Muhammad juoksi maailmanennätyksen ja Barshim voitti korkeushypyn

Dohan Khalifa-stadion oli perjantaina täpötäynnä, kun Dalilah Muhammad juoksi maailmanennätyksen ja Mutaz Essa Barshim voitti korkeushypyn. Illan muut maailmanmestarit olivat Steven Gardiner 400 metrin juoksussa, Conseslus Kipruto 3000 metrin estejuoksussa ja Yaimé Pérez kiekonheitossa.

 

Muhammad kukisti McLaughlinin ME-ajalla: ”Tiesin hänen tulevan lopun kovaa”

Dalilah Muhammad kesti amerikkalaisen maajoukkuetoverinsa Sydney McLaughlinin haasteen ja kirkasti kahden vuoden takaisten Lontoon MM-kilpailujen 400 metrin aitajuoksun hopean kultaiseksi uudella maailmanennätyksellä 52,16.

ME toi hänelle 100.000 dollarin bonuksen MM-kilpailujen lajivoittajan 60.000 dollarin lisäksi.

Muhammad kohensi heinäkuussa Yhdysvaltain mestaruuskilpailuissa juoksemaansa aiempaa ME:tä neljällä sekunnin sadasosalla. Hän oli hienokseltaan johdossa koko alkumatkan, mutta 200 metrin kohdalla McLaughlin oli hänen kanssaan likimain tasoissa.

Loppusuoralla Muhammad oli rahtusen vahvempi. McLaughlin oli toinen ennätyksellään 52,23, jolla hän nousee maailman kaikkien aikojen kakkoseksi.

– Yritin alkumatkasta tehdä mahdollisimman paljon eroa, koska tiesin, että Sydneyllä on vahva loppu ja hän tulee sieltä lujaa, Muhammad sanoi.

Muhammad, 29, on lähtöisin New Yorkista. Hän on aiemmin urallaan voittanut 400 metrin aitajuoksun kultaa Rion olympiakisoissa.

– Se että pystyy tekemään ME:n nimenomaan arvokilpailuissa tekee sitä erikoisen, Muhammad sanoi.

Jamaikan Rushell Clayton oli kolmas ennätyksellään 53,74. Hanna-Maari Latvalan kanssa saman valmentajan Laurent Meuwlyn johdolla harjoitteleva Léa Sprunger oli parhaana eurooppalaisena neljäs Sveitsin ennätyksellä 54,06.

 

Getty Images for IAAF

Gardiner teki huikean ennätysparannuksen

Miesten 400 metrin juoksussa Bahaman Steven Gardiner lohkaisi ennätyksestään hulppeat 0,39 sekuntia ja voitti kaikkien aikojen tilaston kuudenneksi nopeimmalla ajalla 43,48.

Etelä-Amerikan ennätyksellä 44,15 toiseksi pinkonut Kolumbian Anthony José Zambrano kohensi hänkin ennätystään 0,40 sekuntia. Maailmantılaston kakkonen, Yhdysvaltain Fred Kerley oli kolmas ajalla 44,17.

Gardiner on kotoisin Bahaman Abaco-saarelta, mutta harjoittelee nykyisin Floridassa Gary Evansin valmennuksessa. Hän oli toinen Lontoon MM-kilpailuissa kaksi vuotta sitten.

Grenadan Kirani James ja Trinidad & Tobagon Machel Cedenio kaartoivat loppusuoralle kärkikaksikon kanssa rinta rinnan, mutta uupuivat viidenneksi ja seitsemänneksi.

 

Getty Images for IAAF

Kipruto uusi maailmanmestaruutensa 0,01 sekunnin erolla

Etiopia teki miesten 3000 metrin estejuoksussa taktisesti kaiken oikein ja erittäin uhrautuvan vuorovedon seurauksena pudotti kaksi kolmesta kenialaisesta jo 600 metriä ennen maalia.

Maailmantilaston ykkönen Marokon Soufiane el Bakkali luuli jo tilaisuutensa tulleen ja avasi loppukirin 300 metrin päässä maalista. Mutta takasuoran puolessavälissä kärkeen säntäsikin etiopialaiskolmikon nuorimmainen 18-vuotias Lemecha Girma, jota kaksi muuta etiopialaista olivat säästelleet vetotöistä.

Maailmanmestaruutta puolustanut Kenian Conseslus Kipruto ei kuitenkaan päästänyt Girmaa paria-kolmea metriä kauemmas ja viimeisen kuivaesteen jälkeen Kipruto kaivoi syvyydestä niin tahdonvoimaisen ja sysimustan loppukirin, että viimeisellä askelella Girman pää putosi ja hän hävisi 0,01 sekuntia.

