Mäkelä ja Nygård luottavaisina – MM-hallifaktat, Ylen lähetykset

Ghazaryan Kristiina Mäkelän valmentajaksi

Viime päivien harjoitukset valoivat luottamusta Kristiina Mäkelään ja Sanna Nygårdiin. Kaksikko kilpailee MM-hallien kolmiloikan finaalissa lauantaina Portlandissa

Mäkelä viimeisteli kuntoaan Yhdysvaltain olympiaharjoituskeskuksessa Chula Vistassa Kaliforniassa.

– Mahtavat olosuhteet ja tosi hyvä henki. Itselleni jäi iloinen mieli. Aurinko sulatteli sopivasti talven jumit kropasta, Mäkelä tuumi.

Mäkelä on talven mittaan ponnistanut sisäratojen SE-tulosta sivuavan 14,20. Rahkeissa on kuitenkin hyvän syksyn harjoituskauden jäljiltä edellytyksiä pidempiin hyppyihin.

– Kisassa on hyvät mahdollisuudet, jos saan teknisesti hyvän hypyn, Mäkelä kuvaa virettään.

– Tein leirillä yhden terävän loikkaharjoituksen ja muuten sellaista minulle tyypillistä treeniä, jolla yritettiin saada kroppa kunnolla hereille, Mäkelä sanoo.
Tarkempia tavoitteita hän ei ole asettanut.

– Nyt kun ollaan suoraan finaalissa, yritetään vain voittaa mahdollisimman monta kilpailijaa, Mäkelä sanoo.

Portlandin kilpailussa on mukana 16 kolmiloikkaajaa. Kaikki hyppäävät kolme ensimmäistä kierrosta. Sen jälkeen kahdeksan parasta jatkaa 4. ja 5. kierrokselle. Viimeiselle kierrokselle etenee neljä parasta 5. kierroksen jälkeen.



Nygård kisaan Teneriffalta, luvassa yllätyksiä?



Nygård tuli Portlandiin suoraan Teneriffalta.

– Minun piti aloittaa siellä kuuden viikon leiri, kun sain tiedon, että pääsen kisaan mukaan, joten tein siellä valmistavat harjoitukset, hyppääjä kertoo. 
- Sain hyvin levättyä hallikauden väsymykset pois ja haettua vähän terävyyttä.

Nyt on oikein hyvä olo, Nygård kertaili.

Nygård on talven aikana ponnistanut halliennätyksekseen 13,63. Ulkoratojen ennätys on 10 senttiä parempi.

Naisten kolmiloikka näyttää MM-halleissa etukäteen lajilta, jossa voi tapahtua mitä vaan. Kilpailun tilastosuosikki on kuubalaisen ex-pituushyppytähden Ivan Pedroson valmentama venezuelalainen Yulimar Rojas. Hän on ponkaissut talvella uransa pisimmät hypyt 14,69 ja 14,63.

Suomessakin viime kesänä vieraillut Saksan Kristin Gierisch oli Pekingin MM-finaalissa kahdeksas. Hän on hypännyt talven mittaan 14,29. Mäkelän ohella 14,20:n tuntumassa ovat Kreikan Paraskevi Papahristou (14,21) ja Valko-Venäjän Irina Vaskouskaja (14,23).

Muista hyppääjistä löytyy Brasilian Keila Costan, 33, tapaisia konkareita sekä Yhdysvaltain kaksikko Keturah Orju ja Christina Epps, joka on talven aikana kohentanut ennätyksiään. Se voi jatkua kotikisoissa, mutta he ovat vielä tässä vaiheessa hieman päälle 14 metrin tuloksissa.

MM-kisafaktaa: Ylen lähetykset, bonukset, tähdet

Ylen lähetykset MM-halleista:

Perjantaina (18.3.): klo 04.00 TV2 ja klo 14.05 TV2

Lauantaina (19.3.): klo 02.15 TV2. Klo 11.25 TV2 ja klo 20.40 TV2

Sunnuntaina (20.3.) klo 01.55 TV2.

Kisa-aikataulu ja tulokset

MM-kisojen aikataulu ja tulokset

Kisapaikka ja menestysbonukset

– MM-hallit kilpaillaan 17.-20. maaliskuuta. Kilpailut ovat nyt Yhdysvalloissa ensi kerta sitten vuoden 1987.

– Kilpailupaikka on Oregon Convention Center Portlandissa. Halliin on näitä kisoja varten tuotu 200 metrin rata.

– Mukana noin 600 urheilijaa, 150 maasta. Venäjän urheilijat eivät voi osallistua kilpailuun.

– Yksilölajeissa kilpailun kuusi parasta pokkaa palkintorahaa seuraavasti: 40 000 dollaria-20000-10000-8000-6000-4000. Viesteissä on samat summat kuudelle parhaalla, mutta jaettavaksi koko joukkueen kesken.

– Bonus ME-tuloksesta MM-halleissa on 50 000 dollaria.

Erikoisuuksia kilpailusysteemissä

– Miesten ja naisen korkeushypyssä ja seiväshypyssä on mukana vain 12 urheilijaa ja ne kilpaillaan suorina finaaleina.

– Miesten ja naisten pituushypyssä, kolmiloikassa ja kuulantyönnössä on mukana 16 urheilijaa ja ne kilpaillaan suorina finaaleina. Näissä lajeissa kaikki urheilijat ovat mukana kolmen ensimmäisen kierroksen ajan, jonka jälkeen kahdeksan parasta ovat mukana 4. ja 5. kierroksella, ja kisan päättävälle 6. kierrokselle jatkavat vain neljä parasta.

Ketkä ovat kisojen supertähdet?

– MM-hallien miesten lajien valovoimaisimpia tähtiä ovat seiväshypyn ME-mies Renaud Lavillenie, joka kohtaa maailmanmestari Shawn Barberin. Mukana ovat myös korkeushypyn huippunimi Mutaz Essa Barshim, seitsenottelun suursuosikki Ashton Eaton, pikajuoksijat Trayvon Bromell ja Asafa Powell, kestävyysjuoksija Dejen Gebremeskel.

– Naisten lajien tähtiä ovat mm. 60 metrin suosikki Dafne Schippers, kestävyysjuoksutähdet Sifan Hassan ja Genzebe Dibaba. USA:n parhaat naispika-aiturit Brianna Rollins, Nia Ali ja Kendra Harrison, seiväshyppääjät Jenn Suhr ja USA:n mestaruuden 495:n ylityksellä voittanut Sandi Morris kovine haastajineen sekä kuulatähti Valerie Adams.

– Lajin supertähdistä kisoista puuttuvat muiden muassa Usain Bolt, Shelly-Ann Fraser-Pryce, Mo Farah ja Greg Rutherford.