Jarkko Järvenpään kauden päätavoite kilpistyy tämän 29.6.–10.7. Tampereella pidettäviin masters-sarjojen MM-kilpailuihin. Siellä Tampereen Pyrinnön juoksija taistelee sarjan M35 kestomatkojen mitalisijoista.

– Pakko myöntää, että kunto on pudonnut ja pahasti. Yritin juosta nyt tasaisesti 2.50:n kilometrejä, mutten pystynyt. Loppuaika 8.36 ei syntynyt helpolla. Mitaleille on mahdollisuus vain, jos ratkaisut jäävät kiritaistelujen varaan, Järvenpää aprikoi.

Veteraanien kisat olivat muidenkin mielessä. Yksi iloisimmista oli Tiia Hautala, 50, joka venytti peräti 505. Viisikymppisten SE jäi vielä kuuden sentin päähän. Tekniikka on edelleen lähes täydellistä, mutta lankulle tulo on aktiivivuosiin verraten seitinohuesti verkkaisempaa.

Heikki Pärnä floppasi 185, Lassi Raunio viisi senttiä vähemmän. Teppo Syrjälän loppuaika kolmosella oli 9.11.

Teksti: Jarmo Hakanen

Tampere:
Kaupungin mestaruuskilpailut:

Miehet, 100 m (-0,9): 1) Arttu Paananen HIFK 10,88.

800 m: 1) Eelis Uitto ViipU 1.55,05, 2) Junnu Korvenpää KU-58 1.55,85.

110 m aj (-0,7): 1) Abdulhakim Rauf HKV 15,72, 2) Ville Kattelus YlihJu 15,94.

400 m aj: 1) Aleksi Heimonen TampU 58,03.

Korkeus: 1) Matias Mustonen LempKiYU 209, 2) Jesse Huttunen SavitU 206.

Keihäs: 1) Onni Ruokangas JanJa 68,74.

Naiset, 100 m (-2,0): 1) Anna Pursiainen EspTa 11,84.

100 m aj (+0,2): 1) Heidi Parikka HKV 14,90, 2) Anni Nurminen TampPy 14,92.

2. erä (+0,3): 1) Liina Tervo HIFK 13,92, 2) Vilma Itälinna TampPy 14,19, 3) Jessica Rautelin EsboIF 14,37, 4) Minea Fogelholm EspTa 14,38, 5) Lotta Vento TuUL 14,42, 6) Stiina Kokkonen TampU 14,82.

Pituus: 1) Vilma Itälinna TampPy 582, 2) Oona Nieminen JyväskKU 578.

Keihäs: 1) Siiri Elomaa TampPy 47,58, 2) Minka Nurro HKV 44,70, 3) Miia Makkonen SysmSi 44,52, 4) Sanni Nokelainen JyväskKU 44,38.