Mannille mestaruus, Piispanen ja Tähti mitaleilla

Mannille mestaruus

Ratakelaaja Henry Manni avasi urakkansa 400 metrin mestaruudella parayleisurheilun EM-kisoissa Italian Grossetossa.Toni Piispanen puolestaan kiiti T51-luokan 100 metrillä toiseksi ja Leo-Pekka Tähti T54-luokan 200 metrillä kolmanneksi.

Manni kelasi 400 metrin mestaruuden T34-luokassa EM-kisojen ennätyksellä 52,46. Toiseksi kilpailussa sijoittui britti Isaac Towers ajalla 54,22.

– Ihan hyvä kelaus, siinä sai työskennellä. Ei se ilmaiseksi tullut. Sain tehtyä sen minkä osaan ja se riitti, Manni hehkutti.

Tuomas Manni oli kilpailussa viides omalla ennätyksellään 56,94.

– Tasapaksu kelaus. Vähän olisin voinut saada starttiin vauhtia ja kiihtyvyyttä. Muut lähtivät nopeammin. Tyytyväinen kuitenkin olen kelaukseen. Tästä on hyvä lähteä 200 ja 100 metrille, Manni tuumi.

Mannit edustavat Länsi-Uudenmaan urheilijoita. Henry Manni kelasi viime syksynä Dohan MM-kisoissa 400 metrillä toiseksi. Hän otti silloin mitalin myös 800 ja 200 metriltä.

 

Piispanen: En ole paljoa jäljessä

 

Piispasen aika 100 metrillä oli 20,92. Kisan voitti saksalainen Peter Genyn EM-kisojen ennätysajalla 20,78.

– Tämän hetken kunto antaa myöden tämän verran. Ei pysty kovempaan. Mutta kevään ja talven taustaa vasten ihan hyvä veto. Kaveri, joka voitti, on päävastus myös Riossa. En ole paljoa jäljessä, pieni puristus vielä, Piispanen tuumi.

Tähti kelasi 200 metrin finaalissa lievään vastatuuleen ajan 25,45. Hänen edellään maaliin ehtivät kisaennätyksellä 25,14 voiton vienyt britti Richard Chiassaro ja Venäjän Aleksei Bytshenok ajalla 25,29.

– Ihan ok kelaus tässä tilanteessa. Aika oli kauden paras, siinä mielessä olen tyytyväinen, Tähti kertaili.

– Kyllä näistä käsivarsista voi nähdä minkälainen rata oli, kyllä siellä pomppi. Mutta ei auta, jos radalle numero kolme lyödään, eikä ole mitään muuta vaihtoehtoa, se on nieltävä ja mentävä radalle, Tähti harmitteli pomppuista rataa.

 

Tuloksia