Määttäselle 600 metrin SE 1.27,12 – Mattila yllätti tuloksella 1.27,90

Eveliina Määttänen paranteli Jyväskylän Harju Cupissa omaa vuosi sitten juoksemaansa 600 metrin Suomen ennätystä aikaan 1.27,12. Ennätysparannus oli melkoinen, 1,35 sekuntia.

– Meni ihan hyvin. Juoksu tuntui rennolta, mutta odotin kyllä kovempaa aikaa. Olisin halunnut juosta alle 1.27:n, Määttänen totesi lyhyesti ja kiirehti valmistautumaan vielä myöhemmin illalla juostavaan 300 metrin starttiin.

Kova 600 metrin juoksu oli Määttäsen toiveissa jo pitkään hänen valmistautuessaan kohti kesän koitoksia. 300 metrin startti täydensi hyvää harjoitusrupeamaa. Valmentaja Jan Petrac kellotti SE-juoksussa Määttäsen 400 metrin väliajaksi 57,4.

Mattilan veto lupaa hyvää kohti 22-vuotisten EM-kisoja

Määttäsen vanavedessä vasta 20-vuotias Veera Mattila teki yllätyksen juoksemalla ajan 1.27,90. Se on 22-vuotisten uusi SE, kun aikaisempi noteeraus oli Viola Westlingin nimissä 1.30,35 kahden vuoden takaa.

Hetken jo näytti siltä, että nuori Mattila haastaa Määttästä kunnolla viimeisessä kaarteessa.

– Ihan ei riittänyt kunto vielä siihen. Mutta tosi tyytyväinen olen tähän, ja nyt on hyvät fiilikset kohti kesää, Mattila iloitsi maalissa.

Mattilan päätavoite on heinäkuussa Espoossa pidettävät 22-vuotisten EM-kisat. Viime kesänä Vammalan Seudun-Voiman juoksija teki 800 ja 400 metrillä ajat 2.05,13 ja 54,51. Jyväskylän 600 metrin tulos ennakoi selviä tulosparannuksia tulevalle kaudelle.

Niko Viljola (207) vei Jyväskylän Harjulla 600 metrin juoksun nimiinsä ennen Benjamin Leetä (41). Kuvassa neljäntenä juokseva Joonas Kumpulainen teki uuden M17-sarjan SE:n 1.20,03. Myös Daniel Lundmark (43) juoksi mainiosti 1.20,04.

Viljola miesten ykkönen, Kumpulaisella 17-sarjan SE

Hyvää vauhtia pidettiin myös miesten 600 metrillä. Voiton vei Niko Viljola ajalla 1.18,71, joka sijoittuu Suomen kaikkien aikojen tilastoissa yhdeksänneksi. Kovin suomalaisaika on Mikko Lahtion 1.16,93.

Kisan kakkonen oli Benjamin Lee ajalla 1.19,11. Kolmanneksi juossut Joonas Kumpulainen teki 17-sarjan Suomen ennätyksen 1.20,03. Aikaisempi SE oli Leen ja Elias Tuomisen nimissä tuloksella 1.20,56.

– Kovempaa aikaa odotin. Alle 1.20:n tulokseen tähtäsin, Orimattilan Jymyn juoksija Kumpulainen kommentoi.

Alatupa ja Määttänen urakoivat myös 300 metrillä

Harjun ”harjoitusvetojen” ilta jatkui 300 metrin juoksuilla. Miesten kisassa Konsta Alatupa teki tuloksen 33,51. Häntä kovemmin ovat Suomen kaikkien aikojen tilastoissa juosseet vain Markku Kukkoaho, 33,2 käsiajantolla vuonna 1976 sekä Eljas Aalto viime vuonna ja Stig Lönnqvist 70-luvulla.

Aikaisemmin illalla Alatupa juoksi mainion 150 metriä aikaan 15,74. Hyvästä kevään kunnostaan JKU:n juoksija kiittää onnistunutta etelän leiriään.

– Siellä lähti apina selästä, juoksija kommentoi arvoituksellisesti.

Naisten kisassa aikaisemmin illalla 600 metrin SE-tuloksen juossut Eveliina Määttänen terävöitteli 800 kuntoaan voittamalla ajalla 38,86, joka on hänen ennätyksensä.

– Kahteen ennätykseen täytyy olla tyytyväinen. 600 metrillä meno oli yllättävän rennon tuntuista, mikä antaa viitteitä paremmastakin vauhdista. Alle 1.27:n aikaa kyllä odotin, juoksija kertoi.

