Raitanen petrasi omaa kauden parastaan Girman ME-juoksussa – Murto neljäs, Koivunen: Hyvä kilpailu Wilmalta, juoksurytmi alkaa vakiintua

Topi Raitanen juoksi kauden parhaansa 8.22,00 Timanttiliigan Pariisin 3000 metrin estejuoksussa. Kilpailun voitti viime olympiakisojen hopeamitalisti, etiopialainen Lamecha Girma hulppealla ME-ajalla 7.52,11.

Wilma Murto taivutti Pariisissa naisten seiväshypyssä neljänneksi kesän parhaallaan ja kauden kotimaisella kärkituloksella 461.

Miesten 3000 metrin estejuoksussa Girma karkasi muilta neljä kierrosta ennen maalia ja juoksi loppumatkan täysin yksin. Girma tuli koko matkan ME-vauhdissa olleen valojäniksen tahdittamana ja peittosi Qatarin Saif Saeed Shaheenin ME:n 7.53,63, joka oli juostu 19 vuotta sitten.

Raitanen oli tasokkaan kilpailun 13:s, ja alle 8.20:n paineli 11 juoksijaa.

Vaikka oma kauden paras tulos parani, Raitanen ei ollut täysin tyytyväinen juoksuunsa. Estejuoksun kisavauhti on Raitasen mukaan vielä jalostumassa.

– Lähdettiin hyvään vauhtiin. Kahden kilometrin väliaika oli noin 5.30 ja ensimmäinen kilometri noin 2.42, mutta viimeinen tonni hyytyi ja siinä esteiden ylityksistäkin tuli vähän varovaisia, Raitanen kertaili.

– Karlsruhessa aiemmin keväällä juostu 1500 metriä kertoi, että kunto on kohdallaan. Nyt vaan vaaditaan estekisoja ennen kuin tämä matka alkaa kulkea, eli  tarvitaan lisää näitä pieniä askelia.

Raitasella seuraava estekisa tiistaina Turussa

Raitaselle Pariisin juoksu oli kauden toinen startti 3000 metrin esteissä. Hän juoksi viikonvaihteessa Bergenissä 8.24,77.

– Nyt oli ihan hyvä paikka juosta. Kakkosporukassa tulin, mutta viimeisellä tonnilla ei sitten vielä ollut sitä toivuttua kulkua. Treenit ovat menneet hyvin, joten jossakin kohtaa sitä jaksamista löytyy kisamitassakin, Raitanen totesi.

Raitanen kilpailee seuraavaksi Paavo Nurmi Gamesissa tiistaina, jossa on tarjolla kovavauhtinen juoksu.

– Katsotaan miten siellä polvi nousee. Tässä on pari päivää aikaa palautella.

Murto: Nälkää jäi

Murto oli tyytyväinen seiväskisan jälkeen, vaikka mahdollisuuksia oli parempaan tulokseen.

– Askel askeleelta oikeaan suuntaan. Nälkää jäi, Murto totesi.

Murto ylitti kilpailussa 431 ensimmäisellä, 446 toisella ja 461 ensimmäisellään. Murron kilpailu päättyi kolmeen yritykseen korkeudesta 471. Ne hypyt nousivat korkealle, mutta eivät jatkuneet optimaalisesti loppuun saakka.

– Suunnitelmana oli vaihtaa seiväs jokaisessa korkeudessa 461:een asti ja se toteutui. 431 meni sellaisella tutulla ”aloitusseipäällä”, ja sen jälkeen seiväs vaihtui 446:een ja 461:een, mutta 471:n yrityksiin Wilma ei seivästä enää vaihtanut, kertoi Murron valmentaja Jarno Koivunen.

– Yritykset korkeudesta 471 olivat korkeita, mutta etäisyydet eivät ihan osuneet kohdalleen. Kaiken kaikkiaan hyvä kilpailu Wilmalta. Juoksurytmi alkaa vakiintua.

Murto hyppäsi Pariisissa jo kauden kolmannen Timanttiliigan kilpailunsa. Hänen kauden parhaansa ennen Pariisin kilpailua oli Turussa hypätty 455. Murto kilpailee seuraavaksi tiistaina Paavo Nurmen kisoissa Turussa.

Kilpailun voitti Australian Nina Kennedy, joka ylitti 477. Ranskan Margot Chevrier oli toinen ennätyksellään 471 ja Yhdysvaltain Katie Moon kolmas niinikään tuloksella 471.

