Mäkelä:14 metrin ylitys helpotti, sitten tykitettiin

Mäkelä:14 metrin ylitys helpotti

Kristiina Mäkelä kohensi Portlandin MM-hallien kolmiloikassa tulostaan kaksi sijaa viime talven EM-halleihin verrattuna.

Mäkelä loiki kuudenneksi tuloksella 14,07. Se vei hänet kilpailussa viidennelle kierrokselle asti. Kuudennen kierroksen kisasivat kilpailun neljä parasta.

– Ihan mahtavaa, olen tosi iloinen. Olisin tietysti niin halunnut hypätä pidemmällekin, mutta tällä kertaa näin, Mäkelä sanoi.

Mäkelä ylitti 14 metriä kaksi kertaa: toisella hypyllä syntyi 14,04 ja neljännellä 14,07.

– Taas piti aloittaa sillä yliastutulla, mutta oli suuri helpotus, kun toinen kantoi yli 14 metriä. Sen jälkeen vain tykitettiin, mutta loikissa pidot eivät olleet ihan kohdillaan, Mäkelä kertaili.

– Vähän olisin kaivannut enemmän jalan alle painamista loikista, että olisi tullut parempi isku,

Mäkelä matkustaa nyt Kaliforniaan kahden viikon leirille Yhdysvaltain olympiaharjoituskeskukseen Chula Vistaan.

Nygård: Jaloista puuttui keveys

Sanna Nygård astui ensimmäisen hyppynsä yli. Toinen kantoi 13,21 ja kolmas 13,20. Hän oli kilpailussa 14:s.

– Hyvällä fiiliksellä läksin kisan. Valitettavasti jaloissa ei ollut tänään paras tunne, viimeinen keveys puuttui jaloista, Nygård sanoi.

– Hyppypaikka sopi minulle, se oli hieman pompottava, jos vaan olisivat olleet keveämmät.

Kilpailun voitti kilpailun tilastosuosikki Venezuelan Yulimar Rojas tuloksella 14,41, joka syntyi toisella kierroksella.

Toiseksi loikki Saksan Kristin Gierisch kauden parhaallaan 14.30. Kreikan Paraskevi Papahristou oli kolmas tuloksella 14,15, joka syntyi hänen ainoalla mitatulla hypyllään. 


sanna_nygard_hs19297.jpg

Sanna Nygård oli neljästoista Portlandin MM-halleissa.