Liipola odottaa finaalissa pitkää heittoa, Ylönen ja Haapala ilahduttivat karsinnoissa

Liipola odottaa finaalissa pitkää heittoa

Someron Esan Henri Liipola jätti Kalevan kisojen moukarinheiton karsinnan tyytyväisenä. Heittopaikka jätti hyvän tuntuman lauantaina finaaliin, kuten kisojen edeltänyt harjoituskin.

– Kilpailussa haetaan aina ennätystä. Jos nyt saisi lauantaina lähelle niitä lukemia mitä heitin harjoituksissa, Liipola sanoo.

Joko olit lähelle 77 metriä, jota olet kauden tavoitteeksi sanonut?

– Ehkä. Sellainen plus 75 metriä se oli, Liipola totesi harjoitusheitostaan.

Karsinnan Liipola voitti ensimmäisellään, joka kantoi 72,42.

– Se oli alakanttiin, mutta heittopaikka on hyvä. Siitä eivät hyvät tulokset jää lauantaina kiinni, Liipola sanoo.

Noormarkun Nopsan Tuomas Seppänen oli karsinnan toiseksi paras heitettyään 68,13. Tekniikkavirheen kanssa taistellut kokenut heittäjä povaa hyvää taistelua kaikista mitaleista lauantaina

– Berliinin EM-kisojen rajaa (74,00) lähdetään hakemaan näin viime tipassa, Seppänen tuumi.

Kärkikaksikon tapaan muut mitalisuosikit Tommi Remes (67,10) ja Aaron Kangas (66,22) selvittivät karsinnan vaivatta.  

Ylönen kaikkien aikojen viitoseksi

Naisten keihäänheiton karsinnassa Äänekosken Urheilijoiden Roosa Ylönen säväytti ennätyksellään 54,33, joka vei hänet 19-vuotiaiden sarjassa viidenneksi. 

Karsinnassa Ylönen oli kolmas edellään kauden parhaansa heittänyt Turun Urheiluliiton Jatta-Mari Jääskeläinen (54,69) ja kesän tilastokärki Jenni Kangas (54,40).

Ylöselle ennätys loi hyvä pohjat lauantaiselle finaalille. Karsintaan hän löysi kipinään alle 20-vuotiaiden MM-kisojen karsinnasta, joka ei mennyt heittäjän toiveiden mukaan.

– Nyt tuntuu, että onnistui. Se teki hyvää itseluottamukselle. Heitto tuntui teknisesti hyvältä. Maltoin odotuttaa kättä ennen vetoa, Ylönen sanoi.

Naisten kuulantyönnön karsinnassa Varpaisjärven Vireen Senja Mäkitörmä ja Orimattilan Jymyn Kaisa Kymäläinen työnsivät 15,41 ja 15,29. Finaalissa kaksikko tavoittelee paitsi kärkisijoja, mutta nappityönnöllä myös EM-rajaa 16,50

Naisten kolmiloikan kärkipari Kristiina Mäkelä ja Sanna Nygård kimmahtelivat kärkisijat tuloksiin 13,49 ja 13,23.

Haapala: EM-raja on tavoitteena

Pituushypyn kärkinimiltä EM-kisojen tulosraja 795 on vielä rikkomatta. Kalevan kisojen lauantainen finaali saattaa muuttaa tilannetta. Perjantaisen karsinnan Jyväskylässä voitti tekee väkevää paluuta lajin kotimaiseen kärkeen tekevä Eero Haapala kauden parhaallaan.

– Tavoite oli selvittää karsinta yhdellä hypyllä. Se oli sellainen rento hyppy. Vauhtia oli maksimiaskelmäärä, mutta en juossut ihan täysillä, Haapala sanoo.

Samalla taktiikalla Haapala aikoo aloittaa finaalin, jossa hän lisäkseen EM-rajaa ja kärkisijoja tavoittelevat ainakin karsinnassa seuraavat miehittäneet Arttu Pajulahti (763), Kristian Pulli (754) ja Kristian Bäck (754).

Mitalitaistoon kurottavat myös Kalle Salminen (752), Roni Ollikainen (744) ja Henri Väyrynen (738).

– EM-raja on tavoite. Finaalissa tärke intä on juosta sellaisella vauhdilla, jolla hyppy pysyy rennon hallitusti kasassa, Haapala sanoo.

Haapala kilpaili vasta toista kertaa tänä kesänä. Viime vuoden hän on taistellut vammojen kanssa. Ennen kuluvan kauden kisoja Haapala on kilpailut vain kerran sitten vuoden 2016 juhannuksen.

Miesten seiväshypyn karsinnasta riitti jatkoon 480. Sen ylittivät kaikki kesän kotimaisen tilaston kärkinimet alkaen EM-kisoihin jo nimetystä triosta Urho Kujanpää, Tomas Wecksten ja Tommi Holttinen. 

Miesten korkeuden karsinnassa yhdeksän miestä hyppäsi yli 201. Mukana olivat kaikki lajin kärkinimet kuten Samuli Eriksson ja Arttu Mattila.

Laji lajillta