Murto hätyytteli jälleen olympiarajaa – Kemppinen ja Pursiainen huippuvauhdissa – Samuelssonille yllätysmestaruus

Salon Vilppaan Wilma Murto päätti talven kilpailukautensa Tampereella Suomen hallimestaruuskilpailuissa naisten seiväshypyn mestarina sivuttuaan kauden parasta tulostaan 460, eikä Tokion olympiakisojen tulosraja 470 ollut kaukana.

– Sitä voi olla tyytyväinen ja harmissaan samaan aikaan. Olen tosi tyytyväinen, että pystyn tuollaisia hyppyjä tekemään, mutta toinen 470:n hyppy oli lähellä onnistua. Se hyppy kertoi, että minulla on 470:n ylitykseen ominaisuudet ja tekniikka, Murto sanoi.

Samoin suojattinsa kilpailun näki valmentaja Jarno Koivunen.

– Wilmalla oli nyt vähän taipumusta lähteä liikkeelle liian innokkaasti, mutta 460:n ylityksessä hän malttoi aloittaa rauhallisemmin. 470:n yrityksistä toisessa hypyn korkeus riitti, mutta etäisyys oli liian kaukana, Koivunen sanoi.

Syksyn takareisivaivan kanssa kamppaillut Murto on talven kilpailuissa saanut juoksun ja hypyn kulkemaan. Saavutettuja asioita on tarkoitus vaalia ja hioa kevään harjoittelussa, jota sävyttää pitkä harjoitusleiri Italiassa.

– Ei tarvitse tehdä mitään ihmeellistä. Pidetään kiinni tästä vireestä, Murto kiteytti olympiakisoihin tähtäävän harjoittelun linjauksia.

Kemppinen: Kesää ajatellen tämä lupaa hyvää

Murron tapaan tasaisen mainiossa vireessä on myös HIFK:n pikajuoksija Lotta Kemppinen, joka kiihdytti 60 metrin mestaruuden huippuajalla 7,33. Hän oli nopein jo alkuerissä ajalla 7,41.

– Kesää ja 100 metriä ajatellen tämä lupaa hyvää, kun perustaso on näin hyvä. Toisaalta se kertoo, että sellainen piikkijuoksu sieltä puuttuu, Kemppinen analysoi.

Kemppinen on juossut talven aikana neljä 60 metrin finaalia. Niissä hänen aikansa on kahdesti ollut 7,28 ja kahdesti 7,33. Nyt ajatuksissa välkkyy juosta vielä nuorten SM-kilpailuissa Helsingissä viikon päästä.

– Vähän flunssaa pukkaa päälle, joten katsotaan nyt, Kemppinen sanoi.

Naisten 60 metrin juoksun säväyttäjä oli Espoon Tapioiden 16-vuotias Anna Pursiainen. Oma ennätys parani 7,45:een ja palkintojenjaossa hänelle ojennettiin hopeamitali. Pursıaisen aika on Suomen 17-vuotiaiden kaikkien aikojen hallitilaston toiseksi paras.

– Finaalissa yritin vain keskittyä lähtöön ja se onnistui. En osannut odottaa, että olisin täällä hopealla, mutta aikatavoitteena oli päästä sinne 7,4-alkuisiin aikoihin, Pursiainen riemuitsi.

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Aino Pulkkinen oli kolmas sivallettuaan kaksi sadasosaa ennätyksestään samalla ajalla 7,47 Pursiaisen kanssa.

Samuelsson: Tämä oli ihan maksimi

Miesten 60 metrillä Ikaalisten Urheilijoiden Samuli Samuelsson juoksi yllätysmestariksi ajalla 6,80. Hän palasi tänä talvena kilparadoille taisteltuaan pari vuotta akillesjännevaivojen kanssa.

– Alkuerissä jäin telineisiin, mutta nyt lähtö onnistui ja tuli muutenkin ihan maksimi mihin pystyn. Enpä olisi uskonut, että pystyn tähän, Samuelsson maisteli mestaruutta.

– Voitin mestaruuden myös 2018. Se oli silloin viimeinen kilpailu ennen loukkaantumisia. Toivotaan, ettei tämä juoksu ollut enne samanlaisesta.

Suosikkina lähtenyt Oulun Pyrinnön Samuel Purola oli toinen ajalla 6,83 ja Vantaan Salamien Riku Illukka kolmas ajalla 6,89.

– Alkuerien verryttelyssä tuntui parhaalta ehkä koskaan, mutta sainko siinä jo liikaa irti? Sitten alkuerässä en tuntenut jalkojani, mutta piti vaan yrittää, Purola sanoi.

–  Finaalissa oli vähän sama tunne, mutta loppu tuli hyvin. Finaaliin en vaan saanut lähtöön sellaista räjähtävyyttä,.

Mikkonen yllätti rinteen – Blomqvistin soolojuoksu

Miesten 1500 metrillä Jukka Keskisalon valmentama Joensuun Katajan Samu Mikkonen oli valmis, kun ennakkosuosikin Saarijärven Pullistuksen Joonas Rinteen pitkä kiri alkoi. Mikkonen pysyi kannassa ja nousi lopussa mestariksi ajoin 3.53,53 – 3.53,56.

