Mörö rennolla juoksulla finaaliin, mestaruus päätavoite

Mörö rennolla juoksulla finaaliin

Hammastulehdus ja lonkkavaiva ovat syöneet terää ja tehoa aituri Oskari Mörön juoksusta. Porin Kalevan kisoissa Esbo If:n juoksija oli vaivatta 400 metrin aitojen alkuerien nopein ajalla 52,38.

– Tallinnan kisojen jälkeen takana on yksi tai kaksi juoksutreeniä, Mörö totesi ja viittasi 22-vuotiaiden EM-kisoihin, jossa hän juoksi kuudenneksi.

– Hammas tulehtui pari päivää ennen Tallinnan kisoja, eikä siellä sille voinut tehdä paljon mitään. Siksi Tallinnassa juoksun lopussa maisema ei vaihtunut kuten normaalisti, Mörö kertaili.

Sittemmin hammas poistettiin ja Mörö söi antibioottikuurin, joka sekin söi menosta terää. Lonkkavaivaa Mörö on hoitanut fysioterapialla ja muuttamalla hieman juoksuaan.

Ongelmista huolimatta alkuerä luisti Porin kalseassa ja tuulisessa säässä.

– Tuntui ihan hyvältä. Rento repäisy, Mörö kiteytti ja totesi, että Porissa ykköstavoite on Suomen mestaruus. 

Hyvän ja helponnäköistä oli juoksu myös toisen alkuerän kärkiparilla Laitilan Jyskeen Joni Vainio-Kailalla (52,60) ja Jyväskylän Kentturheilijoiden Petteri Monnilla (53,73).

Nooralotta Nezirin valmentaja Jussi Ihamäki oli avauserässä kahdeksan ajalla 58,39.

– Maaliin tultiin, se oli tärkeintä. Paras kunto on jo päässyt laskemaan, Ihamäki sanoi.