– Kahdesta kovasta vedosta sain hyvää harjoitusta kesän kisoja varten.

Kenttälajeissa Saga Andersson voitti seiväshypyn 438:n ylityksellä ja Taneli Juutinen keihäänheiton tuloksella 75,86

Kisojen Live-tulokset

Taneli Juutinen keihäänheiton tuloksella 75,86

Jyväskylä, Harju Cup 1 23.5.2023

Miehet,

150 m: 1) Viljami Kaasalainen JyväskKU 15,52, 2) Konsta Alatupa JyväskKU 15,74, 3) Topi Huttunen VierKoi 16,35, 4) Eemeli Välimäki NoormNo 16,45, 5) Jaakko Linnus TampPy 16,50, 6) Aku Kulju JyväskKU 16,53, 7) Joonas Lapinkero JyväskKU 16,58, 8) Tuomas Rouvali JyväskKU 16,66, 9) Konsta Kankainen TampPy 16,73, 10) Jere Haapalainen TampPy 16,85,

11) Dani Lirkki JyväskKU 16,87, 12) Verneri Kaasalainen MikkKV 16,92, 13) Eino Perämaa TampPy 17,12, 14) Deshawn Holopainen JoensKa 17,24, 15) Verneri Lopperi JoensKa 17,43, 16) Daniel Mikkonen PieksVe 17,57, 17) Jarkko Mikkonen PyhäjPo 17,79, 18) Oliver Koskinen JyväskKU 18,59

Erä 1 (+0,6) 1) Tuomas Rouvali JyväskKU 16,66, 2) Verneri Kaasalainen MikkKV 16,92, 3) Verneri Lopperi JoensKa 17,43, 4) Daniel Mikkonen PieksVe 17,57, 5) Jarkko Mikkonen PyhäjPo 17,79, 6) Oliver Koskinen JyväskKU 18,59.

Erä 2 (-0,5) 1) Joonas Lapinkero JyväskKU 16,58, 2) Konsta Kankainen TampPy 16,73, 3) Jere Haapalainen TampPy 16,85, 4) Dani Lirkki JyväskKU 16,87, 5) Eino Perämaa TampPy 17,12, 6) Deshawn Holopainen JoensKa 17,24.

Erä 3 (+0,6) 1) Viljami Kaasalainen JyväskKU 15,52, 2) Konsta Alatupa JyväskKU 15,74, 3) Topi Huttunen VierKoi 16,35, 4) Eemeli Välimäki NoormNo 16,45, 5) Jaakko Linnus TampPy 16,50, 6) Aku Kulju JyväskKU 16,53.

300 m: 1) Konsta Alatupa JyväskKU 33,51, 2) Jaakko Linnus TampPy 34,31, 3) Jere Haapalainen TampPy 35,06, 4) Niko Viljola HKV 35,27, 5) Joonas Lapinkero JyväskKU 35,27, 6) Iiro Surkka JyväskKU 35,58, 7) Benjamin Lee HKV 35,66, 8) Ville Kyrönlahti KangasnKa 36,17, 9) Daniel Lundmark HIFK 36,30, 10) Deshawn Holopainen JoensKa 36,34,

11) Eino Perämaa TampPy 36,59, 12) Aku Kulju JyväskKU 36,91, 13) Verneri Kaasalainen MikkKV 37,03, 14) Jarkko Mikkonen PyhäjPo 37,89, 15) Oliver Koskinen JyväskKU 41,38, Eemeli Välimäki NoormNo DQ, Juuso Tapanila JyväskKU DNS, Dani Lirkki JyväskKU DNS

Erä 1 1) Ville Kyrönlahti KangasnKa 36,17, 2) Deshawn Holopainen JoensKa 36,34, 3) Eino Perämaa TampPy 36,59, 4) Jarkko Mikkonen PyhäjPo 37,89, 5) Oliver Koskinen JyväskKU 41,38, Juuso Tapanila JyväskKU DNS.

Erä 2 1) Iiro Surkka JyväskKU 35,58, 2) Benjamin Lee HKV 35,66, 3) Daniel Lundmark HIFK 36,30, 4) Aku Kulju JyväskKU 36,91, 5) Verneri Kaasalainen MikkKV 37,03, Dani Lirkki JyväskKU DNS.

