MM-raja Haapalan mielessä, Sormusella ilon kyyneleet silmissä

MM-raja Haapalan mielessä

Kolea sää ja pyörivä tuuli pakottivat pituushyppääjä Eero Haapalan kuoppamaan toiveet huippupituuksista Porin Kalevan kisojen finaalissa.

Haapala ponkaisi mestariksi tuloksella 783 ja kukisti toiseksi sijoittuneen Henri Väyrysen kahdella sentillä.

– Kun tuuli pyöri ja rata oli vähän pehmeä, hyppäsin vain Suomen mestaruudesta, Haapala totesi.

Haapala sovittelin kisan mittaan tovin askelmerkkiä ja astui kaksi hyppyä täpärästi yli. Toinen niistä oli hieman pidempi kuin voiton tuonut hyppy, ei kuitenkaan kahdeksan metrin loikka.

– Minulle saisi mielellään olla sellainen 25 astetta lämmintä, kun on sentyyppinen, räjähtävä lihaksisto, että se tykkää lämmöstä, Haapala totesi ja valitteli, ettei tahtonut saada Porissa kunnolla lämpöä pysymään yllä.

Haapala ponnisti jo alkukesästä 795. Sittemmin hermosto ajautui pitkän kilpailutauon jäljiltä ylirasitustilaan, josta Ikaalisten Urheilijoiden hyppääjä on nyt palautunut.

Seuraavaksi ajatuksissa on hypätä pitkälle lauantaina Kuortaneen kentän uudelta Mondo-pinnalta.

– 810 on mahdollisuuksien rajoissa, Haapala viittaa MM-kisarajaan

Väyrynen: Kauden parasta tuohon keliin

Kajaanin Kipinän Väyrysellä oli samoja murheita sääolojen kanssa kuin Haapalalle. Hopea irtosi tuloksella 781.

– Noihin oloihin minulta kauden parhaita hyppyjä. Tuuli pyöri niin paljon, että koko ajan joutui katselemaan askelmerkkiä. Edellytyksiä on pidempiin hyppyihin, Kuortaneella seuraavaksi kisaava Väyrynen sanoo.

Akillesjänteen kipeytyminen pakotti Lohtajan Veikkojen Mikko Kivisen jättämään lajitreenit kolmeksi viikoksi, mutta hän ponkaisi Porissa silti pronssin tuloksella 772.

Sormunen särkylääkkeiden tuella mestariksi

Keihäänheittäjä Oona Sormunen tulehdutti olkapäänsä kolmisen viikkoa siten heittämällä puolitoista tuntia frisbeegolfia. Porissa Tohmajärven Urheilijoiden heittäjä kyynelehti mestarina heitettyään kilpailun kaksi pisintä heittoa: 57,70 ja 58,11.

– Päätin tänne tullessa, että heitän tällä kaudella vielä seitsemän heittoa, särkylääkkeiden voimalla kilpaillut Sormunen totesi.

Tuosta seitsemän heiton kiintiöstä Sormunen päätti heti Kalevan kisojen viisikertaisena mestarina tinkiä. Suunnitelmissa on kilpailla vielä lauantaina Kuortaneen Eliittikisoissa.

– Luuletko, että minä ääliö voisin jättää Kuortaneen väliin, Sormunen veisteli kilpailuinnoistaan.

Utriainen: Tappio syö naista

Tällä kaudella kahdesti 60 metrin rajan rikkonut Tampereen Pyrinnön Sanni Utriainen oli Porissa toinen heitettyään 57,59 ja Simpeleen Urheilijoiden Heidi Nokelainen kolmas tuloksella 57,04.

– Tappio syö naista, Utriainen tunnusti.

Utriainen on kauden parhaallaan 60,08 vain täpärästi kiinni MM-kisapaikassa tilastorankingin kautta. MM-kisojen 61 metrin tulosrajaa hän ei ole ylittänyt.

– Kuortaneella on lauantaina mahdollisuudet heittää pitkälle ja sitten vielä Espoossa, Utriainen muistutti.

Lampisen kiri täpärästi vahvempi

Miesten 800 metrillä sekunnin sadasosa erotti mestariksi juosseen KU-58:n Ville Lampisen ja toiseksi sijoittuneen Ik Falkenin Niclas Sandellsin.

Lampisen voittoaika reiluun minuuttiin ”lönkytellyn” avauskierroksen jälkeen oli 1.55,29.

– Valmentajan kanssa sovittiin sellainen taktiikka, etten mielelläni mene kärkeen, enkä mennyt, vaikka takasuoralla kärkipaikka tarjottiin, Lampinen muisteli kisan toista kierrosta.

Lampinen avasi kirin etusuoralle tullessa. Jalkavaivojen jäljiltä pikku hiljaa kuntoutuva Sandells vastasi ja nousi takaa rinnalle.

