Mörö avasi kautensa Espoossa

Mörö avasi kautensa Espoossa

Viime kesänä 400 metrin aitajuoksun Suomen ennätyksen Zürichin EM-kilpailuissa rikkonut Oskari Mörö avasi kesäkautensa oman seuransa Esbo IF:n Kunniakierros-kilpailuissa Leppävaaran stadionilla. Mörö voitti 600 metrin kilpailun kelpo ajalla 1.18,32. Tulos on Suomen kautta aikain viidenneksi nopein.

– Viimeisillä 200 metrillä tuntui, ettei ole aikaisemmin juossut näin pitkää matkaa, kertoi Mörö.

– Málagan leiri onnistui hyvin. Kilpailen seuraavaksi ensi sunnuntaina samalla Leppävaaran stadionilla. Silloin juoksen Espoon Tähtikisoissa 400 metriä, Mörö jatkoi.

Hyvävauhtisen kilpailun toinen oli Helsingin IFK:n maajoukkueaituri Gustav Klingstedt ajalla 1.19,25 ja kolmas ajalla 1.19,92 Vantaan Kenttäurheilijat-58:n Ville Lampinen, joka viime kesän Kalevan kisoissa Kuopiossa voitti sekä 400 että 800 metrin Suomen mestaruuden.

Neljänneksi sijoittui Harjavallan Jymyn 21-vuotias lahjakkuus Juho Vanhala ajalla 1.20,39. Vanhala on pelannut useita vuosia jääkiekkoa nuorten maajoukkueessa, mutta vaihtanut lajin yleisurheiluun. Toissakesänä Vanhala saapui Kalevan kisojen 400 metrillä ensimmäisenä maaliin, mutta tuli hylätyksi. Viime vuonna hän ei loukkaantumisen vuoksi päässyt juoksemaan.

ESPOO 19.5.2015 Esbo IF:n Kunniakierros-kilpailut

Miehet,

600 m: 1) Oskari Mörö EsboIF 1.18,32 (kkk & ka-5), 2) Gutav Klingstedt HIFK 1.19,25 (ka-10), 3) Ville Lampinen KU-58 1.19,92, 4) Juho Vanhala HarjavJy 1.20,39 (come-back, ed. kilp. 1.6.2014).