Mononen innoissaan Saksan estekokeilustaan: Tosi hyvä kokemus

Ilona Mononen juoksi sunnuntaina Saksan Pliezhausenissa 2000 metrin esteissä ajan 6.19,11, jolla hän sijoittui viidenneksi.

Monosta kiinnostaa kokeilla tosissaan estejuoksua. Aikaisemmin hän on kunnostautunut sileän ratajuoksijana ja maastossa.

Pliezhausenin kilpailun voitti Gesa-Felicitas Krause ajalla 6.13,15. Hän on estejuoksun kaksinkertainen MM-mitalisti ja kaksinkertainen Euroopan mestari.

Monosen aika nousee tällä harvoin juostulla matkalla Suomen kaikkien aikojen tilastossa kakkoseksi. Kärkeä pitää hallussaan Johanna Lehtinen ajalla 6.18,09, jonka hän juoksi vuonna 2006.

– Tosi hyvä kokemus, oli superkivaa, nautin estejuoksusta, Mononen kommentoi heti kilpailunsa jälkeen.

– Ei tämä täydellinen kisa ollut. Alussa oli ruuhkaa, kun porukkaa oli paljon lähtöviivalla. Jouduin starttaamaan toisesta rivistä, kun minulla ei ollut tilastoaikaa. Ensimmäiset 600 metriä oli melkoista navigointia ja hyvän juoksupaikan etsimistä.

Ensimmäisen kokeilunsa estejuoksusta Mononen teki viime syksynä nuorten SM-kisoissa. Silloin 3000 metrin esteet sujuivat aikaan 10.12,64.

Esteiden erikoisharjoituksia hän kertoo tehneensä kevään aikana kahdesti. Helpoissa vauhtikestävyystreeneissä aitojen ylityksiä on tullut enemmän.

– Jalat tuntuvat sietävän esteiden ylityksiä, mutta outoa tämä vielä on, täysin oma lajinsa sileän juoksuun verrattuna.

Seuraava estekisa odottaa Monosta jo ensi viikon lauantaina, kun Saksan Karlsruhessa on ohjelmassa 3000 metrin estejuoksu.

Yleisurheilutuloksia/kv

Pliezhausen, Saksa:

Kv. juoksulajien kilpailu:

Naiset, 2000 m ej: 1) Gesa-Felicitas Krause Saksa 6.13,15, 2) Kinga Krolik Puolan 6.15,81, 3) Olivia Silvesterlauf Saksa 6.17,36, …5) Ilona Mononen Suomi 6.19,11 (kkk), …25) Nelli Nordlund-Anttolainen Suomi 6.55,86.