Mikkonen löi Jantusen loppukirissä

Mikkonen löi Jantusen loppukirissä

Kuopion Reippaan Samu Mikkonen kiri helposti miesten 3000 metrin mestariksi ajalla 8.27,97 Jyväskylän SM-hallikisoissa. Parikkalan Urheilijoiden Panu Jantunen jäi taistelussa niukasti hopealle ajalla 8.28,74.

Turun Urheiluliiton Robin Ryynänen, 19, löi pronssitaistelussa Lahden Ahkeran Hannu Granbergin.

Helsingin Kisa-Veikkojen Aki Nummela veti ensimmäisen 1000 metriä tasan kolmeen minuuttiin.

Sitten vauhti kiihtyi, kun kärkeen siirtyi Turun Urheiluliiton Kennedy Charicha. Mikkonen veti viimeisen kilometrin, ja vain Jantunen pysyi kyydissä loppusuoralle asti. Kaksikko paineli viimeisen 200 metrin kierroksen pikajuoksua.

-Kiri irtosi yllättävän helposti. Ensimmäiset 2000 metriä mentiin niin hiljaa, että päätin lähteä kirimään jo kilometri ennen maalia, Mikkonen sanoi.

Mikkonen juoksi myös 3000 metriä eilen Ruotsissa.

-Täytyy tunnustaa, että eilinen painoi jaloissa. Mietin vielä verryttelyssä, juoksenko tänään lainkaan. En tiedä vielä, juoksenko ensi viikonloppuna Turussa nuorten SM-kilpailuissa. Takareisi on ollut kireä, Mikkonen kertoi.

Jantunen jäi eilen ankarassa kamppailussa 1500 metrillä pronssille. Tänään hän joutui taipumaan hopealle.

-Hopea on pieni pettymys, mutta Mikkonen oli terävämpi. Minulla ei ollut mitään jakoa, Jantunen tunnusti.  

 

Karin Storbacka irrotteli kaksoimestariksi

Naisten 3000 metrillä IK Falkenin Karin Storbacka karkasi helposti viimeisellä kierroksella Vasa IS:n Camilla Richardssonilta.

Storbacka otti yhdeksännen SM-hallikultansa halliennätyksellään 9.32,42. Hänestä tuli kaksoismestari, koska hän voitti ensimmäisenä päivänä 1500 metriä.

Richardsson tuli hopealle yli neljä sekuntia Storbackan jälkeen. Richardsson veti koko ajan ennen loppukiriä ja Storbacka peesasi.

-Loppukiri irtosi yllättävän helposti. Harmittaa, että en lähtenyt kirimään jo aikaisemmin, olisin voinut juosta ennätykseni. Camilla veti tänään tosi tasaista ja hyvää vauhtia, Storbacka kiitteli.

Pronssista käytiin kiihkeä taistelu. Kuortaneen Kunnon Aino Kivenmäki tuli kolmanneksi halliennätyksellään 9.48,00.

Viipurin Urheilijoiden Henni Tofferi kiri hurjasti viimeisen kierroksen ja melkein saavutti Kivenmäen parinkymmenen metrin etumatkan. Tofferi jäi pronssista 18 sadasosasekuntia kohentaen ennätystään kuudella sekunnilla.

 

Eriksson ratkaisi taas 150 metrin rakettikirillä  

IK Falkenin Zenitha Eriksson voitti naisten 800 metriä hänelle tyypillisen 150 metrin rakettikirin päätteeksi Voittoaika 2.09,44 on Erikssonin halliennätys.

Ensimmäiset 650 metriä keulassa porhaltanut IF Nykarlebynejdenin Jonna Julin tuli hopealle ajalla 2.11,31. Julin on voittanut 400 metrillä Kalevan kisojen hopean jo vuonna 2011.

IK Falkenin Heidi Eriksson rutisti pronssille halliennätyksellään 2.12,79. Siis kolmoisvoitto Österbottenin juoksijoille.

-SM-kilpailuissa taistelen aina kullasta, jos olen loppukirin alkaessa kärkijoukossa. Minulla on vahva loppukiri. Tänään juoksu kulki koko ajan tosi hyvin. Tämä oli kauden viimeinen hallikisani. Aloitan peruskuntokauden, Zenitha Eriksson kertoi.

 

Teijula löylytti muut myös 800 metrillä

Naantalin Löylyn Markus Teijula säntäsi kärkeen kellon soittaessa viimeiselle 200 metrin kierrokselle ja piti paikkansa loppuun saakka.