Erä 3 1) Konsta Alatupa JyväskKU 33,51, 2) Jaakko Linnus TampPy 34,31, 3) Jere Haapalainen TampPy 35,06, 4) Niko Viljola HKV 35,27, 5) Joonas Lapinkero JyväskKU 35,27, Eemeli Välimäki NoormNo DQ.

600 m: 1) Niko Viljola HKV 1.18,71, 2) Benjamin Lee HKV 1.19,11, 3) Joonas Kumpulainen OrimJy 1.20,03, 4) Daniel Lundmark HIFK 1.20,04, 5) Lauri Hassi OrivPo 1.21,71, 6) Markus Serenius HIFK 1.24,55, 7) Kasper Björkbacka VetU 1.25,82, 8) Onni Ikonen JyväskKU 1.26,23, 9) Jussi Huuskonen JyväskKU 1.28,02, 10) Akseli Ylipeltola KauhajKa 1.28,33, 11) Konsta Vuorela JyväskKU 1.31,66, 12) Jukka Turunen VaajKuo 1.36,30, 13) Tuomas Viitanen JyväskKU 1.51,07

Erä 1 (+0,2) 1) Konsta Vuorela JyväskKU 1.31,66, 2) Jukka Turunen VaajKuo 1.36,30, 3) Tuomas Viitanen JyväskKU 1.51,07. Erä 2 (+1,1) 1) Niko Viljola HKV 1.18,71, 2) Benjamin Lee HKV 1.19,11, 3) Joonas Kumpulainen OrimJy 1.20,03, 4) Daniel Lundmark HIFK 1.20,04, 5) Lauri Hassi OrivPo 1.21,71, 6) Markus Serenius HIFK 1.24,55, 7) Kasper Björkbacka VetU 1.25,82, 8) Onni Ikonen JyväskKU 1.26,23, 9) Jussi Huuskonen JyväskKU 1.28,02, 10) Akseli Ylipeltola KauhajKa 1.28,33.

5000 m: 1) Heikki Hakkarainen HippMK 15.32,41, 2) Anssi Mustonen KoivKi 15.46,37, 3) András Paukó JyväskKU 15.50,23, 4) Aleksi Niemelä VaajKuo 16.11,76, 5) Leevi Tähtinen JyväskKU 17.38,94.

Korkeus: 1) Mika Polku VirtU 185.

Pituus: 1) Heikki Vuorinen ÄänekU 6,32, 2) Vilho Ketonen JyväskKU 5,45.

Tuolikuula: 1) Jenni Hatzitoliou JyväskKU 4,42.

Para kuula: 1) Simo Laitinen JyväskKU 10,60.

Keihäs: 1) Taneli Juutinen KuopRei 75,86, 2) Eetu Peltokangas ToholU 67,83, 3) Henri Korhonen TampPy 57,81, 4) Ville Korhonen SiilPo 56,92, 5) Johannes Hyvärinen JyväskKU 30,01.

Tuolikeihäs: 1) Jasmine Repo JyväskKU 13,41, 2) Marko Autio JyväskKU 12,55, 3) Elina Miettinen JyväskKU 11,01, 4) Jenni Hatzitoliou JyväskKU 10,06.

Naiset,

150 m: 1) Aino Pulkkinen JyväskKU 17,43, 2) Silja Kempas JoensKa 17,86, 3) Heidi Salminen JyväskKU 17,93, 4) Johanna Kylmänen RaisKu 18,04, 5) Annika Haverinen KajKi 18,18, 6) Tessa Moisio KaipVi 18,19, 7) Anne-Mari Lehtiö KU-58 18,55, 8) Noora Salmi JyväskKU 18,63, 9) Maija Jussila JyväskKU 18,66, 10) Gia Reinholm JyväskKU 18,72,

11) Sanni Mahonen JyväskKU 18,87, 12) Riika Tirkkonen JoensKa 18,92, 13) Sofia Ylinen JyväskKU 19,14, 14) Johanna Kulmala JyväskKU 19,16, 15) Sonja Nousiainen MikkKV 19,21, 16) Veera Häkkinen JoensKa 19,26, 17) Aada Aarnio JyväskKU 19,29, 18) Olivia Panhelainen JoensKa 19,44, 19) Kerttu Kinnunen JyväskKU 19,53, 20) Pinja Heinonen JyväskKU 19,54,

