Missä pidettiin 2000-luvun parhaat Kalevan kisat? Mitkä olivat parhaat lajit?

Kansainvälisen yleisurheiluliiton ranking-järjestelmä arvioi parhaiden urheilijoiden ohella myös parhaat kilpailut. Esa Kaihlajärvi on tutkinut, mitkä 2000-luvun Kalevan kisoista ovat saaneet parhaat pisteet.

Tämän vuosituhannen kahdeksista parhaista Kalevan kisoista kuudet järjestettiin aivan vuosituhannen alussa vuosina 2001 – 2007. Sen jälkeen seurasi kymmenen laihaa vuotta, mutta vuosien 2018 ja 2019 Jyväskylän ja Lappeenrannan Kalevan kisat aloittivat uuden nousukauden.

Jyväskylä 2018 sijoittuu tämän vuosituhannen vertailussa kolmanneksi ja Lappeenranta 2019 neljänneksi. Kaikkein parhaimmat pisteet kokoavat kuitenkin Helsingin olympiastadionilla järjestetyt vuoden 2003 Kalevan kisat, joita hyvin lähelle yltävät vuoden 2002 Kalevan kisat Joensuussa.

Suomalaisen yleisurheilun heikoimmat vuodet tässä vertailussa ovat 2008 – 2011, jolloin neljänä peräkkäisenä vuonna järjestettiin pisteytyksen perusteella neljät heikkotasoisimmat Kalevan kisat.

 

Parhaat Kalevan kisat tulospistein (24 parasta lajia 40:stä):                    

  1. Helsinki 150512 v. 2003
  2. Joensuu 150200 v. 2002
  3. Jyväskylä 150009 v. 2018
  4. Lappeenranta 149946 v. 2019
  5. Pori 149808 v. 2005
  6. Jyväskylä 149649 v. 2006
  7. Turku 149622 v. 2001
  8. Lappeenranta 149543 v. 2007
  9. Kuopio 149418 v. 2014
  10. Vaasa 149386 v. 2004

 

Miesten keihäänheiton asema parhaana lajina on uhattuna

Koko vuosituhannen vertailussa miesten keihäänheitto on pisteytetty Kalevan kisojen parhaaksi lajiksi kahdeksan kertaa. Viiden parhaan lajin joukossa se on ollut poikkeuksetta jokaisena vuotena.

Viime vuosina miesten keihäänheiton asemaa on kuitenkin alkanut uhata naisten 100 metrin aitajuoksu, joka on pisteytetty parhaaksi lajiksi neljästi kuuden viime vuoden aikana.

Miesten keihäänheiton ja naisten 100 metrin aitajuoksun ohella kaksi muuta lajia miesten pituushyppy ja miesten moukarinheitto ovat koko 2000-luvun tasaisen varmasti kuuluneet Kalevan kisojen parhaisiin lajeihin.

Täysin päinvastainen on kehitys ollut miesten kuulantyönnössä, joka oli Kalevan kisojen paras laji viidesti peräkkäin vuosina 2001 – 2005. Vuoden 2007 jälkeen se ei kuitenkaan ole kertaakaan yltänyt 24 parhaan lajin joukkoon. Kansainvälinen yleisurheiluliitto pisteyttää kunkin kilpailun 24 parasta lajia.

Yksittäinen kirkas välähdys on nähty miesten seiväshypyssä, joka vuonna 2011 Turussa yllättäen kohosi Kalevan kisojen parhaaksi lajiksi. Silloin Suomen mestaruuden voitti ennätyksensä 560 ylittänyt Jere Bergius ja seuraaviksi sijoittuivat Eemeli Salomäki, Mikael Westö ja Vesa Rantanen.

Kaikkein parhaat pisteet kaikkien 2000-luvun Kalevan kisojen kaikista lajeista on koonnut miesten keihäänheitto vuonna 2015 Porissa, jolloin Tero Pitkämäki avasi kilpailun huipputuloksella 87,82 ja Antti Ruuskanen päätti sen vieläkin paremmalla tuloksella ja omalla ennätyksellään 88,98.