Lampinen suoraan finaaliin, Hukka estekisassa toinen

18 suomalaista yleisurheilijaa opiskelee Yhdysvalloissa

Ville Lampinen juoksi 800 metrillä suoraan finaalipaikan Yhdysvaltain yliopistosarjan konferenssifinaaleissa Genevassa Ohiossa.

Villanovan yliopistoa edustava Lampinen oli alkuerässään toinen ajalla 1.50,88. Erän voitti Lampisen amerikkalainen joukkuetoveri Ben Malone ajalla 1.50,51.

Kolmesta alkuerästä kaksi parasta eteni suoraan loppukilpailuun. Malone oli erien nopein ja Lampinen kolmanneksi nopein.

Lampisen nimissä olevan kevään kotimainen 800 metrin kärkiaika on 1.48,89. Sen Lampinen on juossut kevään mittaan jo kahdesti.

Big East -konferenssin mestaruuskisojen 800 metrin loppukilpailu juostaan lauantaina.

Hukka estekisan kakkonen

Minttu Hukka juoksi Clovisissa, Kaliforniassa konferenssin mestaruuskisojen 3000 metrin esteissä toiseksi ajalla 10.14,06. Hukka johti kilpailua pääosan matkaa. Kisan voittanut Audra DeStefano karkasi Hukalta 600 metriä ennen maalia ja voitti ajalla 10.07,35.

Vuosi sitten Hukan paras esteaika oli 10.16,77. Hänen ennätyksensä on toissa vuonna juostu 9.56,51.

Tuloksia (Lampinen)

Tuloksia (Hukka)