Lehtonen ja Halonen pitkien aitojen mestareiksi – Lehtiö hyppäsi yllätysmestaruuden

Ennakkosuosikit pitivät pintansa Kalevan kisojen 400 metrin aitajuoksujen finaaleissa, kun Liedon Parman Tuomas Lehtonen ja Lappeenrannan Urheilu-Miesten Kristiina Halonen ottivat selvät voitot.

EM-kilpailuihin valittu Lehtonen juoksi voittoajaksi 51,43.

Hänen takanaan oli sitten tiukkaa mitalisijoista. Peräti viisi juoksijaa veti oman ennätyksensä: hopealle juossut Tampereen Pyrinnön Jaakko Linnus 51,93, pronssimies Anton Tallbacka, HIFK, 52,01, neljänneksi juossut TP:n Antti Sainio 52,03 ja vielä finaalin kahdeksaskin Kalle Kompuinen, Liedon Parma, 55,25.

Sainion aika on kaiken lisäksi 17-vuotiaiden poikien Suomen ennätys miesten aitakorkeudella. Hän oli pitkään kiinni hopeamitalissa, mutta menetti mitalin viimeisen aidan kompuroinnissa.

Mestari Lehtonen ei ollut aivan tyytyväinen juoksuunsa.

– Olin loppusuoralla yksin, niin en saanut kunnon kirivaihdetta päälle. Muu porukka tuli takanani rinta rinnan ja he ottivat varmaan minua kiinni jonkin verran. Itse kyllä vähän väsähdin lopussa, mies tunnusti ja epäili syyksi myös kovaa takakaarteen ja loppusuoran vastatuulta.

– Parannettavaa jäi paljon, mutta mestaruuteen pitää olla aina tyytyväinen. Aika olisi voinut olla kuitenkin sekunnin parempi.

Lehtonen uskoo olevansa ennätyskunnossa, mutta huipputulos odotuttaa vielä itseään.

– Nyt on tullut tasaisia tuloksia, olipa keli mikä tahansa. Mutta piikkijuoksua odotan, jolloin ajasta voi lähteä paljonkin pois. Uskon pystyväni tekemään EM-kisoissa hyvän suorituksen, sillä olen aina saanut isoista kisoista uutta meininkiä, Lehtonen vakuutti.

Lappeenrannan Urheilu-Miesten Kristiina Halonen otti varman mestaruuden 400 metrin aitajuoksussa.

Halosen tuloskunto pitää – Hämäläinen naisten pitkien aitojen yllättäjä

Naisten 400 metrin aitajuoksu oli pedattu Haloselle, kun SE-juoksija Viivi Lehikoinen juoksi Kalevan kisoissa 400 metriä ilman aitoja. Lappeenrantalainen tekikin vakuuttavan juoksun ja alitti jälleen 57 sekunnin rajan ajalla 56,97.

Yllättäjä oli hopealle juossut Tampereen Pyrinnön Frida Hämäläinen, joka paransi ennätystään peräti 0,8 sekuntia aikaan 58,12. Pronssia voitti Oulun Pyrinnön Laura Loponen ennen 15-vuotiasta HIFK:n Mila Heikkosta.

– Kyllä voitto aina maistuu. Mestaruudesta lähdin tänne taistelemaan. Vaikka ennakkosuosikki olinkin, niin ei voitto millään tavalla helpolla tullut.

Halonen on tämän kesän komeetta naisten pitkissä aidoissa, vaikka Lehikoinen onkin vienyt luonnollisesti suurimman huomion. Neljä vuotta sitten Halonen viipyi aitakierroksella lähes 61 sekuntia, paransi seuraavana vuonna tulostaan lupaavasti 58,41:een, mutta kaksi seuraavaa vuotta menivät piloille loukkaantumisten takia.

Halonen piti tilanteen kuitenkin hallinnassaan, opiskeli ahkerasti ja oli valmis tänä vuonna palaamaan hyviin tuloksiin. Tällä kaudella 24-vuotias juoksija on tehnyt tasaisen varmaa jälkeä.

– Tasaisia juoksuja on tullut. Olen enemmän tyytyväinen hyvään tulostasoon, kuin siihen, jos olisin pystynyt tekemään vain yhden kovan tulospiikin. Ehkä sekin parannus vielä tulee, kun pääsen viikon makailemaan ja valmistautumaan kisoihin, EM-joukkueeseen valittu Halonen kertoi.

Hopealle juossut Hämäläinen oli aika tavalla hämmentynyt mitalista ja kovasta ennätysparannuksesta.

– Kunto oli ajoitettu näihin kisoihin. Kun sileän nelosella tuli hyvä ennätysparannus viikko sitten Jyväskylän GP-kisassa, niin osasin odottaa parannusta myös aitamatkalla. Ensimmäinen Kalevan kisojen mitali lämmittää mieltä, kertoi Hämäläinen.

– Tätä on harjoiteltu pari vuotta, lisäsi radan reunalla jännittänyt Hämäläisen valmentaja Tuija Helander.

Anne-Mari Lehtiö hyppäsi yllätysmestaruuden

Naisten pituushypyn finaalissa enää neljä parasta pystyi kuuden metrin hyppyyn, vaikka edellisen päivän karsinnassa kuusi metriä olivat hypänneet kaikki kymmenen finalistia.

Yllätysmestaruuden voitti vantaalaisen Kenttäurheilijat -58:n Anne-Mari Lehtiö viidennen kierroksen hypyllään, joka kantoi 622. Lehtiön hyppyyn osui finaalin 54:stä hypystä selvästi voimakkain myötätuulipuuska 2,0 metriä sekunnissa.

Lehtiö oli finaalin vanhin osallistuja. Aiemmin hän oli sijoittunut toiseksi vuosina 2017 ja 2019. Tänä vuonna hän ei ennen Kalevan kisojen finaalia ollut tilastokelpoisesti hypännyt yhtäkään kuuden metrin hyppyä.

Mikkelin Kilpa-Veikkojen Jessica Kähärä ponnisti viimeisellä yrityksellään ennätyksensä 618 ja sijoittui toiseksi. Mestaruutta puolustanut Turun Weikkojen Taika Koilahti oli kolmas tuloksella 617.

Neljäs kuuden metrin ylittäjä oli Espoon Tapioiden Saara Keskitalo. Finaalin viidenneksi sijoittui JKU:n Gia Reinholm ja kuudenneksi kauden kärkituloksen haltija Emma Pullola Vaasan Vasamasta.

 

Kalevan kisojen tulospalvelu tästä linkistä