Mäkelä: Yleisurheiluväki, käyttäkää äänioikeutta

Mäkelä: Yleisurheiluväki

Liikunnan ja urheilijan asiaa voi ajaa monella tapaa. Yksi tehokkaimmista on äänestää kunnallisvaaleissa sunnuntaina. Nopea vilkaisu ehdokaslistoihin kertoo, että yleisurheilun ja muiden urheilulajien ja liikunnan asiantuntemusta on tarjolla runsaasti, oli äänestäjän puoluekanta mikä hyvänsä. 

Urheilun ja liikunnan asiantuntemukselle on kunnissa käyttöä. Kuntien rooli terveyden ja hyvinvoinnin edistäjänä kasvaa entisestään, kun sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen ja muita alueellisia tehtäviä siirtyy maakunnille.

Kunta rakentaa puitteet ja seurat luovat toiminnan. Tämä lienee jatkossakin perustehtävänjako. Mitä asiantuntevampaa ja monipuolisempaa urheilu- ja liikunta-asioiden tuntemus kunnan hallinnossa on, sen paremmin siellä kyetään vastaamaan liikuntaelämän haasteisiin.

Liikuntapalvelujen hinnoittelu, rakentamistarpeet ja seurojen toimintaedellytykset ovat kouluesimerkkejä asioista, joissa urheilun asiantuntemukselle on käyttöä. Yleisurheilu on perusliikuntana sikäli erityisessä asemassa, että lajin harjoitus- ja kilpailupaikat ovat perusliikuntapaikkoja. Ne soveltuvat monien lajien ja kaikenikäisten perus- tai oheisharjoitteluun.

Äänestysinto kasvussa

Taloustutkimuksen tuore Ylelle tekemä kysely kertoo, että äänestysinto kunnallisvaaleissa on aiempiin mittauksiin nähden kasvussa. Toivottavasti myös yleisurheiluväki on liikkeellä sunnuntaina.

Olympiakomitean sivuilta löytyy liikunnassa ja urheilussa aktiivisia ehdokkaista tästä linkistä

Kun itse kävin läpi ehdokaslistoja, silmiin osui iso joukko ehdokkaita, joilla on vankka yleisurheilutausta. Lista ei ole millään tapaa kattava ja täysin satunnaisessa järjestyksessä: Harri Laiho Helsinki (sd.), Vesa Lappalainen Helsinki (kesk.), Ilkka Kanerva Turku (kok.), Mika Maaskola Turku (sd.), Harri Haatainen Turku (kesk.), Jari Salonen Raisio (kok.), Jukka Latva-Rasku Oulu (kok.), Markus Iitiä Lappeenranta (kok.), Sari Essayah Lapinlahti (kd.), Marko Ahtiainen Janakkala (kok.), Kimmo Oila Espoo (kok.), Juha Heinänen (Meidän Lohja), Jori Lope Pori (kok.), Anders Wikholm Espoo (r.), Heino Lipsanen Mikkeli (kesk.), Kirsi Olkkonen Mikkeli (kesk.), Hannes Rossi Joensuu (kesk), Maija Törmänen Joensuu (kok.), Päivi Varis Joensuu (ps.), Pekka Kuusisto Laitila (kesk.), Harri Aalto Nakkila (kok.).

Jarmo Mäkelä

Toimitusjohtaja

Suomen Urheiluliitto

jarmo.makela@sul.fi