Mäkelälle ja Salmiselle huippuvastus Paavo Nurmen kisoissa – Kolmiloikkalegenda Christian Taylor miesten kilpailuun

Jamaikan Shanieka Ricketts ja Dominican Thea LaFond takaavat, että Kristiina Mäkelällä ja Senni Salmisella on Turun Paavo Nurmi Gamesin kolmiloikassa kansainvälisen huipputason vastus. Turussa kilpaillaan 14. kesäkuuta.

Miesten kolmiloikan yllätysnimi Turussa on lajin supertähti, kaksi olympiakultaa ja neljä maailmanmestaruutta voittanut Yhdysvaltain Christian Taylor, joka haluaa puolustaa MM-titteliään Eugenessa heinäkuussa.

– Ricketts on tasaisen kova hyppääjä, venyttää pitkälle huononakin päivänä. LaFond on tänä vuonna näyttänyt, että häneltä loikka irtoaa. Myös Turussa kilpaileva Yhdysvaltain Tori Franklin näyttää löytäneen kuntonsa, Kristiina Mäkelä arvioi kisanäkymiä.

Mäkelälle ja Salmiselle Paavo Nurmi Games on kauden tärkeimpiä kilpailuja jo yksin korkeiden rankingpisteiden takia.

– Se on hyvin järjestetty, ilmapiiriltään kannustava kilpailu, jossa on tarjolla kovia vastustajia ilman, että tarvitsee lentomatkustaa, Mäkelä sanoo.

– Itse lähden Turkuun etsimään pitkiä hyppyjä. Kun nyt keväällä oli sairasteluhuolia, haen loikkaa nyt enemmän kilpailujen kautta.

 

Ricketts ja LaFond varmassa kunnossa

Mäkelän ja Salmisen vastuksista Ricketts on Dohan MM-kilpailujen hopeamitalisti ja Tokion olympiakisojen nelonen. Hän loikki viime vuonna ennätyksensä 14,98 sekä 15,02 hieman ennätyskelpoisuuden rajan ylittäneessä myötätuulessa.

Tänä keväänä Ricketts ponnisti Kingstonissa 14,27 ja otti sitten kaiken irti Timanttiliigan Dohan kilpailun myrskytuulissa, jossa hän kimmahteli 14,82. Dominican LaFond on ollut varmassa kunnossa. Hän loikki jo tammikuussa Albuquerquen vuoristoilmassa 14,62 ja hiljattain Savonassa 14,53.

Kilpailussa ovat mukana myös parhaimmillaan 14,84 loikkinut Franklin ja viime kesänä 14,51 hypännyt Ranskan Rouguy Diallo sekä Italiaa nykyisin edustava, 14,47 loikkinut ukrainalainen Daria Derkach.

Taylor sähköistää miesten kilpailun

Paavo Nurmi Gamesin urheilijahankinnoista vastaava Arttu Salonen on kiinnittänyt miesten kolmiloikkaan Christian Taylorin, joka rakentaa paluuta huipulle viime kesän akillesvamman jälkeen.

Parhaimmillaan 18,21 loikkinut Taylor, 31, on lajinsa kaikkien aikojen tilaston toinen ja arvokisamenestyksellä mitaten ykkönen. Taylor on jo ensimmäiset kilpailut tältä keväältä hypännyt ja hakee Turusta hyvää tulosta.

Lisätietoja:

Jari Salonen, toimitusjohtaja

PN-Turku Oy

050 062 7973

jari.salonen@paavonurmigames.fi

Arttu Salonen

Paavo Nurmi Games

Urheilijahankinta

050 590 5519.

arttu.salonen@paavonurmigames.fi

 

Senni Salminen loikki vuosi sitten Turussa SE:n 14,51, jota hän kohensi myöhemmin kesällä lukemiin 14,63.