Mattilan ja Kososen kausi käyntiin Kalevan kisojen karsinnassa – Mattila: Karsinta on samalla akillesleikkauksen vuosipäivä

Arttu Mattila ja Daniel Kosonen käynnistävät kilpailukautensa perjantaina Kalevan kisojen miesten korkeushypyn karsinnassa. Mattila palaa kilpakentille vuosi sitten olleen akillesjänneleikkauksen jälkeen, Kosonen on puolestaan kuntoutunut takareisivammasta.

Mattilalta katkesi akillesjänne vuosi sitten Äänekosken kilpailussa. Hyppääjän mukaan Kalevan kisojen karsinnassa tulee tasan vuosi täyteen leikkauksesta.

– Olen tehnyt kuntoutuksen kaikessa rauhassa. Kun on ollut se kirkas ajatus, etten kisaa ennen Kalevan kisoja, ei ole ollut mitään kiirettä, Mattila kertoo.

– Kuntoutus onnistui täysin suunnitelmien mukaan ja siinä olisi voitu edetä nopeamminkin. 

Mattila on voittanut urallaan viidesti Kalevan kisoissa mestaruuden ja ollut kaksi kertaa mitaleilla.  Hän pääsi hyppyharjoittelun pariin maalis-huhtikuussa ja kertoo olevansa tyytyväinen, kuinka hyppy on mennyt teknisesti eteenpäin.

– Ei pitäisi olla mitään ongelmia, Mattila sanoo. 

Perjantaina Mattila hyppää lentävällä kuuden askeleen vauhdilla. Täysi vauhti on kaksi askelta enemmän.

– Siitä se ei jää kiinni. Juttelin tässä yhtenä päivänä Mika Polun kanssa. Hän kertoi hypänneensä Suomen ennätyksen lentävällä kuutosella, joten ei tässä hätää ole, Mattila veisteli.

Kosonen hakee näyttöä EM-kisakunnosta

Kosonen ponnisti talvella 218 ja voitti halliratojen Suomen mestaruuden. Kesän hän on kuntouttanut ponnistavan jalan takareidessä olleita kolmea osittaisrepeämää ja tekee nyt paluun kilpakentille. 

– Kolmisen viikkoa sitten pääsin eka kertaa hyppäämään kahden askeleen vauhdilla, siitä mentiin neljään askeleeseen, sitten kuuteen ja nyt on päästy kahdeksaan askeleeseen. Takana on yksi kokonainen täyden vauhdin hyppytreeni. Sillä mennään. Karsinnassa tulee toinen ja finaalissa kolmas, Kosonen sanoo.

Kososella on rankingin kautta ote paikasta EM-kisoihin, joten Kalevan kisoissa tavoitteena on menestyä ja antaa näyttö EM-kisakunnosta. Kalevan kisoista Kosonen on voittanut viisi mitalia, joista kolme on kultaa.

– Katsotaan miltä se näyttää, mutta jos ne minut kisoihin huolii, kyllä minä kisoihin lähden, mutta jos ne eivät huoli, niin ymmärrän. Se on itsestäkin kiinni.

Joonas Rinne, Arttu Mattila, Santeri Kuusiniemi, Ilari Manninen sekä Konsta ja Iina Alatupa kertoivat Kalevan kisojen tavoitteistaan kisajärjestäjien mediatilaisuudessa Harjun stadionilla Jyväskylässä.

Share post