Vetter voitti Kuortaneen keihäänheiton – Samuelsson 10,30 – Tähti, Manni ja Kotaja huippuvauhdissa

SUL:n neliosaisen GP-sarjan kolmas osakilpailu Kuortaneella alkoi aurinkoisessa säässä ja muutenkin hyvissä olosuhteissa. Kilpailuraportit ja täydelliset tulokset laji lajilta tällä sivulla.

LIVE-Tulospalvelu: https://live.time4results.com/yu/2020/kuortane

Laji lajilta:

M Seiväs:

Mikko Paavola ylitti korkeuden 535. Se jää vain sentin hänen ennätyksestään ja on vuositilaston toiseksi paras Tommi Holttisen jälkeen. Paavola yritti kolmesti myös uutta ennätyskorkeuttaan 542.

Kolme muuta ylitti 505. Toiseksi sijoittui 505 pudotuksitta ylittänyt Jere Keskinen, joka kilpaili nyt ensi kerran tänä kesänä. 17-vuotias Juho Alasaari oli kolmas ja ennätystään sivunnut Johan-Antti Kivilahti neljäs.

N Keihäs:

Jenni Kangas heitti neljästi pidemmälle, kuin tämän kesän aiempi paras tuloksensa ja sijoittui parhaana suomalaisena neljänneksi tuloksella 57,52. Julia Valtanen oli viides viimeisen kierroksen kiskaisullaan 56,36.

Voittaja oli Kimmo Kinnusen valmentama latvialainen Līna Mūze, joka heitti 62,75. Kauden kotimaisen kärkituloksen haltija Heidi Nokelainen jäi viimeiseksi alle 50 metrin tuloksella.

Lina Muze heitti tämän vuoden maailmantilaston seitsemänneksi pisimmän kaaren.

M 1500 m, B-erä:

18-vuotias Santtu Heikkinen pesi aikamiehet loppukirissä. Voittoaika oli 3.55,46. Heikkinen kiri viimeisen kierroksen alle 59 sekunnin. Kuusi juoksijaa paransi ennätyksiään.

M 4×100 m:

Suomen ykkösjoukkue Tuukka Huuskola, Samuli Samuelsson, Roope Saarinen ja Samuel Purola juoksi kauden kotimaisen kärkiajan 40,09 ja viime kesän henkilökohtaisen Suomen mestarin Konsta Alatupan avaama kakkosjoukkue 40,90.

Vaihdot eivät ole vielä kohdallaan, vaan vaativat lisäharjoittelua. Kuluvan kesän henkilökohtaisten aikojen perusteella kummallakin joukkueella olisi ollut mahdollisuus sekunnin parempaankin loppuaikaan.

M 100 m kelaus:

Leo-Pekka Tähti kelasi tyvenessä huipputuloksen 14,12. Maailmassa vain yksi urheilija on tänä vuonna kelannut nopeammin ja tämä on Tähti itse. Esa-Pekka Mattila kelasi hänkin erinomaisesti 14,73, mikä on tämän vuoden maailmantilaston viidenneksi paras aika.

Luokassa 34 Henry Manni kelasi kauden kotimaisen kärkiajan 15,82. Tulos on tämän vuoden maailmantilaston toiseksi paras. Suomen ennätys on 15,46, minkä Manni kelasi Rion paralympiafinaalissa.

Henry Sundblom paransi Suomen ennätystä luokassa 53 aikaan 19,63. Tässä luokassa ennätyskehitys on vasta alussa, sillä aniharva suomalainen on ehtinyt saada kansainvälisen luokituksen tähän luokkaan.

N 100 m kelaus:

Maailmantilaston ykkönen Amanda Kotaja kelasi loistoajan 16,22. Hänen nimissään oleva maailman kärkitulos on 15,93. Maailmantilaston kakkosena on japanilainen Momoka Muraoka ajalla 16,34.

N 200 m:

Lotta Kemppinen karkasi muilta jo kaarreosuudella ja voitti uransa toiseksi parhaalla ajalla 23,82. Tuulen voimakkuudeksi ei mitattu kuin 0,1 metriä sekunnissa.