21) Inka Metsämäki SeinäjSU 19,59, 22) Jenni Kiminkinen JyväskKU 19,95, 23) Rosa Kilpi KuivAu 20,03, 24) Venla Pellikka JyväskKU 20,04, 25) Moona Heikkinen JyväskKU 20,47, 26) Laura Huhta JyväskKU 20,67, 27) Eveliina Malinen JyväskKU 20,68, 28) Olivia Asikainen KaipVi 20,99, Ella Eronen JoensKa DQ, Anniina Kortetmaa JyväskKU DNS

Erä 1 (+0,7) 1) Kerttu Kinnunen JyväskKU 19,53, 2) Rosa Kilpi KuivAu 20,03, 3) Venla Pellikka JyväskKU 20,04, 4) Moona Heikkinen JyväskKU 20,47, 5) Laura Huhta JyväskKU 20,67, 6) Eveliina Malinen JyväskKU 20,68, 7) Olivia Asikainen KaipVi 20,99, Ella Eronen JoensKa DQ.

Erä 2 (+0,4) 1) Noora Salmi JyväskKU 18,63, 2) Gia Reinholm JyväskKU 18,72, 3) Sofia Ylinen JyväskKU 19,14, 4) Johanna Kulmala JyväskKU 19,16, 5) Aada Aarnio JyväskKU 19,29, 6) Olivia Panhelainen JoensKa 19,44, 7) Pinja Heinonen JyväskKU 19,54, 8) Jenni Kiminkinen JyväskKU 19,95.

Erä 3 (+1,5) 1) Tessa Moisio KaipVi 18,19, 2) Anne-Mari Lehtiö KU-58 18,55, 3) Sanni Mahonen JyväskKU 18,87, 4) Riika Tirkkonen JoensKa 18,92, 5) Sonja Nousiainen MikkKV 19,21, 6) Veera Häkkinen JoensKa 19,26, 7) Inka Metsämäki SeinäjSU 19,59.

Erä 4 (+0,7) 1) Aino Pulkkinen JyväskKU 17,43, 2) Silja Kempas JoensKa 17,86, 3) Heidi Salminen JyväskKU 17,93, 4) Johanna Kylmänen RaisKu 18,04, 5) Annika Haverinen KajKi 18,18, 6) Maija Jussila JyväskKU 18,66, Anniina Kortetmaa JyväskKU DNS.

300 m: 1) Eveliina Määttänen EspTa 38,86, 2) Veera Perälä LahdA 40,47, 3) Riika Tirkkonen JoensKa 41,73, 4) Pinja Heinonen JyväskKU 42,15, 5) Inka Metsämäki SeinäjSU 42,22, 6) Jemina Forss TampPy 43,09, 7) Olivia Panhelainen JoensKa 43,35, 8) Rosa Kilpi KuivAu 43,39, 9) Venla Pellikka JyväskKU 43,80, 10) Vilma Pere EurRai 44,77, 11) Ella Eronen JoensKa 46,95, Jenni Kiminkinen JyväskKU DNS

Erä 1 1) Jemina Forss TampPy 43,09, 2) Rosa Kilpi KuivAu 43,39, 3) Venla Pellikka JyväskKU 43,80, 4) Vilma Pere EurRai 44,77, 5) Ella Eronen JoensKa 46,95. Erä 2 1) Eveliina Määttänen EspTa 38,86, 2) Veera Perälä LahdA 40,47, 3) Riika Tirkkonen JoensKa 41,73, 4) Pinja Heinonen JyväskKU 42,15, 5) Inka Metsämäki SeinäjSU 42,22, 6) Olivia Panhelainen JoensKa 43,35, Jenni Kiminkinen JyväskKU DNS.

600 m: 1) Eveliina Määttänen EspTa 1.27,12, 2) Veera Mattila VammsVoi 1.27,90, 3) Silja Kempas JoensKa 1.33,07, 4) Heidi Salminen JyväskKU 1.33,52, 5) Ilona Mononen LahdA 1.33,81, 6) Jenni Kivioja SiilPo 1.34,53, 7) Jemina Forss TampPy 1.34,93, 8) Laura Laukka HKV 1.36,21, 9) Veera Häkkinen JoensKa 1.36,65, 10) Vilma Pere EurRai 1.38,42, 11) Tuuli Salonen SysmSi 1.53,54, 12) Johanna Ruupunen JyväskKU 2.10,43, Veera Perälä LahdA DNF

Erä 1 (+0,9) 1) Tuuli Salonen SysmSi 1.53,54, 2) Johanna Ruupunen JyväskKU 2.10,43.