Rikkonaisen harjoituskauden jälkeen Kipruto paransi tämän vuoden parasta aikaansa yli 12 sekuntia. Koko mitalikolmikko alitti maailman tämän vuoden kärkituloksen. Voittoaika oli 8.01,35, Girma juoksi Etiopian ennätyksen 8.01,36 ja el Bakkali 8.03,76.

Kipruto on nyt neljissä peräkkäisissä MM-kilpailuissa saavuttanut kahdesti kultaa ja kahdesti hopeaa ja on myös hallitseva olympiamestari, joka on koko vuosikymmenen osoittanut tärkeimmällä hetkellä taktista kypsyyttä ja täydellistä keskittymistä vuoden päätavoitteeseensa.

Etiopian toinen juniori Getnet Wale oli neljäs ja Ranskan Djilali Bedrani viides. Molemmat juoksivat uudet ennätyksensä 8.05,21 ja 8.05,23. Etiopian kolmas edustaja Chala Beyo keskeytti kahden kilometrin jälkeen työnsä joukkueensa eteen tehtyään.

Ensimmäinen kilometri juostiin 2.39,55, toinen 2.43,40 ja kolmas 2.38,40. Viimeisen estekierroksen Kipruto kiri 58½ sekuntiin.

 

Getty Images for IAAF

Kaksoisvoitto kiekossa Kuuban taisteluparille

Naisten kiekonheitossa kokenut kuubalaiskaksikko voitti kultaa ja hopeaa. 29-vuotias Denia Caballero ja 28-vuotias Yaimé Pérez ovat uransa aikana kohdanneet toisensa 115 kilpailussa ja Caballero on useimmiten ollut parempi saavuttaen mm. maailmanmestaruuden Pekingissä 2015 ja olympiapronssia Riossa 2016.

Pérez on kuitenkin heidän tämän vuoden 15:stä kohtaamisestaan voittanut kymmenen ja saavutti Dohassa ensimmäisen arvokilpailuiden mitalinsa voittamalla maailmanmestaruuden viidennen kierroksen heitollaan 69,17. Caballero oli toinen siihenastisella johtotuloksellaan 68,44.

2010-luvun menestyksekkäin kiekonheittäjätär Kroatian Sandra Perković oli kolmas avausheitollaan 66,72. Seuraaviksi sijoittuneet kiinalaiset Chen ja Feng hävisivät Pérezille jo kuuden metrin molemmin puolin. Pistesijalle kahdeksan parhaan joukkoon yllettiin alle 61 metrin tuloksella.

 

Getty Images for IAAF

Barshim keräsi kotiyleisön stadionille juhlimaan

Perjantai-iltana yleisömäärä täpötäydellä Khalifa-stadionilla oli jopa kymmenkertainen useisiin aiempiin kilpailupäiviin verraten, kun Qatarissa kansallissankarin asemassa oleva Mutaz Essa Barshim voitti kultamitalin miesten korkeushypyssä.

Terveydellisistä ongelmista alkukaudesta kärsinyt Barshim paransi vuoden parasta tulostaan yhdeksällä sentillä kilpailussa, jonka koko mitalikolmikko ylitti tähänastisen maailman kärkituloksen 235.

Barshim oli suurissa vaikeuksissa korkeudessa 233, jonka hän onnistui ylittämään vasta viimeisellä yrityksellään, mutta ylitti sen jälkeen erittäin ilmavasti sekä 235 että 237.

19-vuotiaiden maailmanmestaruuden voittanut kabardo-balkarialainen Mihail Akimenko ja 22-vuotiaiden Euroopan mestaruuden voittanut smolenskilainen Ilja Ivanjuk venyivät molemmat uuteen ennätykseensä 235 ja heidät palkittiin hopea- ja pronssimitalein.

Valko-Venäjän Maksim Nedasekau sijoittui neljänneksi. Viime vuoden EM-kilpailuissa Berliinissä Nedasekau oli toinen ja Ivanjuk kolmas. Silloinen voittaja Saksan Mateusz Przybyłka karsiutui Dohassa loppukilpailusta.

 

Japaniin kultaa miesten molemmissa kävelykilpailuissa

Japanin Yusuke Suzuki voitti viime lauantaina miesten 50 kilometrin kävelyn maailmanmestaruuden ja hänen joukkuetoverinsa Toshikazu Yamanishi perjantaina 20 kilometrin maailmanmestaruuden. Molemmat karkasivat jo hyvissä ajoin kovimmilta kilpailijoiltaan.

