Manninen halli-ME-juoksusta: Ei päässyt flow-tilaan kuten maantiellä

Manninen halli-ME-juoksusta: Ei päässyt flow-tilaan kuten maantiellä

Laura Manninen nosti New Yorkissa halliradalla juoksemansa maratonin uran kolmen rankimman kestävyysjuoksukokemuksen joukkoon. Manninen juoksi 200 metrin radalla hulppeat 211 kierrosta ja juhli maalissa naisten maratonin epävirallista halli-ME-tulosta 2.42.30.

Aiempi ennätys oli amerikkalaisen Allie Kiefferin 2.44.34,9.

– Näin jälkikäteen sitä miettii, että mihin ne kierrokset oikein menivät. Ei niitä siinä juostessa liikaa miettinyt, vaikkei siinä samanlaiseen flow-tilaan päässyt kuin maantiellä juostessa. Musiikki kyllä auttoi, Manninen sanoo.

Mannisen lisäksi naisia kilpailussa oli vain yksi, Yhdysvaltain Kate Pallardy. Hän oli toinen ajalla 2.44.11. Puolivälissä matkaa Pallardy kiiti vielä kärjessä pari sataa metriä Mannisen edellä.

– Yhtä äkkiä huomasin, että aloin saavuttaa häntä. Kun huomasin sen, en pitänyt kiirettä hänen saavuttamisella. Se toi juoksuun oman mielenkiintonsa, Manninen sanoi.

Leikkaukseen nyt vai syksyllä?

Mannisella on istuinkyhmyn luu irti, mutta aiemmin kevättalvella ennen Haagin puolimaratonia saatu kortisonipiikki piti pahimmat kivut kurissa.

– Puolivälin jälkeen pakaraa alkoi juimia. Vähän jännitin, että pääsenkö maaliin, mutta sain suljettua kivun mielestä, Manninen sanoo.

Nyt kokenut juoksija miettii menisikö leikkaukseen, vaikka kilpailisiko kevään ja kesän jumpan ja kortisonin avulla. Leikkaus oli siten edessä vasta syksyllä.

– Mietin sitä, pystyykö tuolla kankulla vielä juoksemaan. Kesä on jo niin lähellä. Jos sillä pystyisin juoksemaan lyhyempiä matkoja, Manninen aprikoi.

– Olen saanut ohjeet kuminauhajumppaan. Se on auttanut, mutta olen tehnyt niitä vasta niin vähän aikaa.

Mannisen, 43, hallitulos oli mainio suoritus, sillä hänen maantiellä juostu maratonennätyksensä on viime vuonna New Yorkissa syntynyt 2.41.08. Talven mittaan Manninen on juossut Haagan puolimaratonilla neljänneksi ajalla 1.15.17.

 Asemien puolustaminen ei sytytä

Aioko olla ensi vuonna mukana vastaavassa tapahtumassa puolustamassa saavutuksiasi.

– Kyllä kilpailun järjestäjät tarjosivat siihen mahdollisuutta, mutta suhtauduin siihen aika nihkeästi, Manninen sanoo.

Miesten kilpailun New Yorkissa voitti Yhdysvaltain Chris Zablocki niin ikään epävirallisella halliratojen ME-ajalla 2.21