Määttänen juoksi voittoon Weinheimissa – Pulli ponnisti pituushypyssä kolmanneksi

Eveliina Määttänen juoksi lauantaina Saksassa Weinheimin kansainvälisissä kilpailuissa 800 metrin voiton ajalla 2.04,26. Kristian Pulli ponnisti pituushyppykilpailussa kolmanneksi. Pullin pisin hyppy kantoi 775.

Weinheimin juoksu oli Määttäsen ensimmäisen kansainvälisen kilpailun voitto 800 metrin juoksijana. Kilpailu juostiin kahdessa erässä. Määttänen voitti A-erässä selkeästi. Toiseksi sijoittui Norjan Amanda Grefstad Frøynes ajalla 2.05,20.

– Jäniksen kanssa oli sovittu, että hän juoksee 400 metriä 60-61 sekuntiin ja jatkaa sitten niin pitkälle kuin jaksaa, aina sinne 500-600 metriin. Ensimmäinen kierros oli hiukan alle 60 sekuntia ja jänis veti 500 metriin. Yritin vain pysyä hänen perässään ja säilyttää rytmin, Määttänen kertoi.

– 500 metrin jälkeen juoksu meni paremmin kuin Lahdessa. Sain hyvin pidettyä vauhtia yllä. Hyvä 100 metrin loppukirikin irtosi, muttei niin terävä kuin Lahdessa.

Lahden juoksulla Määttänen viittasi Lahden keskiviikkoiseen GP-kilpailuun, jossa hän juoksi ennätyksensä 2.04,01.

Pulli: ”Askelmerkki oli hakusessa, tulokset paranevat kisojen mukana”

Pulli ei ollut tyytyväinen kauden ensimmäiseen kilpailuunsa, mutta syykin oli selvillä.

– Askelmerkki oli hakusessa, mutta tässä on ollut kisataukoa ja kausi on nyt avattu. Tästä on hyvä lähteä eteenpäin, Pulli totesi.

Pulli ponnisti parhaansa viidennellä kierroksella. Toiseksi pisin hyppy kantoi 768, mutta pöytäkirjaan kertyi myös kolme ruksia.

– Hyppääminen ei nyt ollut kovin hyvänoloista. Ei ollut paras isku päällä. Siitä se paranee, kun saa kisoja alle. Nopeus on mennyt eteenpäin. Pulli tuumi.

Kilpailun voitti Saksan Fabian Heinle, joka ponnisti 795 kolme metriä sekunnissa puhaltaneeseen myötätuuleen. Sveitsin Benjamin Gföhler nousi toiseksi ponkaistuaan viimeisellä yrityksellään 781.

 

WEINHEIM (GER) 28.5.2022 Kv. kilpailut Kurpfalz Gala

Miehet,

Pituus: 1) Fabian Heinle Saksa 795 … 3) Kristian Pulli Suomi 775 (kkk). – Pulli (x, x, 740, 768, 775, x).

Naiset,

800 m: 1) Eveliina Määttänen Suomi 2.04,26, 2) Amanda Grefstad Frøynes Norja 2.05,20.

https://ergebnisse.leichtathletik.de/Competitions/Details/7136