Lämpötila oli 32 astetta, kun lähtölaukaus ammuttiin kello 23.30. Yamanishi teki irtiottonsa kahdeksan kilometrin kohdalla. Hänen kaikki 5 kilometrin osuutensa olivat vauhdiltaan koko ajan kiihtyviä 22.28 – 21.38 – 21.22 – 21.06.

Pisimpään Yamanishia jaksoi seurata noin 15 sekunnin etäisyydellä läntisen naapurimaamme Perséus Karlström, jonka kuitenkin tavoitti viimeistäedellisellä kilometrillä itäisen naapurimaamme Vasili Mizinov, joka on tämänvuotinen 22-vuotiaiden Euroopan mestari.

Tokion olympiakisoihin harjoittelunsa tähdännyt Yamanishi on aiemmin voittanut 17-vuotiaiden maailmanmestaruuden kuusi vuotta sitten, Universiadit toissavuonna ja Aasian mestaruuden viime vuonna. Dohan ankarassa kuumuudessa hänkin jäi omasta ennätyksestään 9.19 minuuttia ajalla 1.26.34.

Hyvävoimainen Mizinov saapui maaliin 13 sekuntia Yamanishin jälkeen ja väsynyt Karlström taisteli kolmanneksi ajalla 1.27.00. Karlströmin isä Enrique Vera-Ibañez on nuoruudessaan kävellyt Maailman cupissa toiseksi ja äiti Siv Karlström EM-kilpailuissa kolmanneksi.

 

Jakob Ingebrigtsen ja Kalle Berglund juoksivat finaaliin

Miesten 1500 metrin alkuerät olivat lähes identtiset. Kenialaiset Timothy Cheruiyot ja Ronald Kwemoi johtivat molempia eriä lähes koko matkan ja voittoajat olivat miltei samat 3.36,53 ja 3.36,50.

Loppukirissä finaaliin selviytyivät myös Norjan Jakob Ingebrigtsen ja Ruotsin Kalle Berglund, mutta Filip Ingebrigtsen karsiutui. Britannia oli ainoa maa, jonka kaikki kolme edustajaa selviytyivät välieriin – ja kaikki kolme juoksivat niin taistelutahtoisesti ja taktisesti niin viisaasti, että selviytyivät myös finaaliin.

 

Miesten pikaviestissä taso oli korkeampi kuin koskaan

Italian joukkue juoksi miesten 4×100 metrin viestinjuoksun alkuerissä uuden maansa ennätyksen 38,11 ja kukisti maailmanennätystä hallussaan pitävän Jamaikan 0,04 sekunnilla – ja molemmat karsiutuivat finaalista.

Kahdeksan joukkuetta juoksi alle 38 sekunnin. Näistä kahdeksasta Kanada kuitenkin jäi oman eränsä kuudenneksi ja hitaammasta erästä onnekkaasti yli 38 sekunnin tuloksella finaaliin selviytyi Yhdysvallat!

Historiallisen kovien alkuerien parhaat joukkueet olivat seuraavat: 1) Britannia 37,56 (kkk), 2) Etelä-Afrikka 37,65 (Afrikan ennätys), 3) Japani 37,78, 4) Kiina 37,79 (Kiinan ennätys), 5) Ranska 37,88, 6) Brasilia 37,90 (Etelä-Amerikan ennätys), 7) Hollanti 37,91 (Hollannin ennätys), 8) Yhdysvallat 38,03 – 9) Kanada 37,91, 10) Italia 38,11 (Italian ennätys), 11) Jamaika 38,15, 12) Saksa 38,24, 13) Ghana 38,24.

 

Jamaika oli nopein naisten pikaviestin alkuerissä

Shelly-Ann Fraser Pryce suorastaan lensi takasuoralla ja Jamaikan joukkue juoksi naisten 4×100 metrin viestinjuoksussa alkuerien parhaan ajan 42,11. Maailmantilaston ykkönen Saksa oli vaikeuksissa Tatjana Pinton ollessa lepovuorossa, mutta pääsi kuitenkin aikavertailusta finaaliin ajalla 42,82.

Saksan edellä maaliin ajassa 42,68 saapunut Brasilia hylättiin, jolloin viimeisenä finaaliin selviytyi Italian joukkue uudella maansa ennätyksellä 42,90. Hallitseva Euroopan mestari Hollanti ei selviytynyt finaaliin ilman Dafne Schippersiä. Ranskan joukkue sortui toiseen vaihtoon.

 

DOHA (QAT) 4.10.2019 XVII MM-kilpailut, 8. päivä

https://www.iaaf.org/competitions/iaaf-world-championships/iaaf-world-athletics-championships-doha-2019-6033/timetable/byday