Mattila ponnisti kuudenneksi Buenos Airesissa

Mattila ponnisti kuudenneksi Buenos Airesissa

Arttu Mattila sijoittui kuudenneksi Nuorten olympialaisten korkeushypyssä Buenos Airesissa. Kahden kilpailun yhteistuloksena ratkenneessa kilpailussa Mattilan yhteistulos oli 416. 

Hän ylitti torstain kilpailussa 209 ja oli toinen. Sunnuntaina meni 207, joka tuossa kilpailussa riitti yhdeksänteen sijaan. 

– Ei vaan lähtenyt tänään, ei voi mitään, Mattila harmitteli.

Mattila meni sunnuntaina avauskorkeutensa 198 kolmannella, 203 ylittyi ensiyrittämällä ja 207 toisella. Kolme yritystä korkeudesta 211 eivät tuoneet onnistumista.

Valmentaja Juha Isolehdon mukaan Mattila ei saanut vauhtia kulkemaan parhaalla tavalla napakkaan vastatuuleen hypätyssä kilpailussa.

– Se meni vähän sellaiseksi reidellä ja runttipompulla hyppäämiseksi. Hypyt nousivat silti hyvin, Isolehto sanoi.

Mattila, 17, oli aiemmin tänä vuonna 17-vuotiaiden EM-kilpailussa Unkarin Györissä kuudes.

Miers venyi ja taktikoi, Chem  piti pintansa

Sunnuntaisen korkeuskilpailun voitosta käytiin kovatasoinen kilpailu. Kiinan Long Chem voitti sen ikäluokan maailmantilaston kärkituloksella ja ennätyksellään 222.

Saman tulokseen ylsi myös toiseksi sijoittunut Australian Oscar Miers, joka ennätys ennen kilpailua oli 214. Miers jätti kilpailussa 220 ja 224 väliin ja teki kelpo yrityksiä korkeudesta 226. Se jäi ylittämättä myös kisan kiinalaisvoittajalta.

Chen voitti myös kokonaiskilpailun kahden kilpailun yhteistuloksella 435 (213+222). Miers oli toinen tuloksella 427 (205+222) ja Ukrainan Oleg Dorostshutsk kolmas tuloksella 423 (209+214.

Virtanen juoksi 14:nneksi

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Alisa Virtanen sijoittui tyttöjen 800 metrille 14:nneksi kahden juoksun yhteisajalla 4.34,32. Virtanen oli sunnuntaina erässään seitsemäs ajalla 2.17,50 ja kaikkien erien yhteistuloksissa 16:s. Ensimmäisessä juoksussa torstaina hän oli 17:s ajalla 2.16,82.

Tyttöjen 800 metriä voitti Australian Keely Small. Hän voitti kilpailun yhteisajalla 4.10,44 oltuaan nopein molemmissa juoksuissa ajoin 2.05,68 ja 2.04,76. Small, 17, juoksi aiemmin tänä vuonna ikäluokkansa Oseanian ennätyksen 2.00,81.

Yhdysvaltain Athing Mu, 16, oli kokonaiskilpailussa toinen yhteisajalla 4.13,24. Hän oli ensimmäisessä juoksussa neljäs ja sunnuntaina toinen ajalla 2.05,23.

tuloksia