Mäkelä ei päässyt sinuiksi pompottavan radan kanssa: ”Paikka kolmelle viimeiselle kierrokselle oli otettavissa”

Kristiina Mäkelä ei peitellyt pettymystään Belgradin MM-hallien sunnuntaisen kolmiloikkakisan jälkeen. Yhdeksäs sija tuloksella 14,14 ei ollut sitä, mitä Mäkelä tavoitteli ja mihin oli rahkeita.

– Se 14,30 olisi ollut otettavissa ja kolme viimeistä kierrosta. Sitä läksin viimeisessä hypyssä hakemaan, eikä siinä ollut mitään paineita. Olisin tarvinnut vielä ne kolme kierrosta. Nyt tuntui, että kisa jäi aivan kesken, Mäkelä sanoi.

Kolmelle viimeiselle kierrokselle, eli kahdeksan parhaan joukkoon mentiin tuloksella 14,28. Mäkelän ensimmäinen hyppy oli pitkä, mutta reilusti yliastuttu. Toinen jäi läpijuoksuksi ja kolmas toi tuloksen.

– Kisan avaushyppy oli hyvä hyppy, mutta ponnistuspaikka meni 25 senttiä pitkäksi. Kun putosin hiekkakasaan jonnekin 14.50:n kohdalle, ajattelin, että tähän voin pudota vielä uudelleen, mutta yliastumatta, Mäkelä sanoi.

Mäkelä: Rata oli tosi haastava

Mäkelän mukaan kroppa tuntui hyvältä, mutta pompottavan radan kanssa oli vaikeuksia.

– Rata oli tosi haastava. En paljon siirtänyt askelmerkkiä taaksepäin ensimmäisen hypyn jälkeen, mutta jäin toisessa hypyssä niin kauas lankusta, että siitä oli turha hypätä, Mäkelä kertaili.

– Ennen kolmatta hyppyä ei ollut paineita. Ajattelin tämä on yksi kierros muiden joukossa. Tuumin, että nyt haluan osua lankulle ja viedä loikat hyvässä asennossa eteenpäin.

Kolmas hyppy toi tuloksen, mutta ei aivan täyttänyt Mäkelän tavoitetta.

– Sain juoksun kohdalleen, mutta rata oli jännän heittävä. Se ei ollut sellainen, jossa voit vain lyödä jalan nopeasti maahan. Viimeiseen hyppyyn en saanut samaa lentotunnetta, joka oli ensimmäisessä ja kinkka jäi varmaan lyhyeksi, Mäkelä arvioi.

Rojas venytti ME:n ja voitti kolmannen mestaruuden

Mäkelä kääntää nyt katseen valmistautumiseen MM- ja EM-kesään. Kevään harjoittelun tärkein osuus on kuukauden mittainen kilpailukauteen valmistava harjoitusleiri Portugalissa.

– Viime vuoden vastaava leiri oli urani paras. Hyppäsin siellä näitä tuloksia 10 askeleen vauhdilla, Mäkelä muisteli.

Naisten kolmiloikan voitti Venezuelan Yulimar Rojas  ME-tuloksella 15,74. Tulos rikkoi Rojasin omissa nimissä olevan ulkoratojen ME:n 15,67 ja aiemman halliratojen ME:n 15,43. Mestaruus oli Rojasille kolmas perättäinen MM-hallista.

Ukraina Marina Beh-Romantshuk oli toinen halliennätyksellään 14,74 ja Jamaikan Kimberly Williams kolmas tuloksella 14,62.