Ilona Monosen kevään ennätystehtailu jatkui Brysselissä, jossa hän paranteli 5000 metrin aikaansa tulokseen 15.04,48. Se oikeutti kovatasoisessa kilpailussa kolmanteen sijaan, ja entinen oma ennätys 15.25,57 parani yli 20 sekunnilla.
Nathalie Blomqvist oli saman kisan 11:s ajalla 15.15,06. Juoksun kaksi parasta olivat Kenian Mirriam Cherop, 14.50,34, ja Iso-Britannian Megan Keith, 14.54,92.
Mononen nousee ajallaan Suomen kaikkien aikojen tilastossa kolmannelle sijalle edellään vain Blomqvist (14.44,72) ja Annemari Sandell (14.56,22).
(Artikkeli täydentyy, Brysselin kisat ovat vielä kesken)
Mattila 2.01,78
Brysselin juoksuillassa Veera Mattila juoksi uransa toiseksi parhaan 800 metrin ajan 2.01,78. Sillä tuloksella hän voitti oman eränsä ja usean erän kokonaiskilpailussa hän oli yhdeksänneksi paras.
– Hyvin meni juoksu, olen tosi tyytyväinen, Mattila kertoi kisan jälkeen.
Rohkealla juoksulla hän oli koko matkan kärjessä heti vauhdinpitäjän takana, ja ensimmäinen kierros kulki hieman alle 60 sekunnin. Sen jälkeen Mattila veti juoksua yksin ja sai pidettyä uhkaajansa takanaan myös loppusuoralla.
– Vähän lähempänä olisin voinut vielä olla juoksun jänistä. Mutta sain lopun tulemaan hyvin.
Vammalan Seudun Voiman juoksija oli iloinen suorituksestaan, sillä pari viimeistä vuotta on sujunut monien vaivojen ja epäonnenkin merkeissä. Ennätys 2.01,12 on jo kolmen vuoden takaa.
– Harjoituskausi on ollut ehjä. Ehkäpä tästä tulee paluuvuoteni hyvään kuntoon, Mattila kertoi.
Seuraava kisa on tiedossa viikon päästä Kööpenhaminassa Pohjoismaiden mestaruuskisoissa.
Rinne 1.47,39
Joonas Rinne oli oman eränsä voitossa kiinni viimeisille metreille saakka miesten 800 metrillä. Hyvä taistelu toi lopulta kakkossijan ajalla 1.47,39. Voiton otti Espanjan Marcal Herraiz Pra, 1.47,10. Kokonaiskisassa Rinteen tulos oli 14:s.
5000 metrillä Mika Kotiranta juoksi ajan 13.48,67 ja Eemil Helander 13.52,44.
Bryssel, Belgia:
IFAM Outdoor, WACT Bronze:
Miehet,
800 m, Erä 1: Tobias Gronstad Norja 1.45,11, 2) Louey Ouerrat Ranska 1.45,16, 3) Paul Anselmini Ranska 1.45,62.
Erä 2: 1) Ben Claridge Iso-Britannia 1.47,18.
Erä 3: 1) Marcal Herraiz Prat Espanja 1.47,10, 2) Joonas Rinne Suomi 1.47,39, 3) David Cartiel Espanja 1.47,80.
Erä 4: 1) Musa Suliman Swazimaa 1.47,35.
5000 m, Erä 1: 1) Thomas Cheptoyek Ukanda 13.29,69, 2) Arthur Gervais Ranska 13.29,92, 3) Filip Ingebrigtsen Norja 13.30,09.
Erä 2: 1) Anis Benstiti Ranska 13.39,94, 2) Daniel Gebru Gebreslasie Eritrea 13.40,28, 3) Kevin Kamenschak Itävalta 13.42,87, … 11) Mika Kotiranta Suomi 13.48,67, … 14) Eemil Helander Suomi 13.52,44.
Naiset,
800 m, Erä 1: 1) Rachel Klopfenstein Mauritius 1.59,79, 2) Abigail Ives Iso-Britannia 1.59,94, 3) Georgia Despollari Kreikka 2.00,32.
Erä 2: 1) Veera Mattila Suomi 2.01,78, 2) Malin Hoelsveen Norja 2.01,95, 3) Adele Gay Ranska 2.02,12.
Erä 3: 1) Ioulianna Roussou Kreikka 2.02,54.
5000 m: 1) Mirriam Cherop Kenia 14.50,34, 2) Megan Keith Iso-Britannia 14.54,92, 3) Ilona Mononen Suomi 15.04,48, 4) Ludovica Cavalli Italia 15.05,39, 5) Carmen Cernjul Ruotsi 15.06,71, 6) Laura Muir Iso-Britannia 15.07,02, … 11) Nathalie Blomqvist Suomi 15.15,06.



