Monosen ennätysjuoksu säväytti – Westlingin kiri puri – Sipponen toinen – Kangas neljäs

Ilona Mononen voitti Espoon Motonet GP:ssä naisten 3000 metriä ennätyksellään 9.27,55. Lahden Ahkeran 17-vuotias juoksija paransi ennätystään peräti 22 sekunnilla rikkoen samalla roimasti 19-vuotiaiden EM-rajan.

Toiseksi juoksi Nina Chydenius ajalla 9.28,61. Hän jäi kahdeksan vuotta vanhasta ennätyksestään vain sekunnin. Neljänneksi sijoittui Mikkelin Kilpa-Veikkojen Taru Häyrinen ennätyksellään 9.46,31.

Emma Katajalaakso veti jäniksenä 2000 metriä sopivaa vauhtia aikaan 6.21,41. Mononen oli tyytyväinen juoksuunsa.

– Halusin juosta kovan 3000 metrin ajan, kun en ole tänä vuonna pidempiä matkoja radalla (yli 1500 metriä) vielä juossut. Emma suostui jänikseksi ja veti kaksi kilometriä aika tasaisia 3.10 minuutin kilometrejä. Viimeinen tuli pari sekuntia lujempaa, Mononen kertoi.

– Tämä oli myös hyvää valmistautumista Euroopan joukkuemestaruuskilpailuihin (19.-20.6.). Aika oli parasta, mitä tänään sain itsestäni irti, Mononen sanoi.

Westlingin kiri puri

Viola Westling voitti naisten 800 metriä ryhdikkään loppukirin päätteeksi ennätyksellään 2.06,18. Westling, 21, alitti kahdella sadasosalla 22-vuotiaiden EM-kilpailujen tulosrajan ja on ajallaan Suomen vuositilastossa toisena Sara Kuiviston jälkeen.

– Hyvältä tuntui. Olin epävarma alussa, koska olin vielä väsynyt Paavo Nurmen kisojen jäljiltä, mutta hyvinhän se juoksu irtosi, Westling kertoi.

Westling ohitti viimeisen kaarteen lopussa siihen saakka johtaneet Viron Kelly Nevolihhinin ja Helen Meierin. Nevolihhinin ja Meierin väliin kolmanneksi kiilasi Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Heini Ikonen ennätyksellään 2.08,26. Ennätyksensä, 2.08,74, juoksi myös Helsingin Kisa-Veikkojen Amira Chokairy, joka voitti kaksi vuotta sitten 400 metrin Suomen mestaruuden.

Sanna Erkinheimon kellontarkan vetoavun ansiosta kilpailun kuusi parasta suomalaista juoksivat jokainen uuden ennätyksensä.

Lampinen nopein suomalainen 800 metrillä

Miesten 800 metrillä nopein suomalainen oli vantaalaisen Kenttäurheilijat-58:n Ville Lampinen ajalla 1.49,00. Hän sijoittui neljänneksi. Lempäälän Kisan Santtu Heikkinen rutisti kuudenneksi ennätyksellään 1.49,74.

Veli-Matti Rannan valmennukseen siirtynyt 18-vuotias Heikkinen nipisti ennätyksestään kolme sadasosaa. Kahden ratakierroksen Suomen mestaruudet vuosina 2018 ja 2019 voittanut Naantalin Löylyn Markus Teijula juoksi ajan 1.50,19 ja Helsingin Kisa-Veikkojen 18-vuotias Benjamin Lee 1.50,56. Voittoon hurjasteli Britannian Joshua Lay stadionennätyksellä 1.45,99.

Kangas neljäs, Sipponen toinen

Puolan Wojciech Nowicki voitti miesten moukarinheiton heitettyään 80,56. Aaron Kangas oli parhaana suomalaisena neljäs ja Henri Liipola viides tuloksin 70,47 ja 70,21.
Liettuan Ieva Zarankaitė voitti naisten kiekonheiton 58,48 kantaneella heitolla. Salla Sipponen oli toinen heitettyään 57,90.
– Tämä oli hyvä verryttely lauantain Tallinnan kilpailuun, Sipponen sanoi.
Helena Leveelahti oli kuudes tuloksella 55,12. Sitä paremmin hän on heittänyt vain kolme vuotta sitten Tampereella voittaessaan 19-vuotiaiden MM-kilpailuissa hopeamitalin.
Saksalainen Julia Ritter työnsi naisten kuulaa stadionennätyksen 17,69. Senja Mäkitörmä ja Eveliina Rouvali olivat kolmas ja neljäs tuloksin 16,21 ja 16,06.
Kanadalainen vuoden 2016 olympiavoittaja Derek Drouin tekee paluuta huipulle. Espoossa hänen voittotuloksekseen jäi vielä 216. Matias Mustonen oli yllättäen toinen ja paras suomalainen ennen Daniel Kososta ja Arttu Mattilaa ennätyksellään 213.