Mononen väkevällä juoksulla 1500 metrin MM-finaaliin – Anderssonille pistesija seiväshypyssä – Väliharju ja Itälinna ennätyksillään välieriin – Ruokankaan tie katkesi karsintaan

Ilona Mononen sinetöi vakuuttavalla juoksulla pääsynsä naisten 1500 metrin lauantaiseen finaaliin alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa Calissa, Kolumbiassa.

Mononen oli toinen Etiopia Birke Haylomin voittamassa alkuerässä ajalla 4.18,40. Haylom tili maaliin ajassa 4.18,06

– Tänään tuntui juoksu tosi rennolta ja hyvältä. Finaalipaikka oli tavoitteena. Minulla oli tuossa erässä viidenneksi paras ennätys, mutta arveltiin valmentajani Mikko Rajaniemen kanssa, että 3000 metriä toimi hyvänä valmistavana harjoituksena. Sain kovan piikkarivedon tuonne alle, Mononen viittasi aiemmin tällä viikolla juoksemaansa kilpailuun, jossa hän oli viides.

– Nyt tuntui, että voimia jäi vielä pankkiin. Odotan innolla lauantain finaalia. Kun sain kisan alle, se auttaa tähän kuumuuteen ja korkeuteen merenpinnasta.

– Lauantaina ei ole kuin voitettavaa eikä nuo tuossa alkuerissä ihan mahdottomia olleet. En sulje mitaliakaan pois.

Vuosi sitten Mononen oli alle 20-vuotiaiden MM-kilpailujen 1500 metrillä kahdeksas.

Vanninen johdossa ennen päätölajia – Andersson ylitti 410 ja oli kuudes

Silja Andersson kasvatti Suomen joukkueen pistetiliä naisten seiväshypyssä. Andersson taivutti jaetulle kuudennelle sijalle. Hän ylitti kilpailussa 395 ja 410 ensimmäisellä yrityksellään, mutta yritykset omaa ulkoratojen ennätystä sivuavasta korkeudesta 420 eivät onnistuneet.

– Lämmittelyhypyt eivät olleet maailman parhaita, mutta kilpailuhypyt menivät siihen nähden yllättävän hyvin ja juoksu tuntui hyvältä, Andersson sanoi.

– Oli tärkeää, että nuo kaksi korkeutta menivät ensimmäisell, koska se riitti sitten kuudenteen sijaan. Siihen olen tyytyväinen, mutta tulokseen en.

Anderssonin mukaan 420 olisi voinut mennä. Varsinkin kolmannessa yrityksessä oli hyvä tuntuma.

– Ainakin 420 oli hypättävissä, mutta kolmannessa yrityksessä askelmerkki tuli liian lähelle. Juoksu kulki niin hyvin, Andersson sanoi.

Vuosi sitten Andersson oli alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa 9:s, mutta nyt heltisi MM-kisoista pistesija. Maailmanmestaruuden voitti Yhdysvaltain Hana Moll tuloksella 435.

Saga Vanninen johtaa naisten seitsenottelua kuuden lajin jälkeen 215 pisteen erolla ennen Saksan Sandrina Sprengeliä ja 253 pistettä edellä kolmantena olevaa Saksan Serina Riedeliä.

Vanninen oli torstaina kenttälajeissa hyvässä vireessä. Hän ponkaisi pituutta 624 ja heitti keihästä 46,21. Kilpailu päättyy 800 metrin juoksuun, joka kilpaillaan puoliltaöin Suomen aikaa.

Väliharju ja Itälinna ennätysvireessä

Tampereen Pyrinnön Vilma Väliharju ja Vilma Itälinna juoksivat molemmat ennätyksensä naisten 100 metrin aitajuoksun alkuerissä alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa Calissa, Kolumbiassa. Kumpikin eteni välieriin.

Väliharju oli oman eränsä toinen ajalla 13,64 ja Itälinna oman eränsä kolmas ajalla 13,65. Kunkin erän kolme parasta selviytyi suoraan välieriin.

– Ihan sikahyvät fiilikset. Se oli varma juoksu. En alkanut mitään kikkailemaan, ettei tule mitään suurempia kolhuja tai kaatumisia, Väliharju sanoi.

– Aika iso ennätysparannus. Paljon paremmin meni mitä odotin, Itälinna totesi omasta juoksustaan.

Suomalaiskaksikon ajat olivat alkuerien 14. ja 15:nneksi parhaat. Ylivoimaisesti parhaan ajan 13,04 aitoi Jamaikan Alexis James.

– Seuraavassa juoksussa ei passailla yhtään. Täysillä vaan. Ei ole mitään menettävää, Väliharju sanoi.

Ruokangas karsiutui keihäsfinaalista

Miesten keihäänheiton finaali heitetään ilman suomalaisia. Viimekesäinen alle 20-vuotiaiden EM-kilpailujen hopeamitalisti Onni Ruokangas Janakkalan Janasta oli paras karsiutuja sijoittuen 13:nneksi tuloksella 67,81.

–  Huonostihan se sujui. Keihäs ei lentänyt riittävän pitkälle. En vielä osaa sanoa miksi, Ruokangas totesi.

Pisimmän kaaren 76,87 kiskaisi Bahaman Keyshawn Strachan. Karsintarajan 72,50 ylittäjiä oli neljä. Finaaliin yllettiin tuloksella 68,88. Ruokangas oli seitsemänneksi paras eurooppalainen.

Pursiainen 200 metrin välieriin hyvällä juoksulla

Espoon Tapioiden Anna Pursiainen juoksi 200 metrin alkuerässä kolmanneksi hyvällä ajalla 23,89 ja eteni suoraan välieriin. Pursiaisen 200 metrin ennätys on 23,80.

– Se oli hyvä juoksu. Aikakin oli hyvä, kun tässä on monta starttia alle, Pursiainen sanoi.

Pursiainen juoksee välierissä vielä perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa, kuten myös 4×100 metrin viestin alkuerissä.

200 metrin välieriin eteni myös seuratasolla Helsingin IFK:ta edustava Suomen ja Ruotsin kaksoiskansalainen Nora Lindahl. Ruotsin edustajana kilpaillut Lindahl oli oman alkueränsä kolmas ajalla 23,80.

 

Cali, Kolumbia 3.8.2022 Alle 20-v. MM-kilpailut, torstain aamukilpailut

Miehet,

Keihäs, karsinta (karsintaraja 72,50): 1) Keyshawn Strachan Bahama 76,87 … 13) Onni Ruokangas Suomi 67,81. – Ruokangas karsiutui.

Naiset,

1500 m, alkuerät: 1) Brenda Chebet Kenia 4.12,20 … 6) Ilona Mononen Suomi 4.18,40. – Mononen finaaliin.

100 m aj, alkuerät: 1) Alexis James Jamaika 13,04 … 14) Vilma Väliharju Suomi 13,64, 15-16) Vilma Itälinna Suomi 13,65. – Väliharju ja Itälinna välieriin.

Seiväs: 1) Hana Moll Yhdysvallat 435, 2) Chiara Sistermann Saksa 430, 3) Janne Sophie Ohrt Saksa  430 … 6-7) Silja Andersson Suomi 410.