Murto ja Nikkanen ennätyskunnossa olympiakarsintaan

Murto ja Nikkanen ennätyskunnossa olympiakarsintaan

Seiväshyppyguru Jarno Koivunen povaa Rion olympialaisten naisten seiväshypyn tiistaisesta karsinnasta kovatasoista. Hän uskoo, että Minna Nikkasella ja Wilma Murrolla on edellytykset karsintarajan 460:n ylitykseen ja finaalipaikkaan.

Rion olympiastadionilla on toistaiseksi kilpailtu varsin tyynissä ja pääosin lämpimissä oloissa. Arvokisoissa tuollaiset olot tapaavat nostaa seiväshypyn tasoa.

– Jos olosuhteet, eli tuulet ovat tiistaina naisten kilpailun karsinnassa samanlaiset kuin ne ovat olleet iltakilpailuissa, ne ovat kaikille tasapuoliset, Koivunen sanoo.

Murrolle tiistainen karsinta on kesän kolmas arvokisoissa. Hän selvitti karsinnan EM-kisoissa Amsterdamissa ja junioreiden MM-kisoissa Puolassa, josta tuomisena oli pronssimitali. EM-kisoissa hän oli seitsemäs.

– Tämä tulee olemaan kesän vaikein karsinta, mutta loppukilpailupaikka on ihan saavutettavissa, Murto sanoo.

Näin uskoo myös Koivunen, joka katseli tyytyväisenä, kun Murto teki hiljattain Penedossa 12 askeleen vauhdilla valmistavan hyppytreenin.

– Kun Wilma saa liikkeelle lähdön pysymään kasassa, hypyt onnistuvat ja kun ne onnistuvat, 460:n ylitys on mahdollinen, Koivunen sanoo.

Murto: Hyppytreeni jätti luottavaisen olon

Penedonin hyppytreeni jätti myös Murron luottavaiseksi.

– Olosuhteisiin nähden se meni hyvin. Jaloissa oli silloin vielä matkustamisen jälkeistä tahmeutta, mutta sen jälkeen jalat ovat lähteneet toimimaan paljon paremmin, Murto sanoo.

Mitä tuosta hyppytreenistä ennen muuta haettiin? 

– Hyvää fiilistä, ja että saisin kilpailuun sellaisen luottavaisen olon, että se hyppy löytyy. Nyt se vaatii enää pienen viilauksen ja terävyyden hakua.

Karsinnassa rimankorotukset menevät tyyliin 415-430-445-455 ja 460.

– Aloituskorkeus päätetään vasta verkkahyppyjen jälkeen. Luulen, että lähden siitä 430:stä. Se on ollut minulle tällä kaudella sellainen perusaloituskorkeus. Nuo muut korotukset menevät niin kuin hyppäisin muutenkin, Murto sanoo.

Koivunen: Minna on tosi hyvässä iskussa

Nikkasen tilanne on samanlainen.

– Minna on tosi hyvässä fyysisessä iskussa. Kyse on siitä, että hän löytää hyppyynsä rytmin, joka oli kesällä vähän kadoksissa. Jos se löytyy nyt, sitten ei ole ongelmia, Koivunen sanoo.

Nikkanen oli koko lailla tyytyväinen Penedonissa tehtyyn harjoitukseen, vaikkei hän saanut sen alle niin kovaa treeniä kuin normaalisti. Näin siksi, että aikaerosta ja matkustuksesta toipuminen oli vielä osin kesken.

– Tuo oli kuitenkin paras väli ottaa se hyppytreeni, Nikkanen sanoo.

Nikkanen ylitti hallissa 461. Ulkoradoilla on mennyt tänä kesänä 452 ja nyt hyppääminen on hänen mukaansa löytömänyt jengoilleen.

– Olen tehnyt nyt parhaimpia treenihyppyjä, ja on sellainen olo, että pystyy toistamaan niitä.  Aloituskorkeus karsinnassa on varmaan 430:n pakeilla.