Lelisa Desisa ja Caroline Rotich Bostonin maratonin ykköset

Lelisa Desisa ja Caroline Rotich Bostonin maratonin ykköset

Etiopian Lelisa Desisa ja Kenian Caroline Rotich olivat 119. Bostonin maratonin nopeimmat juoksijat. Desisa voitti miesten kilpailun ajalla 2.09.17 ja Rotich naisten kilpailun ajalla 2.24.55. Bostonin maraton juostiin varsin koleassa säässä: viiden asteen lämpötilassa ja kovassa tuulessa.

Vielä 35 kilometrin kohdalla ensimmäisen ja kymmenennen miehen ero oli vain kahdeksan sekuntia. Noin 36 kilometrin kohdalla Desisa karkasi muilta, mutta maanmies Yemane Tsegay otti hänet vielä kiinni 39 kilometrin hujakoilla. Lopullinen ratkaisu nähtiin 40 kilometrin paikkeilla, kun Tsegay näytti luovuttamisen merkkejä katselemalla taakseen.

Myös kaksi vuotta sitten Bostonin maratonin voittanut Desisa repi viimeisellä kahdella kilometrillä peräti puolen minuutin eron Tsegayhyn. Kaksi vuotta sitten myös maratonin MM-hopeaa juossut Desisa voitti kolmannen kerran suuren maratonkilpailun. Hän oli supervuonnaan 2013 Dubain maratonin ykkönen ennätyksellään 2.04.45 ja voitti silloin Bostonin maratonin lisäksi Bostonin puolimaratonin. Desisa on nyt ajalla 2.04.45 maailman kaikkien aikojen tilastossa 16:s ja viidenneksi paras etiopialainen.

Toiseksi tullut 30-vuotias Tsegay on juossut parhaimmillaan 2.04.48 ja on tilastossa heti seuraavana. Tsegay on sijoittunut MM-kilpailujen maratonilla neljänneksi ja kahdeksanneksi. 
Kolmanneksi sijoittui Kenian Wilson Chebet yli minuutin voittaja Desisalle hävinneenä.

Paras yhdysvaltalainen oli seitsemänneksi sijoittunut Dathan Ritzenhein. Hän hävisi voittaja Desisalle viimeisellä seitsemällä kilometrillä lähes kaksi minuuttia. Ritzenhein on juossut 5000 metriä aikaan 12.56,27 ja pronssia puolimaratonin MM-kilpailussa.
Kahdeksanneksi sijoittunut Ritzenheinin maanmies Meb Keflezighi voitti Bostonin maratonin viime vuonna ja juoksi maratonilla olympiahopeaa jo vuonna 2004. Paras eurooppalainen oli kymmenenneksi tullut Ukrainan Vitali Shafar.
 

Rotich kukisti Dibaban 100 metrin loppukirissä
Naisten kärkiryhmässä oli 35 kilometrin kohdalla vielä yhdeksän juoksijaa. Sitten Rotich sekä Etiopian Mare Dibaba ja Buzunesh Deba karkasivat muilta. Kilometri ennen maalia Deba joutui antamaan periksi. Johtaja vaihtui tiheään viimeisen kilometrin aikana, kunnes Rotich löysi sata metriä ennen maalia sellaisen vaihteen, että Dibaba joutui taipumaan. Deba tuli kolmanneksi ja neljänneksi parhaana ei-afrikkalaisena Yhdysvaltain Desiree Linden.

30-vuotias Rotich on vain kerran osallistunut kansainvälisiin arvokilpailuihin. Hän sijoittui neljä vuotta sitten MM-maratonilla 29:nneksi. Rotichin ennätys on 2.23.22 ja toiseksi tulleen Dibaban 2.19.52.

Yhdysvaltalainen Clarence De Mar on kuudella voitolla (1922–1930) Bostonin maratonin kaikkien aikojen menestyksekkäin juoksija. Peräti viisi suomalaista on voittanut Bostonin maratonin. He ovat Veikko Karvonen (1954), Antti Viskari (1956), Eino Oksanen (1959, 1961, 1962), Paavo Kotila (1960)ja Olavi Suomalainen (1972).  

(Jyrki Repola.)    

BOSTON 20.4.2015 CIXX Bostonin maraton
Tulospalvelu http://www.baa.org/
Miehet,
Maraton: 1) Lelisa Desisa Etiopia 2.09.17, 2) Yemane Tsegay Etiopia 2.09.48, 3) Wilson Chebet Kenia 2.10.22, 4) Bernard Kipyego Kenia 2.10.47, 5) Wesley Korir Kenia 2.10.49, 6) Frankline Chepkwony Kenia 2.10.52, 7) Dathan Ritzenhein Yhdysvallat 2.11.20, 8) Meb Keflezighi Yhdysvallat 2.12.42, 9)Tadese Tola Etiopia 2.13.35, 10) Vitali Shafar Ukraina 2.13.52.
Naiset,
Maraton: 1) Caroline Rotich Kenia 2.24.55, 2) Mare Dibaba Etiopia 2.24.59, 3) Buzunesh Deba Etiopia 2.25.09, 4) Desiree Linden Yhdysvallat 2.25.39, 5) Sharon Cherop Kenia 2.26.05, 6) Caroline Kilel Kenia 2.26.40, 7) Aberu Kebede Etiopia 2.26.52, 8) Shure Demise Etiopia 2.27.14, 9) Shalane Flanagan Yhdysvallat 2.27.47, 10) Joyce Chepkirui Kenia 2.29.07.

(26 401 saapui maaliin.)