Huippu-urheilu kiehtoo ja koukuttaa ihmiskuntaa enemmän kuin koskaan. Koko pakettiin kuuluvat paitsi menestyvät ja rakastetut urheilusankarit myös doping, korruptio, vedonlyöntivilppi, huono hallinto, holtiton rahankäyttö. Massiivinen, globaali uutisoiminen kansainvälisissä urheilujärjestöissä paljastuneista rötöstelyistä on kärjistänyt perinteistä asetelmaa – menestyviä urheilijoita ja joukkueita palvotaan, kun taas instituutioita niiden takana arvostellaan rankastikin.

Vielä tällä hetkellä parhaiden urheilijoiden ja kaupallisten urheilubrändien brändiarvot kasvavat kohisten. Maailma on muuttunut, pysyvätkö urheilujärjestöt muutosrytmissä? Tämän päivän ja huomisen ihmisten sitouttamisen avainsanoja ovat eettisesti korkea arvopohja, kestävä kehitys ja arkielämän hyvinvointi – myös urheilussa.

Urheilujärjestöt näyttävät heränneen tilanteeseen. Kuunteleepa kotimaisia tai ulkomaisia päättäjiä, puhe liikunta- ja urheilukulttuurin pehmeämmistä arvoista lisääntyy vauhdilla. Lasten ja nuorten tai harrasteliikkujien toimintoja ja tapahtumia on helpompi myydä tai perustella kuin imagoltaan samentuvaa huippu-urheilua. Päättäjät ja kumppanit edellyttävät urheilultakin vahvaa yhteiskuntavastuullisuutta.

Tapasin keväällä Ranskan yleisurheiluliiton markkinointijohtajan, hän toi esille kokemuksiaan yllä kuvatusta problematiikasta ja kertoi liittonsa häivyttävän tarkoituksella huippu-urheilun ulottuvuutta strategisessa suunnittelussaan. Ranskalaisen yleisurheilun strategiaa rakennetaan terveyden, harrastejuoksun ja hyvinvointiosaamisen valinnoista lähtien.

Toki urheilu on itse ongelmansa aiheuttanut, Kansainvälinen olympiakomitea, jalkapallo- ja yleisurheiluliitot listan kärjessä. Näiden liittojen rötökset yhdessä doping- ja vedonlyöntivilppien kanssa eivät ole enää kompensoitavissa huippu-urheilun alati kasvavilla viihdearvoilla. Vain hyvä hallinto ja sen läpinäkyvyys voivat pelastaa globaalin huippu-urheilun nykyisen vaarallisen kierteen.

Tässä onnistumiseen on hyvät mahdollisuudet. Usein on nähty, että urheilussakin asiat alkavat hoitua isojen kriisien kautta. Kansainvälisten kattojärjestöjen kriisejä kuvaava uutisointi lyö läpi maailman laajuisesti, onneksi sen vaikutukset rantautuvat jäsenmaihin huomattavasti hitaammin. Urheilua moitteettomasti hoitavia valtiokoneistoja ja järjestöjä on huiman paljon enemmän kuin niitä, jotka antavat eväät koettuun uutisointiin.

Nuoret jääkiekkoilijat näyttivät mallia

Suomalainen huippu-urheilu ansaitsee tulla puolustetuksi. Se kiinnostaa kansaa ja sen kasvualusta rakennetaan korkeimmalta mahdolliselta arvopohjalta, vapaaehtoisella yhdessä tekemisen riemulla omassa urheiluseurassa. Lajiliitot ja Olympiakomitea ovat niin ikään suomalaisenkin urheilupelin välttämättömiä osia. Yksilöiden ja instituutioiden pitää soutaa samaan suuntaan, missä kokonaisuudessa viime vuosien kehitys on ollut hyvää.

Valtakunnan liikunta- ja urheilujärjestöjen ryhmittyessä kohta olympiarenkaiden alle vastakkainasettelun aihioita on varmasti – monilla forumeilla tullaan pohtimaan, jäävätkö liikunnan ja urheilun ”kovat” vai ”pehmeät” arvot voitolle? Kyseinen kenttä on ja pysyy kovin eriytyneenä, kapeasti rajattua yhteistä arvopohjaa tuskin edes löytyy. Miksi järjestöt ja kansa eivät siitä huolimatta voisi yhdistyä olympiarenkaiden kautta? Itse asiassa Kansainvälisen olympiakomitean toimintakonsepti olympismi kattaa liikunnan ja urheilun koko kirjon, vaikka ihmisten mielissä se toki näyttäytyy olympiakisoina. Tänä vuonna yhtenä esimerkkinä nuoret jääkiekkoilijat ovat näyttäneet mallia, miten yhteisöllisyys rakentuu – menestymällä kaukalossa ja esiintymällä fiksusti sen ulkopuolella.

Jarmo Mäkelä

Kirjoittaja on Suomen Urheiluliiton toimitusjohtaja