Alina Strömberg ja Mette Baas tavoittivat kumpikin Kemppistä juoksun loppuosuudella. Entinen seiväshyppääjä Strömberg juoksi 24,13 ja Baas uuden ennätyksensä 24,19.

N Korkeus:

Ella Junnila ylitti erittäin ilmavasti voittokorkeuden 183, muttei onnistunut ylittämään enää korkeutta 186. Sini Lällä oli toinen samalla tuloksella, mutta useammin pudotuksin.

32-vuotias Laura Rautanen ja 30-vuotias Linda Sandblom hyppäsivät hekin kelpo tulokset 180.

M 100 m:

Samuli Samuelsson juoksi teknisesti puhtaasti uransa toiseksi parhaan ajan 10,30. Lähinnä parhaat suomalaiset Tuukka Huuskola ja Oskari Lehtonen saivat ajoikseen 10,59 ja 10,62. Tuulen voimakkuus oli 1,7 metriä sekunnissa.

B-erän voitti täysin tyvenessä 17-vuotias Niilo Mustalahti Seinäjoen seudun Urheilijoista uudella ennätyksellään 10,72.

Ennakkosuosikeista Samuel Purola oli tänään A-erän viimeinen ajalla 10,76 ja Konsta Alatupa B-finaalin toinen ajalla 10,82.

N Pituus:

Kaksoisvoitto Viroon kilpailussa, jonka neljä parasta hyppäsivät viiden sentin sisään. Taika Koilahti oli kolmas ja Kira Kytölä neljäs. Molemmat hyppäsivät kesän parhaat tuloksensa 615 ja 612. Miia Sillman ponnisti hänkin yli kuusi metriä.

M 110 m aj, 1. erä:

Elmo Lakka johti pitkään, mutta hävisi lopulta 0,04 sekuntia Norjan mestarille Vladimir Vukicevićille, joka aitoi 13,80.

Ilari Manninen oli kolmas Suomen vuositilaston toiseksi parhaalla ajalla 14,03. Hän jäi vain sekunnin sadasosan omasta ennätyksestään. Muut suomalaiset eivät pystyneet alle 14½ sekunnin tuloksiin.

M Keihäs:

Saksalainen hallitseva maailmanmestari Johannes Vetter voitti viimeisen kierroksen heitollaan 86,94, joka on maailman tämän vuoden toiseksi paras tulos. Vetterin toisen kierroksen yliastuttu heitto kantoi lähes 90 metriin.

Ruotsin mestari Kim Amb oli toinen maailman vuositilaston kolmanneksi parhaalla tuloksella 85,68. Kaikki suomalaiset jäivät alle 80 metrin.

Lassi Etelätalo ja Toni Keränen olivat neljäs ja viides tämän kesän parhailla tuloksillaan 79,32 ja 76,74. Kotiyleisön suosikki Toni Kuusela karsiutui kolmelta viimeiseltä kierrokselta alle 70 metrin tuloksella.

N 100 m aj, alkuerät:

Annimari Korte aitoi huippuajan 12,90. Hän lähti terävästi, mutta ajautui hieman päälle ensimmäiseen aitaan. Reetta Hurske aitoi samassa erässä vielä kaikkeaan yrittämättä toiseksi ajalla 13,24. Toisessa erässä Nooralotta Neziri aitoi erinomaisesti 13,09 ja Lotta Harala 13,27.

Finaali juostaan illan viimeisenä lajina kello 19.45.

M 400 m kelaus:

Henry Manni kelasi luokassa 34 maailman tämän vuoden kärkituloksen ja Euroopan kaikkien aikojen toiseksi parhaan ajan 51,48. Mannin omissa nimissä oleva viimevuotinen EE on vain sekunnin kymmenyksen tätä nopeampi.