Pariisi, Ranska:

Timanttiliigaa:

Miehet, 100 m (-0,9m/s): 1) Noah Lyles USA 9,97, 2) Ferdinand Omanyala Kenia 9,98, 3) Letsile Tebogo Botswana 10,05, 4) Yohan Blake Jamaika 10,16

800 m: 1) Emmanuel Wanyonyi Kenia 1.43,27 (kk), 2) Marco Arop Kanada 1.43,30, 3) Slimane Moula Algeria 1.43,38, 4) Djamel Sedjati Algeria 1.43,40, 6) Benjamin Robert Ranska 1.43.48,

2 mailia: 1) Jakob Ingebrigtsen Norja 7.54,10 (ME), 2) Ishmael Kipkurui Kenia 8.09,23, 3) Kuma Girma Etiopia 8.10,34.

110 m aj (-0,5): 1) Grant Holloway USA 12,98 (kk), 2) Just Kwaou-Mathey Ranska 13,09, 3) Jamal Britt USA 13,14, 4) Daniel Roberts USA 13,14

Alkuerät, Erä 1 (-2,0): 1) Daniel Roberts USA 13,32, 2) Jason Joseph Sveitsi 13,36, 3) Wilhem Belocian Ranska 13,37.

Erä 2 (-0,6): 1) Grant Holloway USA 13,20, 2) Jamal Britt USA 13,21, 3) Just Kwaouh-Mathey Ranska 13,25.

400 m aj: 1) CJ Allen USA 47,92, 2) Wilfried Happio Ranska 48,26, 3) Trevor Bassitt USA 48,28.

3000 m ej: 1) Lamecha Girma Etiopia 7.52,11 (ME), 2) Ryuji Miura Japani 8.09,91, 3) Daniel Arce Espanja, 4) Abrham Sime Etiopia 8.10,73,…13) Topi Raitanen Suomi 8.22,00 (kk).

Pituus: 1) Miltiadis Tentoglou Kreikka 813, 2) Simon Ehammer Sveitsi 811, 3) Sreeshankar Intia 809,…7) Tobias Montler Ruotsi 782

Kolmiottelu: (kuula, pituus, 110 m aj): 1) Kevien Mayer, Ranska 2699 (kuula 15,31, pituus 726, 110 m aj 13,70), 2) Makenson Gletty Ranska 2620, 3) Luc Brewin Ranska 2561.

4 x 100 m: 1) Ranska 38,22, 2) Britannia 38,90, 3) Saksa 39,00

Naiset, 200 m (-0,4): 1) Gabrielle Thomas USA 22,05, 2) Abby Steiner USA 22,34, 3) Marie-Josée Ta Lou Norsunluurannikko 22,34, 4) Dina Asher-Smith Britannia 22,57.

400 m: 1) Marileidy Paulino Dominikaanit 49,12, 2) Sydney McLaughlin-Levrone USA 49,71, 3) Eid Salwa Naser Bahrain 49,95, 4) Natalia Kaczmarek Puola 50,10.

800 m: 1) Keely Hodgkinson Britannia 1.55,77 (kk), 2) Ajee Wilson USA 1.58,16, 3) Natoya Goule Jamaika 1.58,23, 4) Catriona Bisset Australia 1.58,55, 5) Noélie YARIGO Benin 1.58,65, 6) Halimah Nakaayi Uganda 1.58,81.

5000 m: 1) Faith Kipyegon Kenia 14.05,20 (ME), 2) Letesenbet Gidey Etiopia 14.07,94, 3) Ejgayehu Taye Etiopia 14.13,31, 4) Lilian Rengeruk Kenia 14.23,05, 5) Freweyni Hailu 14.23,45, 6) Margaret Kipkemboi Kenia 14.23,67.

Korkeus: 1) Nicola Olyslagers Australia 200, 2) Vashti Cunningham USA 197, 3) Angelina Topic Serbia 197

Seiväs: 1) Nina Kennedy Australia 477, 2) Margot Chevrier Ranska 471, 3) Katie Moon USA 471, 4) Wilma Murto Suomi 461, 5) Sandi Morris USA 461, 6) Emily Grove USA 461

Kuula: 1) Auriol Dongmo Portugali 19,72, 2) Chase Ealey USA 19,43, 3) Maggie Ewen USA 19,26, …8) Fanny Roos Ruotsi 18,44.

Kiekko: 1) Valarie Allman USA 69,04, 2) Sandra Perkovic Kroatia 65,18, 3) Kristin Pudenz Saksa 62,87

Keihäs: 1) Haruka Kitaguchi Japani 65,09, 2) Kelsey-Lee Barber Australia 62,54, 3) Yulenmis Aguilar Kuuba 60,61, 4) Liveta Jasiunaite 60,28

4 x 100 m: 1) Espanja 42,99, 2) Ranska 2 43,50

Live-tulokset