Miesten 800 metrin voittoaika 1.53,60 on Teijulan halliennätys. Teijula, 19, tuuletti kaksoismestaruutta, sillä hän voitti ensimmäisenä päivänä 400 metriä.

-Upea fiilis. Voitin täällä ensimmäisen aikuisten SM-kultamitalin ja saman tien kaksi. Huikea saavutus, Teijula hehkutti.  

Saarijärven Pullistuksen Joonas Rinne repi ja riuhtoi loppusuoralla sen minkä kykeni, mutta ei mahtanut Teijulalle mitään. Rinne sai ajan 1.53,85 ja hopeamitalin. Toisen ja kolmannen kierroksen vetänyt IK Falkenin Simon Haglund sai pronssin ajalla 1.55,47.

-Kolmas kierros oli vaikein. Roikuin väkisin Haglundin kannoilla ja siirryin kärkeen, kun viimeinen kierros alkoi, kertoi myös ensimmäisen kierroksen johtanut Teijula.

Teijula on ilmoittautunut ensi viikonloppuna Turussa pidettävissä nuorten SM-hallikisoissa 60:lle, 400:lle ja 800 metrille. Sitä ennen on aika rentoutua.

-Näitä mestaruuksia voisi juhlia vaikka syömällä ravintolassa. Nyt on neljä päivää aikaa nauttia näistä kultamitaleista, Teijula sanoi.

Eilen 1500 metriä voittanut Rinne ei pettynyt, vaikka jäi toiseksi.

-Juoksimme ensimmäiset 400 metriä hitaasti 57 sekuntiin. Ajattelin, että nyt joudun tiukkaan paikkaan, kun loppukirissä on vastassa 400 metrin erikoismies. En ole kauhean pettynyt, sillä Teijula on kova juoksija, Rinne tunnusti rehdisti.

 

Lehikoinen ankkuroi HIFK:n Suomen ennätykseen

Helsingin IFK juoksi naisten 4 x 200 metrin Suomen ennätyksen 1.37,53. Aikaisemman Suomen ennätyksen, 1.38,09, oli juossut Tampereen Pyrintö myös Jyväskylässä vuonna 2013. Viivi Lehikoinen nosti HIFK:n mestariksi ankkuriosuudella.

Lehikoinen ampaisi matkaan kakkosena kymmenen metriä Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Pinja Hirvilahden jälkeen, mutta ohitti tämän jo sadan metrin kohdalla ja meni menojaan.

Kolmella ensimmäisellä osuudella JKU:n Emma Koistinen, Minna Laukka ja Ada Koistinen pitivät HIFK:n Lotta Kemppisen, Nea Mattilan ja Jasmin Showlahin visusti takanaan.

Pronssille juoksi Tampereen Pyrintö. Sen viestiä veivät puoli tuntia aiemmin aitajuoksussa vilppilähdön vuoksi hylätyt Lotta Harala ja Reetta Hurske sekä Frida Hämäläinen ja Tiia Tammisalo.

Lehikoinen ei kilpaillut Jyväskylässä lauantaina, koska oli lukiolaisten Wanhojen tansseissa.

-Jalat olivat tänään rennot, mutta viimeinen terävyys puuttui. Ajattelin, että olisimme johtaneet viimeisessä vaihdossa, ja olisin voinut juosta vähän rennommin. Juoksen nuorten SM-kisoissa ainakin 400 metriä ja mahdollisesti 200 metriä, jos aikataulu on sopiva, Lehikoinen kertoi.

 

JKU viiletti miesten viestikultaan

Miesten 4 x 200 metriä voitti Jyväskylän Kenttäurheilijat ajalla 1.28,56. Kvartetti viiletti järjestyksessä Petteri Monni, Elmo Lakka, Miska Sundberg ja Ilari Manninen.

Lakka ja Manninen ottivat 40 minuuttia aikaisemmin kaksoisvoiton 60 metrin aitajuoksussa.

Viestissä hopealle juoksi Helsingin IFK joukkueella Erik Back, Don-Zheni Ekoebve, Jevgeni Aleksandrov ja Gustav Klingstedt. Pronssimitalit pokkasi B-erän voittanut Liedon Parma joukkueella Valtteri Kalliokulju, Tuomas Lehtonen, Kalle Stylman ja Markus Hurri.

(Jyrki Repola).