MM-joukkue totuttelee aikaeroon Hongkongissa

MM-joukkue totuttelee aikaeroon Hongkongissa

Yleisurheilun MM-kisajoukkueen viimeistelyleiri ennen Pekingin MM-kisoja pidetään Hongkongissa HKSI Sports Institute -kaupunkivalmennuskeskuksessa 12.-26. elokuuta.

– Joukkueen matkustaminen leirille ajoitetaan niin, että jokainen urheilija on ehtinyt sopeutua lämpöön ja aikaeroon minimissään kymmenen vuorokautta ennen starttia, sanoo Suomen Urheiluliiton (SUL) valmennusjohtaja Jorma Kemppainen.

Hongkongiin meno lähti Kemppaisen mukaan liikkeelle yhteispohjoismaisena hankkeena. Ruotsi hyppäsi sittemmin kyydistä, ja menee Japanin Marugameen. Sama paikka oli myös suomalaisten käytössä ennen vuoden 2007 Osakan MM-kisoja ja 2008 Pekingin olympialaisia.

 – Me halusimme etsiä vaihtoehtoa Marugamelle, koska maakuljetus sieltä Osakan lentokentälle on pitkä ja aikaeroa tulee tunti lisää, Kemppainen sanoo. 

– Hongkongin harjoituskeskuksessa on majoitus, ruokailu sekä erinomaiset harjoitustilat ja kuntosalit. Etäisyys lentokentästä on vain 30 minuuttia ja lento Pekingiin kestää kolmisen tuntua, Kemppainen sanoo.

Näillä näkymin samaan paikkaan ovat tulossa Norja, Irlanti ja ehkä myös Tanska ja Viro.

Kuumaa ja kosteaa

Hongkongissa päivälämpötila on tilastojen perusteella noin 29 plusastetta ja ilman kosteutus nousee 90 prosenttiin. Pekingissä Lämpötila on lähes sama, mutta ilma on kuivempi.

– Aikaero Pekingiin on viisi tuntia, ja kun itään päin mennään sopeutumisessa paikalliseen aikaeroon ja ilmastoon käytetään nyrkkisääntönä puoltatoista vuorokautta per tunti, eli kahdeksan vuorokauden jälkeen urheilija on sopeutunut, Kemppainen sanoo.

– Urheilijat oleskelevat Hongkongissa noin viikon ja tulevat sieltä Pekingiin hieman vaihdellen, yleensä noin 3-4 vuorokautta ennen starttia.

,


wp_20141015_11_57_51_pro.jpg

Hongkongin harjoituskeskuksen punttisalissa on tilaa ja välineitä


wp_20141015_12_06_24_pro.jpg

Suomen Urheiluliiton valmennusjohtaja Jorma Kemppainen, Ruotsin liitosta Mikael Norrman, Irlannin liitosta Kevin Ankrom ja Ronny Nilsen Norjan liitosta kävivät tutustumassa Hongkongin kaupunkivalmennuskeskuksen tiloihin