ME-nainen moukaroi pisimmälle – Mo Farah tavoittelee tuplaa

ME-nainen moukaroi pisimmälle – Mo Farah tavoittelee tuplaa

Pekingin MM-kilpailuiden viides kilpailupäivä alkoi naisten moukarinheiton karsinnalla. Pisimmälle 75,01 heitti hiljattain ensimmäisenä naisena maailmassa yli 80 metriä lingonnut Puolan Anita Włodarczyk.

Karsintarajan 72,50 ylittivät lisäksi ensimmäisellä yrityksellään vain 22-vuotiaiden Euroopan mestari ja 19-vuotiaiden maailmanmestari Ranskan Alexandra Tavernier ennätyksellään ja kauden neljänneksi parhaalla tuloksella 74,39 ja neljästi MM-kilpailuissa tai olympiakisoissa pronssimitalilla palkittu Kiinan Zhang Wenxiu.

Toisella yrityksellään karsintarajan rikkoi myös Kiinan Wang Zheng, joka viimeksi Moskovan MM-kilpailuissa sijoittui neljänneksi. Kahden kiinalaisen ohella finaaliin selviytyi kaksi Saksan ja kaksi Yhdysvaltain edustajaa, muttei yhtäkään naisten moukarinheiton MM-historiassa parhaiten menestyneen maan Venäjän edustajaa.

Finaalista karsiutuivat mm. kaksien viime EM-kilpailuiden hopeamitalinainen Slovakian Martina Hrašnová ja viime kesän EM-kilpailuiden pronssimitalinainen Puolan Joanna Fiodorow. Finaaliin selviydyttiin tuloksella 69,86, mikä on vain 23 senttiä enemmän kuin Mia Strömmerin 14 vuotta sitten heittämä Suomen ennätys.

 

18-vuotias Kejelcha ennen Mo Farahia maalissa

18-vuotias junioreiden maailmanmestari Etiopian Yomif Kejelcha juoksi miesten 5000 metrin alkuerien nopeimman ajan 13.19,38. Lauantaina 10000 metrin maailmanmestaruuden voittanut Britannian Mo Farah saapui samassa erässä toisena maaliin 0,06 sekuntia Kejelchan jälkeen.

Toinen alkuerä oli puoli minuuttia ensimmäistä nopeampi. Hitaasta erästä selviytyi finaaliin viisi miestä, mutta toisesta kymmenen. Hitaan erän kirissä karsiutuivat niukasti 10000 metrin kuutonen Eritrean Abras Osman, Japanin ennätysmies Suguru Osako ja Kenian maajoukkueen ensikertalainen Emmanuel Kipsang.

Nopeammasta erästä karsiutuivat neljä mitalia EM-tasolla voittanut Azerbaidzhanin etiopialaisvahvistus Hayle Ibrahimov ja viisi mitalia EM-tasolla voittanut Espanjan 37-vuotias veteraani Jesús España. Molemmat Euroopan huippujuoksijat putosivat MM-tasolla jo matkavauhdissa ennen kirikierrosta.

Tuore Pan Amerikan mestari Kanadan Mohammed Ahmed ilmoitettiin ensin hylätyksi hänen astuttuaan Mo Farahin kantapäille, mutta hylkäys peruutettiin protestin jälkeen ja Ahmed selviytyi eränsä kolmantena finaaliin. Hän on Mo Farahin tavoin syntynyt Somalian pääkaupungissa Mogadishussa.

Hitaassa erässä Moskovan MM-kilpailuiden hopeamitaliaan puolustava Etiopian Hagos Gebrhiwet kiri vimeisen kilometrin 2.29,18 ja nopeammassa erässä Yomif Kejelcha lähes yhtä nopeasti 2.29,92.

 

Maailmanmestari Janeth Jepkosgei karsiutui 800 metrin alkuerissä

Neljästi suurkilpailuiden mitalilla palkittu vuoden 2007 maailmanmestari Kenian Janeth Jepkosgei hölmöili itsensä naisten 800 metrin alkuerässään neljänneksi ja karsiutui. Samassa erässä Puolan Sofia Ennaoui irtosi erittäin terävään kiriin ja Kuuban Rose Mary Almanza puikahti röyhkeästi läpi neljän naisen rintamasta.