Leo-Pekka Tähti rikkoi hänkin luokassa 54 maailman tämän vuoden kärkituloksen ajalla 48,38. Tähden omissa nimissä oleva Suomen ennätys on 46,73. Esa-Pekka Mattila oli toinen omalla ennätyksellään 52,09.

N 400 m kelaus:

Amanda Kotaja kelasi mainiosti 57,40, mikä on hänen paras aikansa neljään vuoteen. Kotajan Suomen ennätys vuodelta 2016 on 56,90.

N 800 m:

Kolmanneksi sijoittunut Sara Kuivisto juoksi kauden kotimaisen kärkiajan 2.02,92. Loppusuoralla vahvin oli belgialainen Elisa Vanderelst vain 0,27 sekuntia Kuiviston edellä. Vanderelst on 22-vuotiaiden EM-kakkonen ja 19-vuotiaiden MM-nelonen.

Kuivisto taittoi ensimmäisen kierroksen 58,8 ja 600 metriä 1.31,0, mutta kangistui hieman loppusuoralla.

16-vuotias Ilona Mononen ja 17-vuotias Ronja Koskela olivat lähinnä parhaat suomalaiset ajoin 2.09,56 ja 2.10,00.

M 1500 m:

Hienoja suomalaistuloksia! Toiseksi sijoittunut Topi Raitanen rikkoi ensi kerran 3.40-rajan ajalla 3.38,88. Tällä vuosituhannella vain Samuli Vasala, Niclas Sandells, Mikael Bergdahl, Jukka Keskisalo ja Jonas Hamm ovat hänen lisäkseen juosseet alle 3.40:n.

Vahvin loppukirissä oli belgialainen Ismael Debjani ajalla 3.38,57. Debjanin nimissä oleva Belgian ennätys on 3.33,70.

Kolmen viime vuoden Suomen mestari Joonas Rinne kamppaili neljänneksi uudella ennätyksellään 3.40,47. Kolmanneksi paras suomalainen oli Samu Mikkonen ajalla 3.45,36.

Kahdeksan suomalaista paransi ennätyksiään. 22-vuotiaan Konsta Hämäläisen uusi ennätys kirjataan 3.45,40, 19-vuotiaan Eemil Helanderin 3.46,08, 10000 metrin Suomen mestarin Eero Salevan 3.46,09 ja 19-vuotiaan Niklas Heikkilän 3.47,44.

M Pituus:

Kolmiloikan Suomen ennätysmies Simo Lipsanen paransi vastatuuleen pituushypyn ulkoratojen ennätystään sentin ja voitti tuloksella 766. Toiseksi parhaaksi suomalaiseksi ohi Roni Ollikaisen ja Topias Koukkulan nousi 19-vuotias Otto Pulkkinen viimeisen kierroksen hypyllään 745.

M 110 m aj, 2. erä:

Elmo Lakka törmäsi useaan aitaan, mutta otti revanssin ensimmäisen erän voittaneesta Vukicevićista. Lakan aika oli täsmälleen sama 13,84, kuin ensimmäisessäkin erässä. Ilari Mannisen juoksu oli teknisesti rikkonaisempaa kuin ensimmäisellä kerralla. Hänen aikansa oli 14,37.

M Kiekko:

Ruotsinsuomalainen maailmanmestari Daniel Ståhl heitti jokseenkin tyynessä säässä huipputuloksen 68,48. Kovan vastuksen tarjosi hänen joukkuetoverinsa Simon Pettersson, joka alkuvaiheessa johti kilpailua tuloksella 66,11.

45-vuotias Frantz Kruger sinkautti kauden kotimaisen kärkituloksen 58,28 ja löi hallitsevan Suomen mestarin Oskari Perälammen lähes kolmen metrin erolla.

N Seiväs:

Yksi kilpailuiden parhaista suorituksista! Britti Holly Bradshaw ylitti maailman tämän vuoden neljänneksi parhaan tuloksen 473 ja yritti kolmesti myös korkeutta 482.