Erä 2 (+1,0) 1) Eveliina Määttänen EspTa 1.27,12, 2) Veera Mattila VammsVoi 1.27,90, 3) Silja Kempas JoensKa 1.33,07, 4) Heidi Salminen JyväskKU 1.33,52, 5) Ilona Mononen LahdA 1.33,81, 6) Jenni Kivioja SiilPo 1.34,53, 7) Jemina Forss TampPy 1.34,93, 8) Laura Laukka HKV 1.36,21, 9) Veera Häkkinen JoensKa 1.36,65, 10) Vilma Pere EurRai 1.38,42, Veera Perälä LahdA DNF.

5000 m: 1) Janina Saarnio TuUL 18.42,65, 2) Heidi Haapamäki JyväskKU 18.45,24, 3) Katri Saavalainen SysmSi 19.08,47, 4) Ellinoora Tuominen RaumU 19.11,32, 5) Katja Järvelä JyväskKU 19.15,17.

100m aidat: 1) Annimari Korte HIFK 12,88, 2) Nooralotta Neziri JyväskKU 13,04, 3) Saara Keskitalo EspTa 13,55, 4) Niina Karttunen SavonlRie 14,00

Alkuerät: (+1,2) 1) Annimari Korte HIFK 12,90, 2) Nooralotta Neziri JyväskKU 13,15, 3) Saara Keskitalo EspTa 13,44, 4) Niina Karttunen SavonlRie 14,14, Jessica Kähärä MikkKV DQ.

Loppukilpailu: (+0,9) 1) Annimari Korte HIFK 12,88, 2) Nooralotta Neziri JyväskKU 13,04, 3) Saara Keskitalo EspTa 13,55, 4) Niina Karttunen SavonlRie 14,00.

Seiväs: 1) Saga Andersson EsboIF 438, 2) Silja Andersson EsboIF 415, 3) Emma Rovasalo TuUL 391, 4) Janna-Juulia Mäenpää LappVei 351, 5) Fiinu Puustinen JyväskKU 341, 6) Karoliina Hirvelä JämsI 321, 7) Essi Melender TuUL 321.

Pituus: 1) Saana Peura TervTe 5,71, 2) Sofia Ylinen JyväskKU 5,61, 3) Tessa Moisio KaipVi 5,51, 4) Sonja Jääskeläinen KarstKi 5,43, 5) Olivia Asikainen KaipVi 5,28, 6) Nelli Flyktman KaipVi 5,22, 7) Jutta Väkeväinen LappVei 4,98, 8) Tuire Mäki JyväskKU 4,96, 9) Eveliina Malinen JyväskKU 4,70, 10) Ella Hyppölä KaipVi 4,47, 11) Vilma Honkonen JyväskKU 4,35, 12) Laura Huhta JyväskKU 4,17, 13) Virpi Kämäräinen JyväskKU 3,88.

Keihäs: 1) Laura Pesola JyväskKU 49,47, 2) Ronja Koivisto TampPy 46,44, 3) Salla Koskimäki KaustPV 45,26, 4) Helmiina Kynnäs SaarijPu 44,60, 5) Heidi Lähdemäki OulPy 41,88, 6) Tiisa Paukku PihtipTui 40,15, 7) Pirkko Järvikylä JyväskKU 35,79, 8) Inka Sinivuori JyväskKU 33,83, 9) Vilma Honkonen JyväskKU 31,57, 10) Nelli Pajula JyväskKU 31,18, 11) Satu Ruuskanen SavonlRie 27,05, 12) Virpi Kämäräinen JyväskKU 22,49.

Konsta Kankainen

M17 110m aidat (+0,5): 1) Joona Viitala JyväskKU 16,43, 2) Vilho Ketonen JyväskKU 16,56, 3) Juuso Tapanila JyväskKU 17,05.

M17 Keihäs: 1) Leevi Kumpumäki JyväskKU 51,37.

N17 100m aidat (+0,5): 1) Pirkko Järvikylä JyväskKU 15,29, 2) Moona Heikkinen JyväskKU 16,51, 3) Eevi Ylitalo JyväskKU 16,66.

M19 110m aidat (+0,5): 1) Konsta Kankainen TampPy 14,52, 2) Ville Kyrönlahti KangasnKa 14,87.

M19 para pituus: 1) Kwan Ranta JyväskKU 3,80, 2) Eros Hänninen JyväskKU 3,48.

M19 para kuula: 1) Eros Hänninen JyväskKU 7,06.