Välieriin piti hitaimmasta alkuerästä juosta 2.01,72, mutta aikavertailusta yli sekunnin tätä nopeammin 2.00,70. Neljä nopeinta aikaa juostiin heti ensimmäisessä erässä, jonka voitti hallitseva Euroopan mestari Valko-Venäjän Marina Arzamasova mainiolla ajalla 1.58,69.

Kivikovan erän toinen oli Helsingin vuoden 2012 Euroopan mestari Britannian Lynsey Sharp ja kolmas Berliinin vuoden 2009 maailmanmestari Etelä-Afrikan Caster Semenya. Alkuerien neljänneksi nopeimman ajan juossut Euroopan hallimestari Ukrainan Natalia Lupu pääsi välieriin vasta aikavertailusta.

Nopeimmilla ajoilla karsiutuivat niukasti Aasian mestari Intian Tintu Luka ja toissakesäinen 17-vuotiaiden maailmanmestari Islannin Aníta Hinriksdóttir, joka tavoistaan poiketen ei tällä kertaa johtanut eräänsä alusta asti, vaan koetti – huonolla menestyksellä – muiden takaa luottaa kirivoimaansa.

Maailmanmestaruutta puolustava maailmantilaston ykkönen Kenian Eunice Sum voitti toiseksi nopeimman erän ajalla 1.59,67. Kaksissa viime MM-kilpailuissa neljänneksi juossut Yhdysvaltain Alysia Montaño kaatui ja viimekesäinen junioreiden maailmanmestari Kenian Margaret Wambui uupui oman eränsä viimeiseksi.

Venäjä on naisten 800 metrin MM-historian ylivoimaisesti parhaiten menestynyt maa … mutta tällä kerralla Venäjää edusti yksi ainoa juoksija Jevgenia Subbotina eikä hän ollut lähelläkään selviytyä edes välieriin.

 

Pedro Pablo pomppi pisimmälle

Miesten kolmiloikan karsinnassa pisimmälle hyppäsivät aiemmin tänä kesänä yli 18 metriä loikkineet Kuuban Pedro Pablo Pichardo ja Lontoon olympiavoittaja Yhdysvaltain Christian Taylor. Pichardo loikki karsinnan pisimmän hypyn 17,43 noin 30 senttiä lankun etureunasta ponnistaen.

Ainoana kilpailijana 17 metrin karsintarajan heti ensi yrityksellään ylitti vain Romanian 33-vuotias Marian Oprea, joka pitkällä urallaan on saavuttanut olympiakisoissa, MM-kilpailuissa ja EM-kilpailuissa jo seitsemän mitalia. Kaikkien muiden tuli käydä koettamassa ainakin kahdesti.

Yhdellä sentillä karsintarajan ylittivät lisäksi maailmantilaston kolmonen Yhdysvaltain Omar Craddock ja samalla stadionilla seitsemän vuotta sitten olympiakultaa voittanut Portugalin Nelson Évora. Viimeisenä finaaliin tuloksella 16,73 ylsi Pekingin olympiakisojen pronssimitalimies Bahaman 34-vuotias Leevan Sands.

Maailmantilaston nelonen ja viitonen Yhdysvaltain Marquis Dendy ja Will Claye karsiutuivat. Dendy ponnisti 20 senttiä lankun etureunasta saman tuloksen 16,73, millä Sands finaaliin selviytyi. Viisi suurkilpailuiden mitalia viime vuosina voittanut Claye hyppäsi yli 30 senttiä lankun etureunasta ponnistaen 16,41.

 

David Oliver oli alkuerien nopein

Miesten 110 metrin aitajuoksun viisi alkuerää juostiin yhtä lukuunottamatta vastatuuleen. Nopeimmat ajat 13,15 ja 13,25 juoksivat Yhdysvaltain hallitseva maailmanmestari David Oliver sekä hallitseva olympiamestari ja maailmanennätyksen haltija Aries Merritt.

