Max Lampinen otti Leiriassa tuntumaa uuteen tekniikkaan 3,5 tunnin maratonkilpailussa: ”Ei minulla ole aiemmin tällaista kisaa ollut”

Ensimmäistä kertaa kilpailussa neljällä pyörähdyksellä heittänyt Max Lampinen oli alle 23-vuotiaiden moukarikilpailussa kuudes tuloksella 66,96 heittolajien Euroopan cupissa, Leiriassa, Portugalissa.

– Ei minulla ole aiemmin tällaista kisaa ollut. En tiedä, voisiko siitä käyttää sana katastrofi, mutta vaikeaksi se homman teki, vaikka sama se oli kaikille. Joku siellä ennätyksenkin heitti, Lampinen sanoo.

Lampinen viittasi katastrofilla 3,5 tunnin mittaiseksi virahtaneeseen kilpailuun, jota venyttivät sade ja rikkoutunut moukarihäkki. Kilpailu oli muutenkin pitkä, koska kaikki 18 kilpailijaa heittivät kuusi kierrosta.

Lampiselle kilpailu oli mielenkiintoinen monella tapaa, koska käytössä oli ensi kertaa neljä pyörähdystä.

– Talven olen sitä harjoitellut ja tämä oli eka kisa, kun sitä kokeilin. Tiesin, ettei heitto ole heti sama kuin aiemmin kolmella pyörähdyksellä, Lampinen sanoi ja arveli, että normaalirytmisessä kilpailussa tilanne olisi voinut olla parempi.

– Treeneissä moukari on lentänyt metrin pidemmälle kuin kolmella pyörähdyksellä.

Leirian kilpailun voitti Puolan Dawid Piłat heitettyään 71,52. Kyproksen Iosif Kesidis oli toinen maansa alle 23-vuotiaiden ennätyksellä 70,63.

 

Leiria, Portugali 9.3.2024 Heittolajien Euroopan cup, 1. päivä

Miehet,

Alle 23-v. moukari:

Moukari: 1) Dawid Piłat Puola 71,52, 2) Iosif Kesidis Kypros 70,63, 3) Orestis Ntousakis Kreika 68,78 … 6) Max Lampinen Suomi 66,96. – Lampinen (65,05, x, 63,21, x, 66,96, 66,48).