– Aika tuttu vastus oli. Joonaksella juoksun loppu on aika julma, mutta pysyin mukana ja odotin tilasuutta vastata kiriin, Mikkonen kertoi.

Mikkosen mukaan mestaruuden taustalla on hyvin sujunut syksyn harjoittelu.

– Aika perinpohjaisesti on Jukan kanssa lähdetty kuntoa rakentamaan ja tosi hyvin on mennyt, Mikkonen sanoi.

Pedersören Falkenin Nathalie Blomqvist oli täysin omaa luokkaansa naisten 1500 metrillä. Hän johti kilpailua ylivoimaisesti alusta loppuun ja voitti ajalla 4.23,13.

– En ehkä lähde 800 metrillä sunnuntaina vetämään samalla lailla. Jospa joku muu vetäjä löytyisi. Huomasin, etten pystynyt juoksemaan samalla tavalla kuin maaottelussa Hanna Hermanssonin kanssa, Blomqvist sanoi.

Blomqvist juoksi maaottelussa 200 metrin radalla 19-vuotiaiden halliennätyksen ja kauden kotimaisen kärkiajan 4.19,77.

Lahden Ahkeran 16-vuotias lahjakkuus Ilona Mononen oli Tampereella toinen ajalla 4.29,13 ja Pyhtään Yrityksen Kaisa Tyni kolmas ajalla 4.29,56.

Back piti suosikin aseman – Naisten 400 metriä oli draamaattinen

Hyvässä vireessä läpi talven ollut HIFK:n Erik Back piti suosikin aseman miesten 400 metrin juoksussa ja voitti ajalla 48,20. Back näytti loppusuoran alkaessa karkaavan ylivoimaiseen voittoon, mutta Tampereen Pyrinnön Ville Aarnivala nousi lopussa aivan tuntumaan pitkien ratojen halliennätyksellään 48,24.

– Läksin aikaa kovaa. 100 metriä ennen maalia tajusin, että voitan. Sitten keskittyminen pääsi herpaantumaan ja aloin hyytyä, Back muisteli.

Kolmas oli Tampereen Urheilijat-38:n Ilari Ryyppö, jonka aika 48,63 on myös oma pitkien halliratojen ennätys.

Naisten 400 metrillä koettiin dramatiikkaa, kun kilpailun suosikki Turun Toverien Milja Thureson kangistui ja kaatui vain muutama metri ennen maalia selkeässä johtoasemassa. Voittoon nousi Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Eveliina Määttänen ajalla 55,59.

– Aika dramaattinen loppu oli tällä juoksulla. Oma juoksu oli ihan ok, vaikka parempaa aikaa odottelin, Määttänen sanoi.

Veitsiluodon Kisa-Veikkojen Mette Baas oli toinen ajalla 55,73 ja HKV:n Kira Kruuti kolmas ajalla 57,34.

Lehtiö ja Mäkitörmä palasivat mestareiksi – Kosonen ja Lipsanen uusivat mestaruutensa

Vantaan Kenttäurheilijat-58:n Anne-Mari Lehtiö palasi vuoden tauon jälkeen naisten pituushypyn hallimestariksi ponkaistuaan viimeisellä yrityksellään 614. Se nosti hänet sentillä oli Tampereen Pyrinnön Miia Sillmanin, joka johti kilpailua toisesta kierroksesta viidenteen asti.

– Enemmänkin olisi voinut mennä, mutta viimeinen hyppy oli hyvä, Lehtiö tuumi.

Tasaisessa kilpailussa Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Emmi Mäkinen oli kolmas ponkaistuaan 612.

Vuoden 2018 hallimestari Varpaisjärven Vireen Senja Mäkitörmä palasi naisten kuulantyönnön mestariksi tuloksella 15,95. Hän johti kilpailua ensimmäisestä kierroksesta lähtien. Mestaruutta puolustanut Kuopion Reippaan Eveliina Rouvali oli toinen työnnettyään 15,77.

– Mestaruus tyydyttää, mutta 16 metriä oli tavoitteena tässä kilpailussa, Mäkitörmä sanoi,

Liljendal IK:n Jessica Meriheinä saavutti ensimmäisen naisten sarjan mitalinsa työnnettyään kolmanneksi tuloksella 14,68.

Tampereen Pyrinnön Daniel Kosonen uusi viime vuoden mestaruutensa miesten korkeushypyssä. Hän ylitti 211 ja oli hyvin lähellä ylittää myös 214. Äänekosken Urheilijoiden Arttu Mattila oli toinen ylitettyään 208.

– Ensimmäinen yritys 214:sta oli paras. Sen jälkeen keskittyminen vähän herpaantui, Kosonen totesi.

Lappeenrannan Urheilu-Miesten Simo Lipsanen uusi jälleen miesten kolmiloikan mestaruutensa. Voittotulos oli 16,22. Janakkalan Janan Iikka Alingué oli toinen uudella ennätyksellään 15,94 ja Lipsasen seuratoveri Arttu Tyystjärvi kolmas tuloksella 15,70.