– Harmittaa, kun en ollut tarpeeksi vahva, mutta kiva oli päästä taistelemaan voitosta oikein tosissaan, tuumi Sandells, jonka kisat Porissa jatkuvat 1500 metrillä.

– Kultamitsku on tavoitteena, Sandells tuumi.

Pronssin 800 metriltä nappasi Naantalin Löylyn 17-vuotias 1.55,76 Markus Teijula.

Tuloksia


kalevankisat2015-2962.jpg

,

Söderberg: Yksi hyvä heitto, Mäkelällä hyvä fiilis, Salomäki vertyy 

David Söderberg palasi paikalleen moukarinheiton Suomen mestariksi kauden toisessa kilpailussaan Porin Kalevan kisoissa. Hän heitti finaalissa parhaallaan 74,68, kun tällä erää MM-kisojen tulosrankingin 32 kisoihin pääsevän raja menee lukemissa 74,76.

– Yksi heitto oli ok, muut vähän muuta, Söderberg arvioi heittoaan.

Koko kesän nivusoperaatiosta toipunut heittäjä muistutti, että kun heittoharjoituksia on takana alle kymmenen, kilpailuheittämisen rutiini- ja taso on sen mukainen.

– En ole vielä viime vuoden tasolla, vaikka kyllä ne metrit siellä kropassa on, Söderberg arvioi kuntoaan.

IF Vomin heittäjäkonkari pilasi Tuomas Seppäsen mahdollisuuden juhlia mestaruutta kotikaupungissaan. Noormarkun Nopsan heittäjä oli toinen kesän parhaallaan 73,95.

Seppänen heitti hieman yli sektorin menneellä noin metrin verran pidemmälle.

– Edellytyksiä oli parempaan, Seppänen totesi ja harmitteli, ettei tekniikka aivan nasahtanut kohdalleen.

Kaustisen Pohjan-Veikkojen Jesse Lehto oli kolmas heitettyään 69,75.

– 70 metrin heittoihin oli tarpeita, Lehto tuumi.

Orimattilan Jymy Kristiina Mäkelä kolmiloikkasi koleassa ja pyörivän tuulen kiusaamassa säässä mestariksi tuloksella 13,84.

Hän hyppäsi kilpailussa vain kolmesti ja oli omaa luokkaansa, kun Kuivasjärven Auran Essi Lindgren oli toinen tuloksella 13,09.

– Hyppy on tulossa takaisin. Vaikka oli viileä sää eikä ratakaan ollut ihan paras, hyvät fiilikset jäi silti, terävyyden puutetta edellisissä kisoissa harmitellut Mäkelä tuumi.

Someron Esan Eemeli Salomäki voitti seiväshypyn ylitettyään 530. Hän hyppäsi myös kolme kertaa 555:stä.

– Eipähän tullut yhtään läpijuoksua eikä limboa. Se oli parasta tässä kilpailussa, sanoi viime kauden ylikunto- ja terveysongelmistaan toennut Salomäki.

Vasa IS:n Mikael Westö oli toinen samalla tuloksella Vehmaan Kiiston Jouni Marjaniemi kolmas (510).

Mäestä jälleen tuplamestari, Lällä mestariksi

Lahden Ahkeran Kristiina Mäki juoksi 1500 metrin mestaruuden 5000 metrin voiton jatkeeksi, aivan kuten teki Tshekin mestaruuskisoissa.

Suomen ja Tshekin kaksoiskansalainen piti kirissä Porvoon Urheilijoiden Sara Kuiviston takanaan ajoin 4.23,71-4.23,94. IK Falkenin Heidi Eriksson oli kolmas (4.26,44).

Lällä mestariksi

Pari vuotta Juha Isolehdon valmennuksessa harjoittellut Sini Lällä jatkoi kesän tasaisia esityksiään. Hän ponnisti naisten korkeushypyn Suomen mestariksi ylitettyään 182. Se jää kaksi senttiä hänen ennätyksestään.

– On siellä vielä varaa, 187 voisi mennä, Lällä arvioi kesän näkymiään.

Vilppulan Veikkojen Laura Rautanen oli toinen (182) ja Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Heidi Erkinheimo kolmas samalla tuloksella kärkikaksikon kanssa.

Naisten seitsenottelussa Joensuun Katajan Jutta Heikkinen uusi mestaruuden 5618 pisteellä, mikä oli koleassa säässä mainiosti. Hänen ennätyksensä on hiljattain Tallinnassa 22-vuotiaiden EM-kisoissa tehty 5715 pistettä.

Kaksoissisar Hertta Heikkinen oli toinen ennätyksellään 5554 ja Tampereen Pyrinnön Miia Sillman kolmas (5375).

Tuloksia

,


kalevankisat2015-3103.jpg