Eveliina Määttänen juoksi 800 metrillä neljänneksi ajalla 2.02,11 Puolan Chorzówissa kansainvälisissä kisoissa.
Voiton otti Kroatian Nina Vukovic ajalla 2.00,92. Hän on juossut tällä kaudella ajan 1.58,86. Kilpailun tilastokärki (1.57,93) Puolan Anna Wielgosz oli kisan kakkonen ajalla 2.01,09.
– Ei tullut toivottua kovavauhtista juoksua. Ryhmä jäi passailemaan vauhtiaan. Kärki pääsi minulta karkuun viimeisessä kaarteessa ja pääsin aloittamaan loppukirini kaukaa. Mutta olen tyytyväinen juoksuuni, sillä loppu tuntui vahvalta ja pääsin ohittamaan muutaman juoksijan, Määttänen kommentoi kilpailuaan.
Kilpailu oli Määttäselle kauden viimeinen. Ensimmäiset suunnitelmat tulevaa harjoituskautta varten on jo tehty. Mielessä on kaksi tavoitetta.
– 1500 metrin aikaa olisi tarkoitus parannella. Toivottavasti samalla myös 800 metriä paranee. Tavoitteena on pitää tehokasta juoksua ohjelmassa läpi talven, tällä kaudella se jäi puuttumaan talven sairastelujen ja kevään jalkavamman takia. Pääsin siihen harjoitteluun kiinni vasta toukokuussa, mikä näkyi sitten pitkälle kilpailukaudella.
Kisojen parhaita tuloksia olivat britti Romell Glaven 100-metrinen aikaan 9,97 ja Puolan Maciej Wyderkan 800 metrin voittotulos 1.43,65.
Yhdysvaltain Christopher Nilsen voitti seiväshpyn kauden parhaallaan 593. Puolan Pawel Fajdek pyörähti moukarissa 79,04.
Chorzów, Puola
ORLEN Janusz Kusocinski Memorial, WA Continental Tour Silver
Miehet,
100 m (+0,1): 1) Romell Glave Iso-Britannia 9,97, 2) Simon Verherstraeten Belgia 10,27, 3) Per-Tinus Fremstad-Waldron Norja 10,39.
400 m: 1) Gabriel Moronta Dominikaaninen tasavalta 45,02, 2) Daniel Segers Belgia 45,49, 3) Maksymilian Szwed Puola 45,54.
800 m: 1) Maciej Wyderka Puola 1.43,65, 2) Filip Ostrowski Puola 1.44,69, 3) Mouhaud Zahafi Marokko 1.44,74, 4) Andreas Kramer Ruotsi 1.44,86.
110 m aj (-0,2): 1) Shusei Nomoto Japani 13,30, 2) Jakub Szymanski Puola 13,32, 3) Zeno Van Neygen Belgia 13,41.
3000 m ej: 1) Samuel Duguna Etiopia 8.18,14, 2) Ahmed Jaziri Tunisia 8.18,88, 3) Junedin Abdo Etiopia 8.22,33.
Seiväs: 1) Christopher Nilsen Yhdysvallat 593, 2) Zach Bradford Yhdysvallat 580.
Moukari: 1) Pawel Fajdek Puola 79,04, 2) Mihailov Kokhan Ukraina 77,16.
Naiset,
100 m (+0,3): 1) Liranyi Alonso Dominikaaninen tasavalta 11,28.
800 m: 1) Nina Vukovic Kroatia 2.00,92, 2) Anna Wielgosz Puola 2.01,09, 3) Rachel Klopfenstein Mauritius 2.01,68, 4) Eveliina Määttänen Suomi 2.02,11, 5) Aleksandra Formella Puola 2.02,30, 6) Amanda Marie Fröynes Norja 2.02,58.
400 m: 1) Paris Peoples Yhdysvallat 51,30, 2) Josefine Aks Norja 51,61, 3) Mercy Oketch Kenia 52,11.
100 m aj (+0,5): 1) Demisha Roswell Jamaika 12,83, 2) Yumi Tanaka Japani 12,94, 3) Maayke Tjin A-Lim Hollanti 12,97.
Keihäs: 1) Momone Ueda Japani 60,77.