Elina Lampela sijoittui kolmanneksi tuloksella 430. Toiseksi paras suomalainen oli ulkoratojen ennätyksensä 395:een parantanut 18-vuotias Essi Melender. Saga Andersson pudotti kolmesti aloituskorkeudestaan 380.

N 100 m aj:

Annimari Korte voitti finaalin tyynessä säässä jälleen mainiolla ajalla 12,88. Nooralotta Neziri hävisi vain 0,08 sekuntia.

Lotta Harala oli tänään paras Tampereen Pyrinnön juoksija sijoittuen kolmanneksi ajalla 13,17. Reetta Hurske epäonnistui tällä kertaa jääden neljänneksi ajalla 13,62.

KUORTANE 1.8.2020 SUL:n GP-kilpailut 3/4 & LXXXI Kuortaneen juhannuskisat

(Lämpötila 20-21°C.)

Miehet,

100 m (1,7 m/s): 1) Samuli Samuelsson IkaalU 10,30 (ka-8:s tulos), 2) Matias Hove Johansen Norja 10,43, 3) Even Meinseth Norja 10,49, 4) Tuukka Huuskola EsboIF 10,59, 5) Oskari Lehtonen NurmijYU 10,62, 6) Øyvind Kjerpeset Norja 10,69, 7) Aleksi Lehto SeinäjSU 10,71, 8) Niilo Mustalahti 18 SeinäjSU 10,72 (B-erän voittaja, 0,0 m/s), 9) Samuel Purola OP 10,76, 10) Konsta Alatupa KokkTU 10,81 (0,0), 11) Aleksi Ala-Prinkkilä NärpKr 10,95 (0,0), 12) Pietari Valoranta JKU 10,99 (0,0), 13) Joel Turkka 18 TP 10,99 (0,0), 14) Valtteri Louko 17 LapuanVi 10,99 (0,0), 15) Viljami Parpala SeinäjSU 11,00 (0,0), 16) Eero Helppolainen PoTa 11,12 (0,0).

100 m kelaus, luokka 34 (0,2 m/s): 1) Henry Manni LUU 15,82 (kkk).

100 m kelaus, luokka 53 (0,2): 1) Henry Sundblom TuUL 19,40 (luokan 53 SE).

100 m kelaus, luokka 54 (0,2): 1) Leo-Pekka Tähti 37 PoTa 14,12, 2) Esa-Pekka Mattila 31 EspTa 14,73, 3) Tuomo Himanka KalajJu 15,37, 4) Niko Ristiranta KuusankKi 16,25.

400 m kelaus, luokka 34: 1) Manni 51,48 (maailman kärkitulos).

400 m kelaus, luokka 53: 1) Sundblom 78,21.

400 m kelaus, luokka 54: 1) Tähti 48,38 (maailman kärkitulos), 2) Mattila 52,09, 3) Himanka 55,52, 4) Ristiranta 55,87.

1500 m: 1) Ismael Debjani 30 Belgia (BEL)( 3.38,57, 2) Topi Raitanen HKV 3.38,88 (kkk), 3) Mats Hauge Norja (NOR) 3.40,01, 4) Joonas Rinne SaarijPu 3.40,47, 5) Kristian Uldbjerg Hansen Tanska (DEN) 3.40,69, 6) Mikael Johnsen Tanska (DEN) 3.41,46, 7) Yassin Bouih Italia (ITA) 3.41,65, 8) Moa Bollerød 19 Norja (NOR) 3.41,90, 9) Samu Mikkonen JoKa 3.45,36, 10) Konsta Hämäläinen JoKa 3.45,40 (ent. ennätys 3.49,14, ennätys vuoden alussa 4.02,28), 11) Eemil Helander 19 JKU 3.46,08 (19-v. ka-7, ent. ennätys 3.52,85), 12) Eero Saleva HKV 3.46,09, 13) Niklas Heikkilä KuusankUS 3.47,44, 14) Valentijn Weinans Hollanti (NED) 3.49,20, 15) Otto Kaario JKU 3.49,73, 16) Wilho Hautala LA 3.50,15, 17) Samuli Hussa LimingNM 3.55,70, Mohammed Abouettahery 19 Marokko (MAR) keskeytti (jänis).

