Lehikoinen voitti alkueränsä, myös Mattila vaivatta EM-välieriin

Viivi Lehikoinen ja Nea Mattila juoksivat vaivatta 400 metrin aitajuoksun välieriin alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa Tallinnassa. Lehikoinen voitti alkueränsä ajalla 57,45. Mattila otti suoran jatkopaikan oltuaan eränsä kolmas ajalla 58,59.

– Puhuttiin valmentajan kanssa, että juoksen seitsemän aitaa niin kuin normaalisti. Mutten tullut 16 askelen rytmillä ihan sinne asti, Lehikoinen kertoi.

Näin siksi, ettei Lehikoisella ollut tarvetta ajaa täydellä kaasulla. Hän oli erässään täysin ylivoimainen. Toiseksi sijoittunut Ranskan Camille Seri tuli maaliin ajalla 58,06.

– Tässä sai hyvin karstat lihaksista, Lehikoinen tuumi.

Lehikoinen on 400 metrin aitajuoksun EM-tilastossa toisena. Edellä on vain Slovakian Emma Zapletalová, joka juoksi alkuerien nopeimman ajan 56,84.

Mattila: ”Perjantaina pitää ottaa aidat paremmin”

Täysillä ei tarvinnut Mattilankaan alkuerässään juosta.

– Nyt oli hyvä fiilis. Mutta perjantaina pitää ottaa kaarre paremmin, että tulee aidat paremmin. Nyt annoin niiden mennä huonosti, Mattila kertoi.

Mattila on löytänyt kesän parhaan vireensä juuri sopivasti ennen EM-kilpailuja. Hän juoksi hiljattain Vaasan olympiaranking-kilpailuissa ennätyksensä 57,50, millä tuloksella hän on EM-tilastossa 14:s. Tiedossa on, kuinka ennätys saadaan paranemaan.

– Tavoitteena olisi juosta 16 askelen rytmillä kuudennelle aidalle, mutta ihan vielä se ei ole onnistunut, Mattila sanoi.

Frida Hämäläinen oli oman alkueränsä viides ajalla 60,54, joka ei kantanut välieriin. Sinne vaadittiin aikavertailusta 59,03.

– Ennen juoksua oli hyvä fiilis, Hämäläinen sanoi. Edellytykset parempaan aikaan katosivat, kun juoksu alkoi takuta takasuoran vastatuulessa.

Naisten 400 metrin aitajuoksun välierät juostaan perjantaina iltapäivällä.

TALLINNA (EST) 8.7.2021 XIII Alle 23-v. EM-kilpailut, 1. päivän aamukilpailut

Miehet,

400 m, alkuerät (erien 4 parasta ja 4 aikavertailusta välieriin): 1) Ricky Petrucciani Sveitsi 45,95.

400 m aj, alkuerät (erien 3 parasta ja 4 aikavertailusta välieriin): 1) Ramsey Angela Hollanti 50,26.

Seiväs, karsinta (karsintaraja 545): 1) Sondre Guttormsen Norja & Pål Haugen Lillefosse Norja & Erik Haamer Viro & 3 muuta 535.

Kuula, karsinta (karsintaraja 19,00 tai 12 parasta finaaliin): 1) Dzmitri Karpuk Valko-Venäjä 19,28 … 6) Arttu Korkeasalo Suomi 18,89, 14) Eero Ahola Suomi 17,96.

Moukari, karsinta (karsintaraja 71,00): 1) Mihailo Kohan Ukraina 74,07.

Naiset,

100 m, alkuerät (erien 4 parasta ja 4 aikavertailusta välieriin): 1) Klaudia Adamek Puola 11,30 (0,4 m/s).

400 m, alkuerät (erien 3 parasta ja 4 aikavertailusta välieriin): 1) Silke Lemmens Sveitsi 52,73 … 7) Mette Baas Suomi 53,46 (4. erän 3:s).

400 m aj, alkuerät (erien 4 parasta ja 4 aikavertailusta välieriin): 1) Emma Zapletalová Slovakia 56,84, 2) Yasmin Giger Sveitsi 56,87 … 5) Viivi Lehikoinen Suomi 57,45 (5. erän voittaja), 17) Nea Mattila Suomi 58,59 (3. erän 3:s), 29) Frida Hämäläinen Suomi 60,54 (1. erän 5:s).

Korkeus, karsinta (karsintaraja 189): 1) Lia Apostolovski Slovenia 182, 2) Maja Nilsson Ruotsi 182 … 6) Jessica Kähärä Suomi 182.

Kiekko, karsinta (karsintaraja 55,00): 1) Jorinde van Klinken Hollanti 61,97 … 9) Helena Leveelahti Suomi 53,23.

Live Tulospalvelu: