Määttänen kuorrutti taktisesti vahvan välieräjuoksun ennätyksellä: ”Minimitavoite täyttyi”

Eveliina Määttänen juoksi perjantaina Budapestissä MM-kilpailujen 800 metrin välierissä taktisesti loistojuoksun aivan kuten alkuerissä. Välierissä Määttänen oli erässään viides ennätyksellään 1.59,81. Se ei aivan kantanut loppukilpailuun. Määttäsen sijoitus oli 11:s.

Määttäsen välierän voitti britti Keely Hodgkinson ajalla 1.58,48 ja Yhdysvaltain Nia Akins otti toisen suoran jatkopaikan ajalla 1.58,61.

– Minimitavoite täyttyi, Määttänen viitasi ennätykseensä, mutta oli tyytyväinen myös taktiikkaansa.

– Taktisesti hyvä juoksu. Ryhmästä löytyi hyvä paikka.

Täysin tyytyväinen Määttänen ei kuitenkaan ollut, sillä suorituskykyä olisi riittänyt Sara Lappalaisen Suomen ennätyksen 1.59,41 rikkomiseen, mutta siihen alkuvauhti oli rahtusen liian hidas. Määttäsen ensimmäinen kierros kesti 58,63 sekuntia.

– Pieni harmitus tuli siitä, että juoksu aloitettiin kovaa, mutta sitten vauhti hidastui. Sekuntia kovempi ensimmäinen kierros olisi ollut minulle sopiva. Nyt toinen 200-metrinen oli liian hidas, Määttänen laski.

Määttänen taisteli loppusuoralla neljännestä sijasta, joka olisi vienyt aikavertailuun, mutta oli lopulta viides. Aikavertailusta mentiin jatkoon ajalla 1.58,99.

Määttänen: ”Oli tosi makeeta olla juoksemassa maailman parhaiden kanssa”

Paikasta MM-kilpailujen välierissä Määttänen nautti täysillä ja osoitti, että viime vuoden arvokilpailujen tuoma taktinen oppi on tarttunut samalla, kun oma suorituskyky on ottanut tälle kaudelle kehitysharpan.

– Fiilis on sellainen, että oli tosi makeeta olla juoksemassa maailman parhaiden kanssa ja huomata, että pärjään täällä. Juoksu tuntui helpolta, Määttänen hehkutti.

Määttäsen mukaan nykykunto riittää 1.58-alkuiseen tulokseen. Ennätystä hän yrittää parantaa vielä syyskuussa.

– Viikko Ruotsi-ottelun jälkeen juoksen kilpailun Zagrebissa, Määttänen kertoi.