Väliaikoja: 400 m Abouettahery 58,42. 800 m Abouettahery 1.58,88. 1000 m Debjani 2.28, Abouettahery & Raitanen 2.28¼, Uldbjerg Hansen 2.28½, Bouih 2.28¾, Rinne 2.29, Johnsen & Bollerød 2.29¼, Mikkonen 2.30¼, Hauge 2.30½, Weijnans 2.30¾, Saleva 2.31, Hämäläinen 2.31½, Helander 2.31¾, Heikkilä 2.32, Kaario 2.32¼, Hussa 2.32½, Hautala 2.32¾. 1100 m Debjani 2.42,4, Raitanen 2.42,6. 1200 m Debjani 2.57,40, Raitanen 2.57,6.

B-erä: 1) Santtu Heikkinen 18 LempKi 3.55,46, 2) Robin Kronqvist PedersFa 3.55,73, 3) Miika Tenhunen NivalU 3.56,65, 4) Tuomas Puputti IFRaseb 3.56,76, 5) Joni Virkkala GamlakarlIF 3.57,72, 6) Mika Kotiranta JoKa 3.59,24, 7) Leevi Keronen LempKi 3.59,78, 8) Samuel Auvinen 19 JoKa 4.00,64, 9) Lauri Hassi OrivPo 4.01,00, 10) Leonard Markén 17 IFVOM 4.01,52, 11) Walte Hautala 19 LA 4.06,91, 12) Jussi Huuskonen JKU 4.12,31, 13) Alexi Ruokamo JKU 4.16,80.

110 m aj (0,2): 1) Vladimir Vukicević Norja 13,80, 2) Elmo Lakka JKU 13,84, 3) Ilari Manninen JKU 14,03, 4) Koen Smet Hollanti 14,08, 5) Johannes Treiel Viro 14,37, 6) Pyry Santahuhta KankaanpSL 14,58, 7) Eelis Hirvinen KankaanpSL 15,33 (2. erä 15,25).

2. juoksu (-0,4): 1) Lakka 13,84, 2) Vukicević 13,86, 3) Smet 14,10, 4) Manninen 14,37, 5) Treiel 14,38, 6) Santahuhta 14,76, 7) Hirvinen 15,25.

Seiväs: 1) Mikko Paavola AlajAn 535, 2) Jere Keskinen VaasTo 505, 3) Juho Alasaari 17 LaihLu 505, 3) Johan-Antti Kivilahti HaapajKi 505, 5) Iiro Suutarinen ÄhtärU 470, 6) Anton Kunnas SibVa 470, 7) Joonatan Kemppainen 18 PihtipTu 450. – Paavola (490-o, 505-xo, 515-o, 525-o, 535-xo, 542-xxx).

Pituus: 1) Simo Lipsanen LUM 766, 2) Otto Pulkkinen 19 ImatrU 745, 3) Roni Ollikainen 30 HKV 743, 4) Ingar Kiplesund Norja 743, 5) Topias Koukkula KangU 741, 6) Jimi Nukala VasaIS 703, 7) Janne Etelämäki KuortKu 695. – Lipsanen (x, x, x, 730, 766/-0,7, x).

Kiekko: 1) Daniel Ståhl Ruotsi (SWE) 68,48, 2) Simon Pettersson Ruotsi (SWE) 66,11, 3) Sven Martin Skagestad Norja (NOR) 58,96, 4) Frantz Kruger 45 VasaIS 58,28 (kkk), 5) Oskari Perälampi EspTa 55,30, 6) Ville Kivioja 30 NokU 53,83, 7) Pyry Niskala 30 SeinäjSU 52,90, 8) Raine Munukka 38 KuortKu 51,24. – Ståhl (x, 65,92, 67,51, 68,48, x, 66,70). Pettersson (64,07, x, 66,11, 65,14, x, 65,39). Kruger (54,64, 55,94, 54,44, 55,40, 54,54, 58,28). Perälampi (x, 55,30, x, x, 52,75, 52,67).

