Mannio avasi kilpailukauden Lehtimäellä, Kalevan kisat suunnitelmissa

Kemppainen: EM-tavoite 10 urheilijaa kahdeksan parhaan joukkoon

Keihäänheittäjä Ari Mannio avasi kilpailukautensa kotikentällään Lehtimäelle torstaina ja heitti 72,97. Se oli Manniolla ensimmäinen kilpailu sitten toissa vuoden elokuun.

Kilpailu oli Manniolle myös ensimmäinen sitten toissa syksyn tehdyn olkapääoperaation, jossa kiinnitettiin ulkokiertäjän jänne. Viime kesän kilpailut jäivät vielä väliin, mutta torstaina Mannio heitti Lehtimäellä viisi kilpailuheittoa.

– Yhden heiton jätin väliin, kun huomasin, että kahden heiton jälkeen paukut loppuivat. Heitot olivat ihan ok. Teknisesti ei mitään ihmeellisiä, mutta oli mukava heittää, Mannio sanoi.

Lehtimäen kilpailun perusteella olkapää kestää kilpailutehoista heittämistä.

– Se kestää tällä hetkellä 4-5 maksimitehoista heittoa, mutta sen jälkeen se alkoi vähän jäykistyä, Mannio sanoi.

Mannion mukaan ajatuksissa on olla mukana Jyväskylän Kalevan kisoissa (19.-22.7.). 

– Nyt oli hyvä saada tällaisia heittoja alle, että sai vähän varmuutta, mutta yksi kisa pitäisi saada vielä heitettyä ennen Kalevan kisoja, Mannio sanoi.