Motonet GP -sarjan lajiohjelma valmistui

Motonet GP -sarjan lajiohjelma valmistui

Yleisurheilun Motonet GP -sarjan kilpailujen lajiohjelma on valmis. Ohjelman löydät jutun lopusta Pdf- ja Excel-liitetiedostona.

Motonet GP -sarja alkaa Lahdessa kesäkuun 5. päivä ja päättyy Espoossa 18. elokuuta. Sarjaan kuuluvat myös Jyväskylän, Tampereen, Lapinlahden ja Joensuun kilpailut. Kaikki kilpailut nähdään Ylen kanaville.

– Espoon kisaa lukuun ottamatta  kaikki kilpailut järjestetään keskiviikkoiltoina. Rakenteeltaan kilpailut ovat samankaltaisia, niissä on noin 12 lajia per kisa, kertoo Suomen Urheiluliitossa Motonet GP:n kokonaisuutta vetävä Tuomo Lehtinen.

– Lajiohjelmassa kilpailujärjestäjät ovat huomioineet, että alkukesästä on Suomessa paljon laadukkaita kilpailuja. Siksi kilpailuryppään kilpailujen välillä, johon kuulunut Lahden Motonet GP (5.6), Paavo Nurmi Games (11.6), Jyväskylän Motonet GP (19.6.) ja Kuortane Games ( 22.6.), on lajiohjelmassa tietynlaista tasapainoilua.

Lehtinen muistuttaa, että Suomessa on kesällä paljon kisoja, jotka kuuluvat myös Euroopan yleisurheiluliiton (EA) sarjoihin, joten urheilijoille on Paavo Nurmi Gamesin ohella tarjolla kotimaan kamaralla myös kansainvälisiä haastajia.

– Motonet GP:n kilpailuista Jyväskylä, Tampere ja Lapinlahti ovat EA:n Permit-tason kilpailuja, Kuortaneen Juhannuskisat ja Joensuun Motonet GP  taas kuuluvat EA:n Classic Permit -tason kilpailuihin. Tämä tarjoaa erittäin paljon mahdollisuuksia tehdä aikuisten MM- tai 19- ja 22-vuotiaiden EM-kisojen tulosrajoja kotimaassa, Lehtinen sanoo.

Motonet GP -sarja 2019: Lahti (5.6.), Jyväskylä (19.6.), Tampere (3.7.), Lapinlahti (17.7.), Joensuu (24.7.) ja Espoo (18.8.)