Keihäs: 1) Johannes Vetter Saksa (GER) 86,94, 2) Kim Amb 30 Ruotsi (SWE) 85,68, 3) Gatis Čakšs Latvia (LAT) 82,92, 4) Lassi Etelätalo 32 JoKa 79,32, 5) Toni Keränen LimingNM 76,74, 6) Petr Frydrych 32 Tšekki (CZE) 75,97, 7) Jami Kinnunen ÄänekU 75,04, 8) Teemu Narvi KankaanpSL 72,88, 9) Topias Laine 19 HKV 71,63, 10) Toni Kuusela KuortKu 69,09, Jarmo Marttila KälvTa ilman tulosta. – Vetter (80,69, x, x, 81,69, 84,19, 86,94). Amb (82,51, x, 82,64, 85,68, 84,27, x). Čakšs (79,91, 80,64, x, 82,73, 82,92, 81,85). Etelätalo (76,92, 78,51, 75,95, 79,32, x, x). Keränen (76,74, 73,79, 73,22, 72,57, 71,09, x). Kinnunen (74,87, 75,04, x, -, x, x).

4×100 m: 1) Suomi 40,09 (kkk), (Tuukka Huuskola, Samuli Samuelsson, Roope Saarinen, Samuel Purola), 2) Suomi II 40,90, (Konsta Alatupa, Aleksi Lehto, Oskari Lehtonen, Joel Turkka).

Naiset,

100 m kelaus, luokka 54 (0,2): 1) Amanda Kotaja VampU 16,22, 2) Sini Paukkeri PudasjU 18,73.

200 m (0,1): 1) Lotta Kemppinen HIFK 23,82, 2) Alina Strömberg LarsmoIF 24,13, 3) Mette Baas VeitsilKV 24,19, 4) Aino Pulkkinen JKU 25,04, 5) Maria Räsänen LapinlVe 25,18, 6) Alisa Aalto TP 25,21, 7) Anna Julin IFNykarl 25,26, 8) Jeanine Nygård VasaIS 25,33 (B-erän voittaja, -0,5), 9) Eerika Koivuniemi 16 KauhWi 25,63 (-0,5), 10) Sofia Järvelin AlavuU 25,86, 11) Maisa Laakso VasaIS 25,90 (-0,5).

400 m kelaus, luokka 54: 1) Kotaja 57,40 (kkk), Paukkeri 71,60.

800 m: 1) Elise Vanderelst Belgia (BEL) 2.02,65, 2) Noelie Yarigo 35 Benin (BEN) 2.02,67, 3) Sara Kuivisto BorgåAk 2.02,92 (kkk), 4) Ilona Mononen 17 LA 2.09,56, 5) Ronja Koskela 17 KuivasjAu 2.10,00, 6) Heini Ikonen JKU 2.10,69, 7) Alisa Virtanen 18 JKU 2.11,06, 8) Kaisa Honkaharju KälvTa 2.11,63, 9) Jemina Forss TP 2.11,75 (B-erän voittaja), 10) Siiri Rainio JKU 2.11,88, 11) Vilma Pere 17  2.12,04, 12) Enni Katajalaakso 18 KannUra 2.12,47, 13) Emilia Jousimaa EsboIF 2.12,68 (ent. ennätys 2.16,16), 14) Saana Lappalainen 15 SeinäjSU 2.13,09, 15) Mona Jäppinen HKV 2.13,57, 16) Sini Rajaniemi 16 LA 2.13,59, Jeanine Nygård VasaIS keskeytti (jänis), Veera Hakomäki 18 SeinäjSU keskeytti (B-erän jänis).

Väliaikoja: 400 m Nygård 58,18, Yarigo 58½, Kuivisto 58¾, Vanderelst 59, Hakomäki 62,37. 600 m Yarigo 1.30,78, Kuivisto 1.31, Vanderelst 1.31¼, Koskela 1.37, Mononen & Ikonen 1.37¼, Honkaharju & Virtanen 1.37½, Rainio 1.37¾. – B-erä 1.37,0.

