Leo-Pekka Tähti lähestyy maailman kärkeä myös 400 metrillä

Leo-Pekka Tähti ja Henry Manni kelasivat kumpikin 400 metrillä oman luokkansa neljänneksi pyörätuolikelaajien suurimmissa jokavuotisissa klassikkokilpailuissa Nottwilissä, Sveitsissä. Tähti oli hyvillä mielin ja arvioi eron maailman kärkeen pienentyneen tällä vähemmän kilpailemallaan matkalla.

Tähden aika oli 47,92. Voittaja Daniel Sidbury Britanniasta kelasi ajan 47,14.

– Taso on niin kova, että kahdeksan parhaan joukkoon on vaikea päästä. Taktinen osaaminenkin ratkaisee aika paljon. Tällä kertaa puuttui rohkeutta, olisi pitänyt tulla 200 metriin asti kovempaa, Tähti arvioi.

– Vähän jäivät tänään harjoitusvauhdit päälle. Mutta odotan tänä vuonna kovia tuloksia 400 ja 800 metriltä. Samalla yritän säilyttää nopeuden satasella. Lauantaina olisi tarkoitus näyttää 100 metrillä.

Tähden pitkän uran aikana luokan 54 kansainvälinen taso on laventunut paljon. Nottwilissä 15 miestä kelasi 400 metriä alle 50 sekunnin. Esa-Pekka Mattila ja Niko Ristiranta olivat 22:s ja 26:s ajoin 51,37 ja 54,62.

Manni ja Kotaja odottavat lauantain pikamatkaa

Henry Manni kelasi tasan sekunnin päähän omasta 400 metrin Euroopan ennätyksestään, mutta pettyi neljänteen sijaansa luokassa 34. Kivenkovan kilpailun voitti tunisialainen ME-mies Walid Ktila ajalla 50,00. Mannin aika oli 52,38 ja hän oli kilpailun paras eurooppalainen.

– Ei missään vaiheessa tänään lähtenyt kone käyntiin, Manni puhisi.

– Harjoituskaudella ei ollut vammoja ja se meni suunnitelmien mukaan. Ajat on se mittari ja tarkoitus on kelata tänä vuonna ennätyksiä. Suoritusvarmuutta tarvitaan lisää.

Helatorstaina 200 metrin SE:n luokassa 54 kelannut Amanda Kotaja tyytyi perjantaina vain avaamaan paikkoja lauantain 100 metrille, joka on hänen päälajinsa. Kotaja kelasi 400 metrillä kaikkeaan yrittämättä kahdeksanneksi ajalla 59,43. Maajoukkueen kuopus Sini Paukkeri oli 16:s ennätyksellään 62,90.

– Tänään päätettiin startata vain testinä. Amanda teki avaavan startin, kelasi runsaat sata metriä kovaa ja lopun hän vaan rullasi. Nyt ei haluttu mahdollisesti olla pilaamassa lauantain 100 metrin kilpailua. Siinä tavoite on korkealla, kertoi Suomen Urheiluliiton parayleisurheilun päävalmentaja Mikko Peltonen.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto. Kuvat: Mikko Peltonen.)

 

NOTTWIL (SUI) 27.5.2022 Avoimet Sveitsin mestaruuskilpailut, 2. päivä

Miehet,

400 m, luokka 34: 1) Walid Ktila Tunisia 50,00, 2) Rheed McCracken Australia 50,96, 3) Austin Smeenk Kanada 51,80, 4) Henry Manni Suomi 52,38 (kkk).

400 m, luokka 54: 1) Daniel Sidbury Britannia 47,14, 2) Nathan Maguire Britannia 47,19, 3) Richard Chiassaro Britannia 47,72, 4) Leo-Pekka Tähti Suomi 47,92 (kkk) … 22) Esa-Pekka Mattila Suomi 51,37, 26) Niko Ristiranta Suomi 54,62.

Naiset,

400 m, luokka 53: 1) Catherine Debrunner Sveitsi 52,21 (ME).

400 m, luokka 54: Marie Emmanuelle Alphonse Mauritius 56,13, 2) Patricia Eachus Sveitsi 56,27, 3) Melanie Woods Britannia 56,41 … 8) Amanda Kotaja Suomi 59,43 (kkk), 16) Sini Paukkeri Suomi 62,90.