Motonet yhteistyöhön Suomen Urheiluliiton kanssa

Näin kilpaillaan Eliittikisasarjassa 2017

Broman Group -konserniin kuuluva Motonet ja Suomen Urheiluliitto ovat allekirjoittaneet mittavan yhteistyösopimuksen, jonka myötä Motonetista tulee Suomen yleisurheilumaajoukkueen pääyhteistyökumppani.

Team Finland pääyhteistyökumppanuuden lisäksi sopimus kattaa myös vuoden 2017 tärkeimmät kotimaiset yleisurheilun TV-kilpailut, kuten SM-kisat, Eliittikisasarjan ja Kalevan kisat.

– Olemme olleet yhteistyössä Urheiluliiton kanssa useita vuosia ja olemme tyytyväisiä SUL:n sopimuksen tuomaan brändinäkyvyyteen. Tällä uudella sopimuksella haluamme entisestään laajentaa näkyvyyttämme ja tukeamme sekä huippuyleisurheilutapahtumiin että myös suoraan urheilijoille, Broman Group Oy:n hallituksen puheenjohtaja Eero Broman kertoo.

– Pidän tärkeänä, että yritysmaailma on omalta osaltaan mukana edistämässä suomalaisen urheilun muutos- ja kehitystyötä. Lisäksi yleisurheilu on erittäin seurattuna ja suomalaisia kiinnostavana urheilumuotona aidosti Motonetille erinomainen ympäristö saada yritykselle positiivista huomioarvoa, Broman jatkaa.

Tukea myös suoraan urheilijoille

Sopimuksen kautta tukea saa henkilökohtaisesti myös 11 yleisurheilijaa. Motonet-ryhmään kuuluvat mm. Kristiina Mäkelä, Linda Sandblom, Kristian Bäck ja Roni Ollikainen.

– Yhteistyösopimus edistää hienolla tavalla suomalaisen yleisurheilun kärkitapahtumien toteuttamista ja urheilijoiden valmentautumismahdollisuuksia. Olemme todella tyytyväisiä, että pystyimme laajentamaan jo aiemmin Motonetin kanssa tehtyä yhteistyötä myös tälle vuodelle, Suomen Urheiluliiton toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä toteaa.

Broman Group -konserni on autojen ja moottoripyörien varaosa- ja tarvikemyyntiin sekä työkalujen, veneily- ja kalastustarvikkeiden, kodin ja vapaa-ajan tuotteiden myyntiin erikoistunut konserni. Yli 1500 ammattilaista työllistävä yhtiö kuuluu alansa johtaviin toimijoihin Suomessa, palvellen asiakkaitaan kahden valtakunnallisen kauppaketjun Motonetin ja AD VaraosaMaailman sekä logistiikkakeskus BG Varaston kautta. Konsernin vuoden 2016 liikevaihto oli 304 miljoonaa euroa. Broman Group edistää suomalaista hyvinvointia tukemalla vuosittain monia yleishyödyllisiä kohteita, kuten lasten ja nuorten avustustyötä, urheilua, kulttuuria, sotaveteraaneja ja maanpuolustustyötä. www.bromangroup.fi

Suomen Urheiluliitto ry (SUL) on yleisurheilun kansallinen lajiliitto ja Kansainvälisen yleisurheiluliiton (IAAF) jäsen. SUL palvelee 21 piirijärjestöä, yli 600 seuraa ja noin 70 000 yleisurheilutoiminnassa mukana olevaa ihmistä. SUL on toiminut itsenäisenä lajiliittona vuodesta 1931. Järjestön toiminnan tarkoituksena on innostaa ja palvella jäseniään tuottamaan kansainvälisesti menestyviä yleisurheilijoita sekä laadukasta, arvostettua ja koko yhteiskunnan kattavaa yleisurheilu- toimintaa lapsi-, nuoriso-, kilpa- ja huippu-urheilijoiden sekä harrastajaliikkujien ja urheilun seuraajien tarpeisiin. www.yleisurheilu.fi