Muut alkuerät voittivat aikaisemmin 13 sekuntia alittanut Ranskan Pascal Martinot-Lagarde, Lontoon olympiakisojen kolmonen Jamaikan Hansle Parchment ja tuore Pan Amerikan kisojen kolmonen Barbadoksen Shane Brathwaite.

Shane Brathwaite on syntynyt samassa kaupungissa Bridgetownissa, kuin kaksi vuotta vanhempi maanmiehensä Ryan Brathwaite, joka voitti tämän lajin maailmanmestaruuden vuonna 2009 Berliinissä. Näistä monista yhtäläisyyksistä huolimatta he eivät ole keskenään lähisukulaisia.

Vilppilähtöön sortuivat sekä aikaisemmin 13 sekuntia alittanut Yhdysvaltain Ronnie Ash että entinen Euroopan hallimestari Tšekin Petr Svoboda. Pan Amerikan kisoissa hopeaa ajalla 13,17 juossut Trinidad & Tobagon Mikel Thomas kaatui.

 

Kenia johtaa mitali- ja pistetilastoja

MM-kilpailut ovat puolessavälissä. Yhdeksästä kilpailupäivästä 4½ on urheiltu. Kenia johtaa sekä kultamitalitilastoa neljällä kultamitalilla että mitalitilastoa yhdeksällä mitalilla että pistetilastoa 90 pisteellä!

Euroopan maista parhaiten ovat menestyneet menestynyt Saksa ja Puola, jotka ovat pistetilastossa kolmas ja neljäs Kenian ja Yhdysvaltain jälkeen ennen kotijoukkuetta Kiinaa. Venäjä sijoittuu vasta 11:nneksi.

Pistetilasto puolimatkassa: 1) Kenia 90, 2) Yhdysvallat 77, 3) Saksa 41, 4) Puola 39, 5) Kiina 38, 6) Jamaika 35, 7) Etiopia 31, 8-9) Britannia & Kanada 28, 10) Hollanti 19, 11) Venäjä 17, 12) Ranska 16 … 36-39) Suomi & Ruotsi & Brasilia & Qatar 3. – (Yhteensä 44 maata on yltänyt pistesijoille.)

(Mikko Nieminen.)

Suomalaisurheilijoita ei keskiviikon aamukilpailuihin osallistunut. Keskiviikon iltakilpailut alkavat Suomen aikaa kello 14 ja niissä kilpailevat Minna Nikkanen seiväshypyn loppukilpailussa sekä Tero Pitkämäki ja Antti Ruuskanen keihäänheiton loppukilpailussa.

 

LIVE-Tulospalvelu:

Tiistai 25.8. Rudishan paluu – Lähes 70 metrin kiekkokaari – Genzebe Dibaban ihmekiri

Maanantai-ilta 24.8. Pitkämäki ja Ruuskanen finaaliin – Fraser-Pryce nopein nainen

Maanantaiaamu 24.8. Minna Nikkanen hyppäsi MM-finaaliin

Sunnuntai-ilta 23.8. Jamaikan Salama iski uudelleen Linnunpesään – David Söderberg kuudes

Sunnuntaiaamu 23.8. Miguel Ángel López löi kiinalaiset – Alkuerissä juostiin alle 44 sekunnin

Lauantai-ilta 22.8. Mo Farahin kuudes peräkkäinen – Kristiina Mäkelä karsiutui sentillä

Lauantaiaamu 22.8. Molemmat moukarimiehet MM-finaaliin – Eritrean ensimmäinen kultamitali

 


kenian_kartta_ja_lippu.jpg

45 miljoonan asukkaan Kenia johtaa Pekingin MM-kilpailuiden mitali- ja pistetilastoja.

,


janeth_jepkosgei_karsiutuu_pekingin_mm-kilpailuiden_alkuerassaan.jpg

Janeth Jepkosgei Busienei karsiutuu taktisen virheen vuoksi 800 metrin alkuerässään. (Getty images for IAAF.)


anita_wlodarczyk_pekingissa_2015.jpg

Maailman ensimmäinen yli 80 metriä moukaria heittänyt nainen.

,