Murto ei kilpaile tällä kaudella, jalkaterässä rasitusmurtuman esiaste

Valmennuspäälliköiden nimeämiselle aikalisä

Seiväshyppääjä Wilma Murto ei kilpaile enää kuluvalla kaudella. Salon Vilpasta edustavalla hyppääjällä on vasemman jalkaterän veneluussa rasitusmurtuman esiaste.

Murto, 17, kävi tutkituttamassa jalan ortopedi Ilkka Räsäsellä, joka on myös Suomen MM-joukkueen lääkäri.

– En voi suositella kilpailemista nyt, koska on olemassa riski vamman pahentumisesta varsinkin kun vamma on tuntunut myös hyppysuorituksessa, Räsänen sanoo.

– On parempi, että vamma parannetaan nyt kaikessa rauhassa, jonka jälkeen voidaan aloittaa valmistautuminen tulevaan kauteen.

Räsäsen mukaan Murto voi jatkaa rauhallista liikuntaa, mutta hyppääminen ja juokseminen ovat toistaiseksi pannassa.

– Kuntoutumisaika on noin 6-8 viikkoa ja parantumisennuste on erittäin hyvä, kun vamma hoidetaan tässä vaiheessa. Jos se päästetään rasitusmurtuman asteella, kuntoutumisaika voi olla pitkä, Räsänen sanoo.

Murto oli Räsäsen kanssa samoilla linjoilla.

– Olen samaa mieltä Räsäsen kanssa, vaikka nyt tuntuukin, että harmittaa. Se  on pidemmän päälle fiksu päätös, Murto sanoo kilpailutauosta.

Murto on tällä kaudella hypännyt hallissa 440 ja ulkoradoilla 430. Hän oli Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n rankingissa lähellä paikkaa Pekingin MM-kisoissa. IAAF ei kuitenkaan ole paikkaa vahvistanut.