100 m aj (0,0): 1) Annimari Korte 32 HIFK 12,88, 2) Nooralotta Neziri JKU 12,96, 3) Lotta Harala TP 13,17, 4) Reetta Hurske TP 13,62 (ae. 13,24), 5) Sonja Stång 18 KuivasjAu 14,02, Nora-Julia Isoluoma JKU hylättiin (vilppilähtö, ae. 14,58)), Miia Sillman TP (ae. 14,22) & Janette Rinne HKV (ae. 14,29) eivät osallistuneet finaaliin.

1. alkuerä (0,3): 1) Korte 12,90, 2) Hurske 13,24, 3) Sillman 14,22, 4) Rinne 14,29, 5) Nathalie Westman GamlakarlIF 14,74, 6) Stiina Kokkonen 18 TU-38 14,79, 7) Eveliina Bogdanoff KuivasjAu 15,00. – 2. alkuerä (-0,1): 1) Neziri 13,09, 2) Harala 13,27, 3) Isoluoma 14,58, 4) Stång 14,60, 5) Reeta Valve 32 MuuramYr 14,64, 6) Janika Pulkkinen SavRi 15,27.

Korkeus: 1) Ella Junnila TP 183, 2) Sini Lällä JKU 183, 3) Laura Rautanen 32 VilpVe 180, 4) Linda Sandblom 31 HangIK 180, 5) Miia Lindholm 32 HIFK 175, 6) Gabriela Kosonen JKU 170, 7-8) Emma Nyman NärpKr & Elin Pajunen KronÅs 170. – Junnila (175-o, 180-o, 183-o, 186-xxx). Lällä (170-o, 175-o, 180-xo, 183-xo, 186-xxx). Rautanen (170-o, 175-o, 180-o, 183-xxx). Sandblom (170-o, 175-o, 180-xxo, 183-xxx).

Seiväs: 1) Holly Bradshaw Britannia (GBR) 473, 2) Sophie Cook Britannia (GBR) 440, 3) Elina Lampela OP 430, 4) Essi Melender 18 VaasVa 395, 5) Henriikka Könönen KuivasjAu 380, 6) Minttu Koskiaho KarijTa 380, 7) Tuuli Järvinen 15 KeurKi 380, Saga Andersson EsboIF ilman tulosta (380). – Bradshaw (440-o, 450-o, 460-o, 473-xo, 482-xxx). Lampela (410-o, 430-o, 440-xxx).

Pituus: 1) Kreete Verlin Viro (EST) 617, 2) Tähti Alver Viro (EST) 616, 3) Taika Koilahti TuWe 615, 4) Kira Kytölä EsboIF 612, 5) Miia Sillman TP 603, 6) Roosa Määttälä KokkVe 592, 7) Nea Lento 18 TP 582, 8) Katja Kangas PohjanKo 565. – Koilahti (590, x, 614, x, 615/-0,9, 612). Kytölä (578, 576, 612/0,9 x, 578, x). Sillman (595, 591, x, 603/-0,3, 600, 594).

Keihäs: 1) Līna Mūze Latvia (LAT) 62,75, 2) Nikola Ogrodníková 30 Tšekki (CZE) 60,61, 3) Ásdís Hjálmsdóttir 35 Annerud Islanti (ISL) 58,68, 4) Jenni Kangas LA 57,52, 5) Julia Valtanen 19 RaumU 56,36, 6) Sanne Erkkola TuUL 52,96, 7) Jatta-Mari Jääskeläinen TuUL 52,49, 8) Heidi Nokelainen 30 JoKa 49,82, 9) Sigrid Borge Norja (NOR) 48,35. – Mūze (56,37, 58,71, x, x, 62,75, x). Kangas (54,96, 55,81, x, 57,52, 56,06, 56,67). Valtanen (x, 49,16, x, 52,95, 54,52, 56,36).